
Ravivihje: EL Kazaam tauoltakin varmaksi
EL Kazaam on pitänyt taukoa yli kahdeksan kuukautta, mutta Elina Laakkosen valmennettavat tulevat aina valmiissa kunnossa tauolta. Toinen varma on Furioso Wohlrab, joka hallinnee omaa lähtöään alusta loppuun.Avauskohteen Suven Sametti lienee kierroksen suurin suosikki. Voitto on hyvin todennäköinen, mutta kengät jalassa kilpaileva kaksinkertainen kuningatar voi olla haavoittuvainen mailin kilpailussa. Disain on ollut tauon jälkeen hyvä, eikä hävinnyt viimeksi suosikille kuin hevosen mitan. Villiheila laukkasi samassa Vermon kilpailussa alussa ja tuli voimissaan maaliin. Viimeiset 1400 metriä tamma kulki 22-vauhtia.
The Queen Sylvie otti Teivossa vakuuttavan voiton kolmannesta ulkoa. Vastaavalla esityksellä voitto on ulottuvilla. Dollar Combo pystyisi keulaan päästessään heittämään kovan haasteen.
EL Kazaam on koko uransa ajan tiedetty huippu lahjakkuudeksi ja sen se osoitti Derbyssä. Murheita on mitä ilmeisimmin ollut, koska tauko on venähtänyt yli kahdeksan kuukauden mittaiseksi. Elina Laakkosen tallista hevoset on aina viimeistelty hyvin, eikä tauot näy yleensä hevosten otteissa. Vastus on sopiva ja ori pystyy heti voittamaan.
Furioso Wohlrab on vauhtikestävä ja nopea hevonen, jonka luokka riittäisi jo lähelle valtakunnan huippua. Hevosen voittosumma ei kerro kaikkea, ja nykyisissä sarjoissa se pystyy aina juoksun onnistuessa voittamaan. Ori lähtee lujaa ja ohittanee alussa pahimman vastustajansa.
Viides kohde on pelillisesti kierroksen kiharaisin. Stardust Comery ja Dream Combo lukeutuvat suosikkeihin, Callela Kickoff ja Adrasthee puolestaan mahdollisiin jymy-yllättäjiin. Kaikilla hevosilla on mahdollisuutensa, joten runsas rastitus on perusteltua.
Sublime Soa voittanee, jos volttaaminen sujuu ilman ongelmia. Rata kaksi on joillekin hevosille vaikea, joten potin toivossa vihjeessä suosikki varmistetaan kunnolla. Ypäjä Oriente aloitti puolen vuoden tauolta hienosti, vaikka Utamaro Kemp lopussa ohi tulikin.
Dodii prässäsi Tammaderbyn karsinnassa väkisin keulaan ja pinkoi avauslenkin 12-vauhtia. Tamma taisteli urhoollisesti perille saakka ja otti finaalipaikan. Vastaavalla esityksellä se pystyy aivan kärkeen. Ikäviltä paikoilta lähtevät Wildrose Sala ja Alice E. kärkkyvät suosikkien epäonnea ja pystyvät nykyvireessään onnistuneella juoksulla haastamaan.
Toto65-vihjeet
Lähtö 1: 1 Suven Sametti, 3 Disain, 8 Villiheila (4,11)
Lä htö 2: 7 The Queen Sylvie, 5 Dollar Combo, 12 Perfecto (11,2)
Lähtö 3: 7 EL Kazaam (1,4)
Lähtö 4: 3 Furioso Wohlrab (2,10)
Lähtö 5: kaikki hevoset
Lähtö 6: 2 Sublime Soa, 6 Ypäjä Oriente, 3 Dodii, 11 Wildrose Sala, 12 Alice E. (9,5)
450 riviä x 0,10e = 45,00e
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


