
Heppakaveritoiminta laajenee - "Hevoset pitivät minut raiteillaan"
Petäjävedellä toimintaa käynnistämässä ollut Jaana Strömberg (vas.), Marjo Haikara ja Annemari Sinikorpi MLL:n Järvi-Suomen piiristä, hankkeen suojelija europarlamentaarikko Henna Virkkunen, Suomen Hippoksen kehityspäällikkö Suvi Louhelainen ja SRL:n toimitusjohtaja Pekka Törmälä esittelivät heppakaveritoimintaa keskiviikkona Vermossa. Kuva: Anu LeppänenVERMO. Mannerheimin Lastensuojeluliitto on yhdessä hevosalan järjestöjen kanssa vahvistamassa heppakaveritoimintaa, joka tuo tukea yksinäisille nuorille. Toiminnan suojelija Henna Virkkunen kokee hevosten pelastaneen hänetkin monesta pinteestä.
Heppakaveritoiminta lähti pienimuotoisesti liikkeelle vuosi sitten Petäjävedeltä. Ravinetin tästä linkistä löytyvä reportaasi viime joululta kertoi, kuinka pari tallia Petäjävedellä otti viime talvena yksinäisiä nuoria mukaan tallielämää harjoittelemaan. Lapset ja nuoret tapasivat heppakaveriaan pari kertaa kuukaudessa ja opettelivat tallielämän alkeita ohjaajan kanssa.
Vermossa keskiviikkona järjestetyssä tilaisuudessa MLL, Suomen Hippos ja Suomen Ratsastajainliitto esittelivät heppakaveritoiminnan konseptia. Uutta toimintaa on vireillä mm. Savon ja Kymenlaakson alueella. Toimintaan etsitään yksittäisiä hevostalleja, joista löytyy täysi-ikäinen vastuullinen aikuinen toimintaa ohjaamaan. Nuoret hakeutuvat toiminnan pariin koulun kautta ja kyseessä on tukimuoto.
Heppakaveritoiminnan suojelijana on europarlamentaarikko Henna Virkkunen, jolla on itselläänkin pitkäaikaista hevostaustaa. Virkkusen ensimmäinen kesätyöpaikka oli tallilla, jossa harjoitettiin terapiatoimintaa.
"Sain kymmenvuotiaana ekan oman ponini", Virkkunen paljasti. "Minulla oli vaikea murrosikä ja ilman hevosharrastusta olisin voinut joutua aika hunningolle. Talliporukat ja hevoset olivat kavereina silloin, kun ei koulunkäynti kauheasti kiinnostanut moneen vuoteen. Hevoset pitivät minut raiteillaan."
Ravinetin aiemmassa reportaasissa esitelty Oona on jatkanut heppakaveritoimintaa ja saanut lisää itseluottamusta ja kavereita.
"Aluksi oli sellainen olo, että pystynkö olemaan hevosen lähellä ja jännitänkö liikaa. Nyt kun olen käynyt useammin, olen tottunut ja pystyn tekemään enemmän hevosten kanssa. Olen saanut uusia kavereita ja tullut hyvin toimeen uusien ihmisten kanssa", Oona kertoi.
Oona ja heppakaverinsa Canyon Bokon taustajoukoista Kyllikki Friman, Jaana Strömberg ja Tanja Säynevirta olivat kertomassa pilottihankkeestaan. Kuva: Anu LeppänenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


