Ihmiset & kulttuuri

Amerikkalaisnuorten hämmentävä kysymys osoitti, kuinka Farming Simulator on mullistanut maatalouskoneiden markkinoinnin – Valtran oma kilpapelijoukkue niittää menestystä

Joukkue on osa Farming Simulator -kilpapeliliigaa. Pelissä traktorimerkki tavoittaa vaativan kohdeyleisön: nuoret ja erityisesti miehet.
GIANTS Software
Farming Simulatorissa koneet on ohjelmoitu käyttäytymään aitojen esikuviensa tavoin hevosvoimia myöten. Kuvassa Farming Simulator Leaguessa pelaava Valtran joukkue. Saksalaisista koostuvan joukkueen manageroinnista vastaa suomalainen peliorganisaatio ja mediatalo KOVA.

Maatilan pyörittämistä simuloiva Farming Simulator on kerännyt maailmalla suuren suosion.

11 vuoden aikana pelistä on myyty yli 25 miljoonaa kopiota ja mobiiliversiota ladattu yli 90 miljoonaa kertaa, kertoo teknologian verkkosivusto VentureBeat.

Vertailun vuoksi oikeita maatiloja on Euroopassa noin 10,5 miljoonaa (vuosi 2016, lähde: Eurostat).

Valtra sai ensimmäiset traktorinsa sisään peliin vuonna 2015.

Peli on lisännyt Äänekoskelta kotoisin olevan traktorimerkin tunnettuutta odottamattomilla tavoilla, kertoo Valtran viestintä- ja markkinointipäällikkö Pamela Engels.

Hän mainitsee esimerkin: Engelsin kollega oli muutama vuosi sitten töissä tuotekehitystiimissä Valtran tehtaalla.

Kun kollega palasi kotiinsa Yhdysvaltoihin, hän otti mukaansa Valtran takin ja piti sitä yllään mennessään erääseen kyläkauppaan.

Paikallisiin nuoriin takilla oli sähköistävä vaikutus: "Wau, mistä olet saanut tuollaisen?"

Valtran traktoreita ei myydä Pohjois-Amerikassa, mutta paikallisille merkki oli tuttu Farming Simulatorista.

Yksi syy Valtran suosiolle pelissä on Engelsin mukaan laaja vapaus räätälöidä traktoria – kuten oikeassa elämässäkin.

Monet suuret maatalouskonefirmat ovat lähteneet samaan leikkiin. Pelissä mukana on yli 400 brändiä, muun muassa John Deere, New Holland ja Fendt.

Suhde peliin muuttui vielä tiiviimmäksi, kun Valtra sai Farming Simulator Leagueen nimeään kantavan joukkueen.

Liigajoukkue koostuu kokonaan saksalaisista, mikä on myös Valtralle tärkeä markkina.

Osakilpailuja on aiemmin pelattu muun muassa Saksan maatalousmessuilla. "Kun maailma taas aukeaa, joukkueen näkyvyyttä voidaan kasvattaa myös alan tapahtumissa. Haluamme tuoda yhteen e-urheilua, oikean traktorin ajamista ja maanviljelyä", Engels sanoo.

Itse joukkueen rekrytoinnin takana on nouseva kotimainen pelialan organisaatio – tai pitäisi varmaan jo sanoa, että nouseva media.

Sillä juuri mediatoimistoksi jyväskyläläislähtöinen KOVA itseään tituleeraa.

Vuonna 2019 perustetun KOVA:n kehitys on ollut nopeaa, kertoo yhteistyökumppanuuksista vastaava Matti Orava. Tällä hetkellä yritys työllistää 57 ihmistä.

Kohdeyleisö ovat pääosin 16–35-vuotiaat.

Perustajat alkoivat kiinnittää huomiota kohdeyleisöön, jota monen median on vaikea tavoittaa: nuoriin miehiin. He olivat itse myös kiinnostuneita e-urheilusta.

KOVA tuottaa sisältöä eri peleistä ja pelivaikuttajista sekä tekee töitä yhteistyökumppaneiden kanssa. Siis esimerkiksi sellaisten kuin Valtra.

"Farming Simulatorilla on iso skene Suomen ulkopuolella. Varsinkin Keski- ja Etelä-Euroopasta löytyy maita, missä pelataan tosi paljon", Orava toteaa.

"Oli Valtran kanssa yhteinen tavoite löytää menestyvä, viiden parhaan joukkoon pääsevä joukkue. Jos tuloksia katsoo, kyseinen valinta on onnistunut hyvin."

Reilu viikko sitten järjestetyssä osakilpailussa joukkue voitti kauden toisen ykkössijansa.

GIANTS Software
Valtra pyrkii tahdittamaan uusien koneidensa julkaisun. G-sarjan traktorit esiteltiin yhtä aikaa sekä aitoina että virtuaalisina versioina.

Jokaisessa osakilpailussa pelaajille on jaossa myös rahaa. Marraskuussa pelattavan loppuottelun voittajajoukkue kuittaa 100 000 euron potin.

Vaikka summat kuulostavat suurilta, Farming Simulator ei ole ammattipelaajien vaan harrastajien liiga.

Paljon suuremmista rahoista kilpaillaan esimerkiksi strategiapeli Dota 2:n mestaruusotteluissa. Siinä suomalainen KOVA ei ole mukana, mutta liiga lienee silti mainitsemisen arvoinen.

Elokuussa pelattavien mestaruuskisojen pääpotti on 40 miljoonaa dollaria. Kuka sellaisia summia pelaajille maksaa?

Peruspotti koostuu pelintekijän ja yhteistyökumppaneiden osuudesta, Orava kertoo. Lisäksi ihmiset pystyvät ostamaan pelin sisällä tavaroita, mistä jyvitetään osa suoraan mestaruuspottiin.

E-urheilu ja kilpailupotit ovat kasvaneet viimeiset viisi vuotta vauhdilla. Suomen kansainvälinen menestys on alkanut kerätä myös huomiota.

Dota 2:n pelaajat Jesse Vainikka ja Topias Taavitsainen saivat molemmat kutsut Linnan juhliin.

Suosittuun strategiapeli League of Legendsiin perustuvassa liigassa menestyy neljästä suomalaisesta ja yhdestä saksalaisesta koostuva joukkue. He pelaavat KOVA:n leivissä kuukausipalkalla.

Kasvussa on myös pelialaan liittyvä koulutus. Tällä hetkellä Suomessa on Oravan arvion mukaan 20 oppilaitoista, joiden tarjonnasta löytyy e-urheiluun liittyvä opintolinja.

KOVA:n listoilla on myös pelaaja, joka pääsi toisen asteen opinnoissaan urheilijalinjalle. Se mahdollistaa kilpapelaamisen vaatimat, päivittäiset treenit.

On aika lyödä pöytään parranpäristäjien ykköskysymys: voiko kilpapelaamista edes kutsua urheiluksi?

Kilpapelaamisessa on paljon asioita, jotka normiurheilijallakin pitää olla kunnossa, Orava toteaa. "Fyysinen kunto on tärkeä turnauskestävyydessä, lepääminen, treenaaminen, roolien jako, henkinen puoli... matkapäiviä huippupelaajille kertyy normaalioloissa 150–170 vuodessa."

Kysymys siitä, onko e-urheilu urheilua, ei ole pelaajien mielestä edes erityisen kiinnostava, Orava pohtii.

Lainsäädännön kannalta asialla on kuitenkin merkitystä: saavatko kilpapelaajat tulevaisuudessa esimerkiksi urheilijan eläkettä?

Valtra FSL/KOVA
Valtran pelaajatiimi. Vasemmalta oikealle: Vincent “Hightower” Laatz, Thomas "Scotty" Gottbehöde, Martin "Martin" Paulsen, Marcel "MrMarcel5" Renke ja Malte "Monti" Schünemann.

Orava tai Engels eivät itse ole pelanneet Farming Simulatoria lyhyttä kokeilua enempää.

Liigapelien seuraaminen on silti Engelsistä kiinnostavaa. "Katsojan on helppoa jäädä koukkuun. Pelit ovat jännittäviä ja nopeita."

Moni pelaajista ajaa maatalouskoneita myös päivätyökseen. "On paljon ihmisiä, jotka laittavat oikeat koneet säppiin ja menevät tietokoneelle", Orava kertoo.

Kuulostaa hämmentävältä, että ihmisillä on intoa puida virtuaalipeltoa huristeltuaan koko päivän oikean puimurin ratissa. Oravaa tieto ei yllätä.

"Yhdessä pelaaminen on se juttu. Tulee uusia kavereita, joilla on samoja kiinnostuksen kohteita."

KOVA pressikuva
Jyväskyläläislähtöinen KOVA seuraa tarkasti pelialan kasvua. Tampereen yliopiston tekemän pelaajabarometrin mukaan 20–29-vuotiaista noin 65 prosenttia pelaa tai katsoo vähintään kerran viikossa pelaamiseen liittyvää sisältöä. 10–19-vuotiaista luku on jo 79 prosenttia. Tavoite menestyvän joukkueen löytämisestä oli Valtran kanssa yhteinen, kertoo KOVA:n Matti Orava.
Lue lisää

Kovaa kilpailua virtuaalitraktorin ratissa: Farming Simulator Leaguessa voittajajoukkue kuittaa 100 000 euroa – Valtran pelaaja: "Peli on rauhallinen, kilpapelit eivät"

Käytettävyyttä, ulkonäköä ja luksusta – Valtra esitteli 5. polven traktorit

Kun Valtran moottori tai vaihteisto vaurioituu, koko traktoria ei kannata hylätä – tehdaskunnostetun vaihteiston hinta on noin 60 prosenttia uuden hinnasta

Valtra miehitti suosituimpien traktorimallien listan