T.Rexillä pikkumurhe
Onko Peto taas Porissa irti? T.Rex lähtee illalla puolustamaan viimevuotista Kultaloimen voittoaan. Kuva: Ilkka NisulaMenestysruunan startti Färjestadin V75-kierroksella jää väliin imusuonentulehduksen takia.
Tapio Mäki-Tulokkaan suojatin piti startata Färjestadin hopeadivisioonaan ykkösradalta, mutta tammelalainen jätti valmennettavansa pois.
"Se oli saanut karsinassa jalkaansa pienen reiän. Siitä tuli imppari eli imusuonentulehdus", Mäki-Tulokas kertoo. "Jos startti olisi ollut pari-kolme päivää myöhemmin, sillä olisi jo pystynyt ajamaan, mutta nyt sitä ei olisi päässyt ainakaan viimeistelemään normaalisti, ja turha tällaisten asioiden kanssa on leikkiä."
T.Rex on voittosummaltaan ruotsalaisen hopeadivisioonan ylärajoilla, joten Mäki-Tulokas tähtää ruunalla seuraavaksi edelleen länsinaapuriin.
"Kahden viikon päästä on Skellefteåssa V75, ja katsotaan, jos sinne lähdettäisiin. Se tosin on Suomen Kriterium-viikonloppu, ja ainakin Mika Forss ja Jorma Kontio ovat varmaan täällä silloin."
Mäki-Tulokkaan tallin hevosista vanha jyrä Global Kid päätti uransa keskiviikkona. 12-vuotias ruuna siirtyy viettämään eläkepäiviä entisen hoitajansa sunnuntairatsuna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

