Ensikoti tukee perhettä alkuun: ”Myönteiset yhteiset hetket auttavat jaksamaan myös silloin, kun arki tuntuu harmaalta"
Vaikeudet antaa lapselle turvallinen koti periytyvät usein sukupolvelta toiselle. Alkutaivalta ei helpota, että joka toinen ensikodin kuntoutus loppuu liian lyhyeen.
Ensikodissa vahvistetaan suhdetta perheen jäsenten välillä. Leikki, laulu ja lorut ovat osa arkea. Kuva: Petteri KivimäkiMoni vanhemmaksi tuleva tarvitsee tukea vuorovaikutukseen lapsen kanssa ja opastusta kodin arjen taitoihin ja vuorokausirytmin pitämiseen. Silloin avuksi voi tulla ensikoti.
”Vanhemmalta vaaditaan monia hyvin konkreettisia taitoja ja lisäksi psyykkisiä taitoja, jotka liittyvät turvalliseen vuorovaikutukseen ja rauhallisen tapaan huolehtia vauvasta”, kuvaa vauvatyön kehittämispäällikkö Hanna Sellergren Ensi- ja turvakotien liitosta.
Ensikodissa lähdetään liikkeelle siitä, että vahvistetaan pieniä asioita vanhemman ja vauvan välillä. Iloa voivat tuottaa esimerkiksi laulu ja loruttelu.
”Myönteiset yhteiset hetket vahvistavat hyvää suhdetta vauvaan ja auttavat jaksamaan myös silloin, kun arki tuntuu harmaalta.”
Tärkeä osa on vertaistuella ja yhteisöllisyydellä, kun vanhemmat voivat jakaa kokemuksiaan.
Ensikotiin ohjaa 80 prosenttia asiakkaista joko lastensuojelu, tai jos vauva ei ole vielä syntynyt, neuvola tai aikuissosiaalityö.
”Meidän toive olisi, että neuvoloista ohjattaisiin asiakkaita vielä aikaisemmin. On usein osoitettu, että tuki tekee hyvää niin äidille kuin vauvalle, jos se alkaa jo odotusaikana”, Sellergren sanoo.
Ensikotien näkökulmasta yhteistyö terveydenhoidon, lastensuojelun ja ensikotien kesken on erittäin tärkeää. Mitä paremmin se toimii, sitä tarkemmin kuntoutus voidaan suunnitella vanhempien taustan mukaan.
”Kun on mielenterveyteen liittyviä ja sosiaalisia ongelmia, ne limittyvät usein toisiinsa. Saumaton yhteistyö on siksi ensiarvoisen tärkeää.”
Toinen tärkeä toive on, että molemmat vanhemmat osallistuisivat kuntoutukseen.
”Jos äidillä on vaikeuksia oman elämänhallinnan kanssa, niitä saattaa olla myös isällä. Mitä enemmän voidaan tukea koko perhettä kerrallaan, sitä paremmin se kantaa hedelmää”, Sellergren summaa.
Kolme neljäsosaa ensikodin asukkaista on äitejä. Neljäsosassa perheistä myös isä osallistuu kuntoutukseen. Yksinhuoltajia asukkaista on 30 prosenttia. Vuosittain ensikodissa on muutamia yksinhuoltajaisiäkin lapsen kanssa.
Lisäksi asukkaina on äitejä, jotka asuvat ensikodissa lapsen kanssa, ja isä vierailee esimerkiksi sovituissa perhetapaamisissa. Hän voi myös yöpyä perheensä kanssa muutaman kerran viikossa.
Vuorovaikutuksia ja arjen taitoja opetellaan aluksi ensikodissa, ja sitten niitä aletaan soveltaa portaittain kotona. Kotijakso pitenee yhdestä päivästä vähitellen. Samalla vanhempi tai vanhemmat voivat harjoitella, miten vauvasta ja muusta arjesta huolehtiminen sujuu itsenäisesti.
Useimmiten ensikotiin tulijoilla joko on koti valmiina odottamassa tai sitten sellainen järjestyy ensikotijakson aikana.
”Lapsiperheiden asunnottomuus on suhteellisen harvinainen ongelma. Toki sitäkin ilmenee ennen kaikkea yksinhuoltajaäitien piiloasumisena omien vanhempiensa tai tuttavien luona. Meiltä ei kuitenkaan joudu lähtemään ilman, että on katto pään päälle.”
Ihanne on, että ensikotivaiheen päättyessä vanhempi voi jatkaa avopalveluissa, kuten esimerkiksi vauvaperheille suunnatussa päiväryhmän toiminnassa. Sitä järjestää 12 yhdistystä eri puolilla maata. Sen lisäksi käytettävissä on kuntien perhetyö.
Ensikotiin tulevien vanhempien keski-ikä on 28. Se on vain hieman alle sen iän, jolloin suomalaiset tulevat keskimäärin ensi kertaa vanhemmiksi. Alaikäisiä äitejä on viime vuosina ollut vain muutama prosentti.
Tukea vauvan kanssa toimimiseen tarvitsevat yleisimmin he, joilla on erilaisia mielenterveyden ongelmia, kuten masennusta tai ahdistusta. Joillain on myös traumataustaa kuten väkivaltaa tai kiusaamista, oppimisvaikeuksia tai sosiaalisten tukiverkkojen puutetta.
Oma ryhmänsä ovat ne tuoreet vanhemmat, joilla mukana on ongelmia päihteiden kanssa. Heidät ohjataan Pidä kiinni -koteihin.
Ensikoteihin tulee myös maahanmuuttajataustaisia vanhempia, joilta voi puuttua täysin läheisten tukiverkosto.
Ensikodeissa on huomattu, että mielenterveyden ja päihdeongelmat ovat usein seurausta työttömyyden, toimeentulovaikeuksien sekä köyhyyden jatkumisesta perheessä yli sukupolven.
”Aika iso osa vanhemmista tulee kodeista, joissa elämä on ollut rikkonaista. On ollut ongelmia elämänhallinnassa, päihteitä, väkivaltaa ja mielenterveyden ongelmia. Oma tausta ei anna silloin kovin vahvoja avaimia turvallisen kodin rakentamiseen omalle lapselle”, Sellergren arvioi 15 vuoden työuran havaintoja.
Enemmän resursseja tarvittaisiin sen seurantaan, kuinka vanhemmat ja lapset selviävät elämässään eteenpäin. Pari vuotta sitten Sinikka Kuosmasen ensikotien työstä tekemässä tutkimuksessa seurattiin 17 vanhemman elämää.
”Valtaosa heistä pärjää aika hyvin, ja he olivat hyötyneet ensikotijaksosta”, Hanna Sellergren summaa.
Päihteiden käyttäjien Pidä kiinni -ohjelmasta on arvio, jonka mukaan kolmasosa pärjäsi hyvin itsekseen ja kolmannes tuettuna. Yhdessä kolmasosassa tapauksia lapsi oli joutunut sijoitetuksi tai huostaanotetuksi.
Sellergrenin mukaan tulokset eivät kuitenkaan ole vertailukelpoisia, koska arvioinnit tehtiin eri tavalla.
”Vanhempien vakavat mielenterveysongelmat ovat haastavia tilanteita. Ne edellyttävät aina, että ensikodin jälkeen on käytettävissä avopuolen tukea riittävän pitkään.”
Asumisjaksot ensikodeissa vaihtelevat eri puolilla maata. ”Ihanne olisi, että kuntoutusjakso olisi aina yli puoli vuotta. Käytännössä jaksot ovat usein, ikävä kyllä, tätä lyhyempiä”, sanoo Sellergren.
”Lastensuojelussa päätetään, kuinka pitkiä kuntoutusjaksot ovat. Kunnissa on eroja. Mihin kaikkeen se liittyykään, on vaikea sanoa.”
Sellergren laskee MT:n haastattelua varten yhdeksän ensikodin viime vuoden keskiarvon. Luvusta on jätetty pois kymmenes ensikoti, joka toimii Hämeenlinnan vankilan yhteydessä. Siellä asuminen on sidottu vankeusrangaistuksen pituuteen.
Lähes puolet eli 49 prosenttia viime vuoden kuntoutuksista kesti alle miniminä pidetyn kaksi kuukautta. Vähintään kaksi kolme kuukautta tarvitaan, jotta perhe ehtii asettua kuntoutukseen ja muutosta alkaa tapahtua.
Se, että siitäkin jäädään, selittyy Sellergrenin mukaan keskeytyksillä.
”Joko perhe on itse keskeyttänyt jakson tai on todettu yhdessä, että perhe tarvitsee muunlaista tukea ja perhe on sitten siirtynyt sen piiriin. Tässä joukossa lienee myös niitä, joissa on päädytty siihen, että vauva sijoitetaan tai otetaan huostaan”, hän analysoi.
Kahdesta kuukaudesta puoleen vuoteen kestää 37 prosenttia ja yli puoli vuotta 13 prosenttia kuntoutuksista.
Lue myös:
Ensikodista askelet omaan elämään: "Olen nyt vastuussa kaikesta, mitä vauva tekee"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
