Brasilian makeus ällistyttää: Suomessa naapurin happamat omenatkin olivat varastamisen väärtejä

Kävellessäni São Paulossa yöllä törmään herkulliseen näkyyn.

Kadulla olevasta puusta on pudonnut karambola. Kun puuta ravistaa, niitä on maassa äkkiä kymmeniä. Poimin hedelmiä vimmassa hupun täyteen.

Keskon sivuilla karambolan kappalehinta Suomessa on 3,95 euroa. Yhdestä hedelmästä.

Keittiössä pilkon tähtiä siivuiksi ja työnnän suuhuni. Todellisuutta on vaikea uskoa näin makeaksi.

Brasiliassa hedelmien valikoima on pöyristyttävä: On jakkihedelmä, joka haisee siltä, kuin banaani olisi päästänyt pierun.

On suoraan puun rungossa kasvava jabuticaba, eli brasilianrypälemyrtti. Brasilialaisessa politiikassa jotakin asiaa voidaan kutsua jabuticabaksi, jos asia on epätavallinen tai tarpeettoman monimutkainen.

Cashew-pähkinäkin on peräisin hedelmästä. Drinkkeihin laitetaan joskus suuta puuduttavaa jambua.

Brasiliassa hedelmät haetaan kerran viikossa torilta. Herkkuani ovat tomaatilta näyttävät persimonit.

Suomalainen sääntöuskovaisuus nousee, kun minulle tarjotaan säkillistä parapähkinöitä.

Ruokaviraston ohjeistuksen mukaan parapähkinöitä saa aikuinen ihminen syödä 2—3 pähkinää päivässä.

Paikalliset eivät ole löytäneet Ruokaviraston sivuille: He ahmivat pähkinöitä kourakaupalla.

Runsauden äärellä mietityttää, mitä Suomessa on oikeastaan syöty?

Kun täällä on poimittu passionhedelmiä, Suomessa maasta on tongittu lanttuja. Herkut ovat olleet niin harvassa, että naapurin happamat omenatkin ovat olleet varastamisen väärtejä.

Kun kotiudun Suomeen, muistan, että meilläkin on oma paratiisimme.

Vadelmia suoraan pensaasta suuhun mättäessä passionhedelmiä ja persimoneja ei edes muistele.

Lahjat ovat pohjoisen Edenissä hetkellisiä, mutta maistuvat sitäkin makeammalta.