Bergsåkerin pankilla suomalaistaustaa
Lauantain Ruotsin 75 ratkeaa Bergsåkerin radalla Sundsvallissa. Pelin pankki on suomalaisille tutun valmentajan hevosia.
Kelit ovat muuttuneet talviksiksi myös Pohjois-Ruotsissa, ja raviveikkaaminen, paino tällä kertaa erityisesti sanalla veikkaaminen, on taas entistä haastavampaa. Joulukuun alusta alkaen Ruotsissakin mennään kolme kuukautta kengät jalassa, mutta todennäköisesti useimmilla hevosilla on lauantaina Sundsvallin korkeudellakin jo nyt kengät. Pankit ovat kortilla, mutta onneksi sentään päätöskohteen Timo Nurmoksen tallin Zenit Brick on vahvoilla. Se ei ole juoksupaikasta riippuvainen vaan ratkaisee voimalla.
Alla hieman uudenmalliset vinkit lauantain Ruotsin 75:een:
Päivän Pankki: 4 Zenit Brick (75-7, lähtö 11)
Ainakin jos Erik Adielssonin rattailleen saava Zenit Brick kilpailee samalla tasolla kuin viimeksi Rommen 75-kierroksella, vastustajat ovat vaikeuksissa. Ori lähti kolmannelle kierros ennen maalia viidennestä ulkoa. Loppukaarteessa se joutui jo viidennelle radalle, mutta silti se kiri kärkeen ja viimeinen 1000 m sujui aikaan 12,0. Tämä siitä huolimatta, että rata oli tosi raskas. Zenit Brick ei olekaan juoksupaikoista riippuvainen, ja esimerkiksi kuolemanpaikka ei sitä haittaisi. Kuitenkin todennäköisesti voimapesä lasketaan nyt keulaan, ja sen perjantai-illan peliosuus 50% tuntuu oikein mukavalta. Ori voittaa reilusti useammin kuin kerran kahdesta näistä lähtökohdista. Viimeksi se starttasi radalta 12.
Ideaveto: 3 Pave Faks (75-4, lähtö 8)
Pave Faks on hieman epävarma tapaus, mutta tällä kertaa sillä on taas sauma syöksyä keulaan, missä se menee varmemmin ja viihtyy muutenkin erityisen hyvin. Siitä se meni esimerkiksi kesällä 24,4 täyden voltin voittaessaan mm. viisivuotisikäluokkansa huiput Smedheim Solanin, Steinfaksin ja Myhreng Jerkerin. Lisäksi menestysohjastaja Ulf Eriksson tuntuu sopivan hevoselle hyvin. Jos se lopettaa viimeisen tuhannen 22-vauhtia kuten ennätysjuoksussaan, ei 15 Tangen Haapilla voi 40 metrin pakilta olla saumaa - vähempikin riittää. Pave Faksin 20% osuus 75-merkeistä tekee siitä tosi edullisen. Voitonsauma lienee lähelle kerran kolmesta eli n. 30%.
Päivän Pommi: 2 U.Bergs Oppzi (75-3, Lähtö 7)
U.Bergs Oppzi on tosinopea avaaja, joka viihtyy keulassa, mutta viime startit sillä on ollut huonoja lähtöpaikkoja. Viimeksi hyvältä paikalta se johti helposti koko matkan viisi starttia sitten ajalla 12,6. Sen jälkeenkin esitykset ovat olleet hyviä, mutta keulassa ja lyhyellä matkalla tuulennopea tamma viihtyy parhaiten. Krister Söderholmin ajokki saattaa saada etua keleistä, sillä se menee useimmiten kengillä. Esimerkiksi yhdeksän viimeisintä starttia sillä on ollut kaikki kengät jalassa. Vastustajista taas useat ovat menneet viime menestyksissään kengittä. Hyvältä paikaltaan U.Bergs Opzzi on perjantain kuuden prosentin osuudellaan tosi maistuva, sen saumat ovat varmasti yli 10 tasaisessa lähdössä.
T75-porukkasysteemi:
1, 7, 9 (4,11)
1, 2, 15, 9 (5,6)
7, 2, 5, 4, 8, 3 (1,9)
3, 15 (12,14)
7, 9, 5 (12,6)
1, 2, 6, 10 (9,3)
4 Zenit Brick (5,8)
1728 riviä - 86,40 euroa
T5-systeemi:
7, 2, 5, 4, 8, 3, 1 (9,10)
3, 15 (12,14)
7, 9, 5, 12 (6,1)
1, 2, 6, 10, 9 (3,11)
4 Zenit Brick (5,8)
280 riviä - 28 euroa
Päivän Duo:
1, 2, 6, 10 - 4 Zenit Brick tasapanoksin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


