Janne Räisänen jälleen amatöörien ykkönen
Amatööriohjastajien SM-kilpailu sujui tutussa komennossa, kun Janne Räisänen narutteli kolmanteen Suomen mestaruuteensa.
Suomen mestaruus ratkesi kahden ajopäivän ja seitsemän osalähdön kokonaiskisana. Ensimmäisen Kuopiossa ajetun kisapäivän jälkeen Räisänen oli Mikael Östmanin jälkeen kakkosena, mutta Ylivieskassa ajetut osalähdöt käänsivät kisan Räisäsen eduksi. Räisänen ajoi Ylivieskassa sijat neljä, viisi, yksi ja yhdeksän, ja nousi mestariksi yhteensä 73 pisteellä. Räisäsen kanssa voittokamppailuun erottunut Östman oli kokonaiskisan kakkonen 63 pisteellä ja Jouni Riikonen kolmas 56 pisteellä. Myös Keijo Hakala sai 56 pistettä, mutta Riikosen parempi osalähtösijoitus nosti hänet sääntöjen mukaan kolmanneksi.
Räisänen ja Östman karkasivat hyvissä ajoi muilta kamppailemaan Suomen mestaruudesta. Ennen viimeistä osalähtöä Räisänen johti jo 12 pisteellä, joten Östman olisi voitolla voinut vielä nousta mestaruuteen. Voitosta ei kuitenkaan syntynyt draamaa, sillä sekä Räisäsen että Östmanin ajokit olivat viimeisessä osakilpailussa koko matkan kaukana kärjestä.
Janne Räisänen, 43, on amatöörikisojen kestomenestyjiä. Suomen mestaruuksien lisäksi Räisänen on ajanut mm. amatööriohjastajien maailmanmestariksi vuonna 2014 ja Euroopan mestariksi vuonna 2016. Kesällä hän oli Suomessa järjestettyjen PM-kisojen kakkonen. Aikaisemmat Suomen mestaruutensa Räisänen on ajanut vuosina 2012 ja 2015. Kirjastoautonkuljettajana työskentelevä Räisänen on ajanut urallaan runsaat 1200 starttia ja Suomen tilastojen mukaan 155 voittoa.
Ratkaisevana finaalipäivänä osalähtövoittoihin ylsivät Markku Ranta ja Artie B.Zet, Jouni Riikonen ja Original Hope, Janne Räisänen ja Diablo Star sekä Henry M Bollström ja Svartsjöfax.
Amatööriohjastajien SM-finaalin loppupisteet:
1. Janne Räisänen 73
2. Mikael Östman 63
3. Jouni Riikonen 56
4. Keijo Hakala 56
5. Henry M Bollström 55
6. Veli-Matti Kangasluoma 53
7. Ville Mikkanen 45
8. Mika Ahtiainen 43
9. Mikko Ojanperä 41
10. Janne Lukkari 40
11. Markku Ranta 36
12. Teemu Keskitalo 33
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

