Heidi Poukkanen nousi sinnikkyydellä kuntoon vakavasta vammasta
Puolitoista vuotta sitten Heidi Poukkasen polvi petti täysin kesken juoksulenkin. Nyt hän aikoo palata kilparadoille askellajiratsastuksessa.Pälkäne
Ori Palesander ja Heidi Poukkanen ovat molemmat kuntoutuneet vammoistaan ja pian ratsukko pääsee treenaamaan omassa maneesissa. Kuva: Sanne KatainenTänä päivänä 22-vuotias Heidi Poukkanen hoitaa 13 hevosen tallia ja treenaa seitsemää hevosta. Tilanne oli täysin toinen vielä jokin aika sitten, kun nuori nainen makasi liikuntakyvyttömänä ja täysin autettavana sängyn pohjalla.
”Oikea polveni petti kesken juoksulenkin puolitoista vuotta sitten. Mitään erityistä tilanteessa ei tapahtunut, mutta tutkimuksissa selvisi, että polvieni rakenne on geneettisesti huono”, hän kertoo.
Edessä oli iso leikkaus, jossa ei ainoastaan korjattu polvilumpiota, vaan katkaistiin reisiluu ja asennettiin ruuveja sekä levyjä polven rakenteen tueksi. Ortopedi totesi nuorelle potilaalleen, että edessä on vaikea ja pitkä kuntoutus, joka tulee vaatimaan sisua.
”Viimeiset neljä vuotta eivät ole menneet suunnitelmien mukaan.”
Sisua paraneminen olisi vaatinut myös ilman reisilihaksen halvaantumista leikkauksen jälkeen.
”Puoleen vuoteen en päässyt liikkumaan ilman apua. Jouduin muuttamaan takaisin vanhempieni luo ja soittamaan apua aina kun piti päästä sängystä ylös.”
Halvaantuneen reiden kuntoutus alkoi aluksi sängyssä maaten kuormaliinan avulla ja myöhemmin kuntosalilla ammattilaisen johdolla.
”Ensimmäiset kolme kuukautta revin jalkaa ylös kuormaliinalla ja itkin. Siitä reisi lähti kuntoutumaan ja sitten piti opetella uudelleen kävelemään. Edelleen käyn viikoittain valmentajan kanssa salilla ja lisäksi treenaan itsenäisesti.”
Pälkäneen Sappeessa Islanninhevostalli Dalurin toiminnasta vastaava Poukkanen on menestynyt askellajiratsastuksessa SM-tasolla vuosia ja edustanut Suomea islanninhevosten PM-kilpailuissa Ahvenanmaalla 2022.
Nyt hänen tavoitteenaan on palata radoille ensi kaudella.
”Epäonnea on minun lisäkseni ollut myös hevosilla. Viimeiset neljä vuotta eivät ole menneet suunnitelmien mukaan, niin kuin nyt yleensäkään tässä lajissa ei mene. Mutta ainakin nyt pääsen maneesin ansiosta treenaamaan täysipainoisesti.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




