Ihmiset & kulttuuri

Kansatieteilijä ryhtyi neulomaan Kalevalan runoja – "Lankaa hypistellessä voi tulla esimerkiksi vahva olo, että tästä täytyy neuloa hiiden hirvi"

Suomalaisesta villalangasta ja skandinaavisesta muotokielestä ovat syntyneet jo muun muassa Suolaulu ja Pohjolan neito.
Hannes Merisaari
Anna huolia hevosen -neule on saanut kiitosta lohtuneuleena. Huolet voi antaa vaikka hevosen kannettavaksi, ja se helpottaa, kertoo neulemallin kehittäjä Jenna Kostet.

Villapaidallakin voi tarina kerrottavana. Näin on ainakin raisiolaisen Jenna Kostetin tuoreimman projektin luomuksilla. Kostet neuloo Kalevalan runoja villapaidoiksi.

Turun linnan museossa työskentelevä kansatieteilijä joutui viime kevään koronasulkuaikaan kesälomalle.

"Kun töitä ei ollut eikä mihinkään oikeastaan voinut mennä, jäi enemmän aikaa neuloa."

Silloin syntyi ajatus yhdistää Kalevala ja neulontaharrastus.

"Olen kirjoittanut neljä romaania ja kaksi lastenkirjaa. Minusta on hirveän kivaa, että voin tehdä villapaitaa, jolla on tarina."

Ensimmäisenä puikoille nousi Maailman synty. Sitä ovat seuranneet jo muun muassa Pohjanemäntä ja Puiden synty. Kun Kostet julkaisi neuleista kuvia Instagram-sivuillaan, moni tiedusteli, onko ohjeita ostettavissa.

Kostet ei ollut koskaan tehnyt neuleohjeita eikä juuri käyttänytkään niitä. Mutta hän päätti opetella. Nyt jo seitsemän Kalevalan runojen innoittamaa ohjetta on myynnissä alan verkkokauppa Ravelryssa. Niitä on ostettu myös ulkomaille.

Sosiaalisessa mediassa Kostetin ihtiriekkoknits-sivustolla on paljon seuraajia muun muassa Japanista ja Yhdysvalloista.

"Monia ihastuttavat tarinallistaminen ja suomalaisuuden esiin tuominen neuleissa. Jotkut ovat kertoneet hankkineensa oman Kalevalankin. Olisi ihan mieletöntä, jos suomalaisesta käsityökulttuurista nousisi maailmalla samanlainen ilmiö kuin islantilaisneuleista."

Neuloja-kirjailijan mielessä siintää myös neuleohjekirjan julkaiseminen. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä. "En halua tehdä sitä kiireellä ja liian vähällä materiaalilla, vaikka kysyntää olisi nyt kovasti."

Ensimmäisten Kalevala-neuleiden raaka-aineena oli islantilainen villalanka. Koronan myötä Kostet alkoi miettiä suomalaisyrittäjien ahdinkoa ja halusi vaihtaa kotimaiseen villalankaan.

"Laadukkaita kotimaisia lankoja on. Suomalaista villaa on arvostettu liian vähän, eivätkä tuottajat ole saaneet siitä sitä korvausta, mitä pitäisi. Haluan tukea suomalaisia lammastiloja ja yrittäjyyttä."

Kostet näkee, että esimerkiksi neuleen säänkestävyys, jota pidetään islantilaisvillan vahvuutena, on osaksi myös tekniikkakysymys. Kirjoneulekuvio lisää ohuemmankin neuleen tuulenpitävyyttä.

Aivan yksinkertaista suomalaisiin lankoihin siirtyminen ei ollut.

"Meiltä puuttuu yhtenäinen tapa kertoa lankojen vahvuudesta ja vertaaminen kansainvälisiin lankoihin on hankalaa."

Myös värivalikoimaa langoissa voisi olla enemmän. Lisäksi Kostet kaipaa pientilojen yhteistä verkkokauppaa, josta lankoja olisi helppo tilata. "Välillä hankinta on melkoista salapoliisityötä, jos ei halua käyttää aina samaa lankaa."

Saatavuus asettaa haasteita myös ohjeiden tekemiseen. "Toivoisin tietysti, että ohjeeseen kirjoitettua lankaa olisi luotettavasti saatavilla."

Kalevalassa on yli 50 runoa. "Aika paljon on vielä neulottavaa, mutta neulon mielentilan mukaan. Parhaillaan puikoilla on useampi neule."

Kalevala on Kostetille hyvin tuttu, joten sopivia runoja ei tarvitse etsiä.

"Runot nousevat mieleen helposti. Välillä lankavalinnat puhuttelevat. Lankaa hypistellessä voi tulla esimerkiksi vahva olo, että tästä täytyy neuloa hiiden hirvi."

Neuleiden muotokieli kumpuaa skandinaavisesta kulttuuriperinnöstä ja suomalaisesta luonnosta. Se puhuttelee monia.

Joillekin neuleet ovat tuoneet lohtua koronavuoden huoliin. Lohtuneuleeksi on kuvattu esimerkiksi häärunoon pohjautuvaa Anna huolia hevosen -neuletta, jossa huolet annetaan hevosen kannettavaksi.

"On lohdullinen ajatus, että huolet voi jättää jonkun muun kannettavaksi. Ja myös neulominen itsessään on rauhoittavaa."

Hannes Merisaari
Suolaulu-neule kuvattuna pitkospuilla.
Lue lisää

Lampurit jaksavat lajitella ja pakata villoja, kun hinta nousee ja keräily toimii – kotimaisen villan kova kysyntä pienentää vähitellen hävikkiä

Villa seuraa porkkanaa, ei keppiä

Kuluttajilta tullut viesti rohkaisi: Täysin suomalainen villalanka palaa Novitan valikoimaan

Suomalaisella villalla suursuosio – Pirtin Kehräämö: "Tällaista vuotta ei ole ollut koskaan, tilauskanta on ihan valtava"