Yhteen hevosrotuun tutustuminen teki Virpi Pohjolaisen haaveesta vihdoin totta

Virpi Pohjolainen elättää itsensä omien sanojensa mukaan hyvin yrityksellään, joka tarjoaa vaelluksia islanninhevosilla Lapin Kolarissa. Kuva: Satu Renko

Nyt, noin 30 vuotta myöhemmin Virpi Pohjolainen järjestää yrityksessään Ylläksen Vaellushevoset vaelluksia islanninhevosilla. On järjestänyt kohta kymmenen vuotta.

Kovin suoraviivaista Virpi Pohjolaisen hevosyrittäjyyshaaveen toteutuminen ei ollut.

Pohjolaisen eläinrakkaus kumpuaa Tuusniemellä sijaitsevalta kotitilalta, jossa hän kasvoi vanhempiensa, veljen ja kahden siskon kanssa. Tilalla oli lypsylehmiä ja muutama kissa.

Eläimet kuuluivat olennaisena osana elämään lapsesta lähtien. ”Ei meitä pikkulapsina hoitoon viety, vaan kasvoimme mukana maatilan arjessa.”

Hevoset alkoivat kiinnostaa Pohjolaista murrosiässä. ”Meitä oli pari¬–kolme hevostyttöä, jotka kävimme ratsastamassa läheisellä maatilalla, jossa oli muutama hevonen.”

”Olin jo tuolloin sitä mieltä, ettei lukio ole mun juttu.”

Yläasteen jälkeen Pohjolaisen tie vei Kiuruvedelle, jossa hän opiskeli hevostenhoitajaksi. Ensimmäinen alan työpaikka löytyi ravitallista. Ilman autoa ja oman ikäistä seuraa hän ei siellä kuitenkaan pitkään viihtynyt.

Pohjolainen on kotiutunut Kolariin hyviin. ”Täällä on paljon muualta tulleita.” Kuva: Satu Renko

Niinpä Pohjolainen jätti eläimet vähäksi aikaa ja suoritti elintarvikealan tutkinnon Kuopiossa. Hän lähti kiertämään maata aina sinne, missä ravintola-alan töitä oli tarjolla. Tutuiksi tulivat muun muassa Saariselkä, Ylläs ja Levi sekä Äänekoski ja Alahärmä. ”Etelä-Suomi ei minua ole koskaan viehättänyt.”

Kun jälleen kerran oli aika vaihtaa työpaikkaa, Pohjolainen huomasi, että töitä oli tarjolla Nuorgamissa Utsjoella. ”Ravintolan omistaja teki työpaikkahaastattelun puhelimessa ja kysyi puhelun lopuksi: ’Voitko aloittaa ensi viikolla?’”

Nuorgamissa kului yksi kesäsesonki, joka jatkui sittemmin etelämpänä Utsjoen keskustassa.

Tulevaisuuden kannalta merkityksellisimmät ravintola-alan työrupeamat suuntautuivat kuitenkin Leville Kittilään ja Ylläkselle Kolariin.

Levillä Pohjolainen lähti ratsastusretkille. Kokemukset otsalampun valossa tehdyistä vaelluksista jäivät mieleen ikimuistoisina.

Ylläksellä ollessaan Pohjolainen jatkoi mieluista harrastusta. Paikkakunnalla toimi Lapin Vaellushevoset -yritys, jota vetivät Anu ja Riku Leppänen. Sinne Pohjolainen meni asiakkaaksi. Vaellukset tehtiin islanninhevosilla eli issikoilla, joihin nainen ihastui ”ensi töltistä lähtien”.

Pohjolainen ystävystyi Leppästen kanssa ja nämä tarjosivat hänelle yritystään. Pohjolainen oli periaatteessa kiinnostunut, mutta tarjous tuli elämäntilanteen kannalta liian aikaisin. Hän halusi vielä kouluttautua lisää sekä hevostalouteen että yrittäjyyteen.

Viitisen vuotta myöhemmin aika oli kypsä, ja Pohjolainen osti Leppäsiltä hevoset ja varusteet ja perusti oman yrityksen. Talon ja tallin hän vuokrasi.

Islanninhevoset ovat laumaeläimiä. Pohjolainen muistaa pitää huolta eläimien hyvinvoinnin lisäksi myös omastaan. Kuva: Satu Renko

Pohjolaisella on tallissaan kymmenkunta issikkaa. Väki on vähän vaihtunut: kolme hevosta hän on ostanut Suomesta, kaksi Islannista.

Talvella ja kevättalvella yritys järjestää issikoilla tunnin–parin vaelluksia lähiseuduille, kesällä ja syksyllä tehdään myös koko päivän retkiä.

Talven ratsastusvaelluksilla on pääasiassa ulkomaisia, matkatoimiston kautta vaelluksen ostaneita turisteja. Eniten heitä tulee Hollannista, Belgiasta ja Sveitsistä.

Keskivertotulija ei ole aiemmin ratsastanut, Pohjolainen kertoo.

”Aloittelijoiden kanssa menemme vain käyntiä, se on turvallista ja miellyttävää myös hevosille. On tärkeää valita vaellukselle oikeat hevoset. Jotkut issikat ovat aivan liian energisiä asiakaskäyttöön, eivätkä kaikki siedä vaihtuvia ratsastajia.”

Kaikki turistit eivät ymmärrä kovin hyvin englantia, mutta toimeen on tultu. ”Ennen lähtöä näytän ja neuvon, miten tulee toimia.”

Kesällä ovat vuorossa nuorten leirit. Silloin paikalle tulee usein jo pitkään ratsastusta harrastanutta väkeä. Myös aikuisten sekä aikuisten ja lasten yhteisiä leirejä on tarjolla.

Leireillä käydään yleensä koko päivän retkillä, joilla pidetään pari taukoa. Satulalaukussa jokaisella on evästä mukana, ja Pohjolaisella itsellään lisäksi trangia.

Issikoilla on pihatto. Sieltä ne voivat kulkea ulos ja sisään vapaasti.  Kuva: Satu Renko

Kuinka hyvin vaellusratsastuksia järjestämällä tulee toimeen? Pohjolaisen mukaan yritys tekee tulosta ja sillä elättää itsensä hyvin.

Vakituisia työntekijöitä ei ole, mutta osa töistä, kuten kengitys ja catering, on ulkoistettu. Laaja tukiverkosto huolehtii hevosista, kun yrittäjä pitää lomaa ja lähtee pois paikkakunnalta.

Omasta jaksamisesta huolehtiminen onkin ensiarvoisen tärkeää.

Talvikauden jälkeen toukokuussa on lomaa, samoin ruska-ajan jälkeen marraskuussa. Usein myös heinäkuussa eli pahimpaan ötökkäaikaan on hiljaisempaa.

Pohjolainen pyrkii pitämään työviikkonsa viisipäiväisenä, eli vaelluksia ei kiireisimpään sesonkiaikaan järjestetä viikonloppuisin. Se onnistuu, koska kotimaan turisteilla lauantai on yleensä niin sanottu vaihtopäivä, ulkomaalaisilla usein sunnuntai.

Virpi Pohjolainen on ollut eläinrakas pienestä pitäen. Nyt hänellä on viisi kissaa ja kolme koiraa hevosten lisäksi. Kuva: Satu Renko

Myös hevosten hyvinvoinnista on pidettävä huolta. Issikat asuvat pihatossa ja niillä on vapaa pääsy sieltä ulos ja sisään. ”Hevoset on luotu liikkumaan ja elämään laumassa.”

Heinän Pohjolainen hankkii luotetuilta toimittajilta etelästä. Sen laadusta ei voi tinkiä.

Hevosten lisäksi Pohjolaisella on joukko muitakin elämiä: viisi kissaa ja kolme koiraa. Niitäkin käytetään yritystoiminnassa toisinaan.

Erityisryhmille ja vanhuksille on tarjolla eläin- ja luontopainotteista toimintaa, jolla pyritään edistämään asiakkaiden hyvinvointia ja elämänlaatua. ”On ollut hienoa nähdä, kuinka kissan saaminen syliin on ilahduttanut esimerkiksi vanhusta.”

Tuusniemeltä lähtenyt savolainen on kotiutunut Kolariin hyvin. Kunnassa on paljon niin sanottuja junan tuomia, Pohjolainen sanoo.

Matkailusta elävällä paikkakunnalla on runsaasti pienyrittäjiä, jotka toimivat toinen toisensa tukena. On huskysafareita järjestäviä, ohjelmapalveluryittäjiä, latukahviloiden pitäjiä ja niin edelleen.

Apua Pohjolainen tarvitsee muun muassa reittien teossa. Reittejä aletaan lumentulon jälkeen ajaa moottorikelkoilla, jotta pohja saadaan kovaksi. Myöhemmin liika lumi lingotaan pois reitiltä.

Osa reiteistä on niin sanottuja askellettuja reittejä, joita hevoset ylläpitävät.

Talvella Virpi Pohjolainen järjestää tunnin–parin vaelluksia, muulloin ne voivat kestää koko päivän. Pohjolainen ratsasti Harkur-hevosella. Kuva: Satu Renko

Juttu alkoi sanalla määrätietoinen. Pohjolaisen ominaisuudesta kertoo myös jatkosuunnitelma. Naisen tarkoitus on nimittäin luopua yrityksestään vuonna 2025.

”Päätin jo tullessani, etten jää täältä eläkkeelle.”

Pohjolainen aikoo palata kotitilalleen Tuusniemelle ja aloittaa siellä ihan uudenlaisen yritystoiminnan. Sitä varten hän myös opiskelee lisää.

Tulevaisuudesta Pohjolainen ei kuitenkaan vielä kerro sen tarkemmin.

Toive on, että vaellushevosyritykselle löytyisi jatkaja. ”Olen valmis perehdyttämään toimintaan esimerkiksi ensi kesänä.”

Vielä ei ole kiinnostuneita ilmaantunut. Ehkä lähelle Hannukaiseen kaavailtu kaivos pelottaa. Moni saattaa miettiä, mitä se vaikuttaa matkailuun.