Teattereissakin näkyy Ukrainan sota: pohtivampaa ei haluta lähteä katsomaan – "Teatterin tarkoitus on kokoontua yhteen hankkimaan voimaa, juuri sitä mitä pelolla hallitsevat diktaattorit eivät halua"

Teatteriväki kannustaa suomalaisia näytöksiin. ”Teatterin tarkoitus on kokoontua yhteen hankkimaan voimaa eikä jäädä yksin märehtimään. Sitähän diktaattorit eivät halua, vaan he haluavat korostaa erilaisuutta”, muistuttaa Mikko Kanninen Tampereen Teatterista. Kuva on Jyväskylässä Teatterikoneen ensi-iltaan tulleesta ”Mitä mies miettii?” -näytelmästä. Kuva: Marianne Hautsalo

Koronarajoitusten poistuessa teatterit ja muu kulttuuritarjonta ovat lopulta päässeet kutakuinkin normaaliin toimintaan.

Jyväskylässä toimivan Teatterikoneen taiteellinen johtaja Annu Sankilampi toivoo ihmisiltä rohkeutta selättää korona-ajan varovaisuuden moodi ja palata esittävän taiteen pariin.

”Ehkä joudutaan opettelemaan uudelleen se, että voi taas lähteä eikä olla vain kotona”, hän pohtii.

Arkuus, jopa suorainen pelko vaikuttaa edelleen kohtaamisiin isompien ihmismäärien kanssa eikä se tietenkään poistu sormia napsauttamalla.

Samaan aikaan yleisö, joka saapuu paikalle, on tosi innostunutta. ”Tätä on odotettu, kun yksi perusasia eli kulttuuri on ollut pois pitkään. Sen riemun suorastaan aistii”, kuvaa Kuopion Teatterin johtaja Tommi Auvinen.

Siihen, mitä ihmiset haluavat mennä katsomaan, vaikuttaa nyt kuitenkin eniten Euroopan muuttunut turvallisuustilanne.

”Pohtivampaa ei välttämättä haluta nähdä, vaan halutaan taukoa haastavista ajatuksista. Ihmisiä on tosi vaikea saada katsomaan hyviäkin draamoja”, arvioi Tampereen teatterin johtaja Mikko Kanninen.

Teatterityö on pitkäjänteistä puuhaa. Tuotantoja suunnitellaan kuukausien, osittain vuosienkin aikajanalla. Juuri nyt kaikki kolme teatterijohtajaa pohtivat, miltä maailma voisi näyttää vuoden kuluttua ja yrittävät joukkoineen sovittaa tarjontaa siihen.

”Sen huomaa, että vaikka ohjelmistomme ei ole mitenkään rakennettu Venäjän sotaretkeä silmällä pitäen, on näytelmiä, joita moni katsoo eri näkökulmasta kuin puolikin vuotta sitten”, Auvinen sanoo.

Kuopiossa tällainen on esimerkiksi Kari Heiskasen kirjoittama ja ohjaama Rintamamiestalo, joka lähtee liikkeelle jälleenrakentamisesta. Samalla käsitellään Auvisen mukaan osittain sodan taakkaa.

Teatterikoneelta peruuntui kahden esityksen jälkeen tragikomedia, joka käsitteli kuolemaa. Sen Sankilampi toivoo saatavan syksylle tuotantoon.

”Siinä käsiteltiin vaikeaa aihetta lempeästi. Ihmiset pääsevät osallistaen jakamaan pelkoa ja huolta ja myös nauramaan, mikä olisi tässä ajassa tärkeää.”

Kaikissa haastatteluun valikoituneissa teattereissa koronasta on selvitty jälkikäteen katsoen paremmin kuin alussa pelättiin. Kaikki kolme ovat teattereiden valtionavun piirissä.

Koronan ajalta peruttiin tuotantoja, jotka on nyt otettu esitykseen. Myynti vain on epävarmaa.

”Yleisön käyttäytymistä on tosi vaikea ennustaa. Päätökset tehdään hyvin viime tingassa, lippuja ei osteta ennakkoon”, Sankilampi havainnoi.

Juuri ensi-iltaan tulleelle ”Mitä mies miettii?” -näytelmälle on sovittu keväälle varovaisesti vain kymmenen esitystä. Näytöksiä jatketaan suosion mukaan syksyllä.

Kuopiossa on Auvisen mukaan erittäin modernit ja ilmastoinnin ja muun suhteen turvalliset tilat. Sata prosenttia katsomopaikoista olisi tarjolla. ”Käytännössä ollaan kaukana siitä. Ryhmämyynti joudutaan aloittamaan nollasta.”

Ympäri maata on tyypillisesti lähdetty teatterimatkalle linja-auto täynnä saman paikkakunnan ihmisiä. Koko ryhmä saa esitykseen erikoishinnan ja teatteri näytäntöihin varmaa yleisöä.

Nyt ryhmämyyjät joutuvat tasaamaan riskiä. Se tarkoittaa, että reissuun lähdetään pienempänä ryhmänä – jos lähdetään.

”Kun ihminen on maannut sohvalla kaksi vuotta ja katsonut Netflixiä, on vaikea lähteä liikkeelle”, tuumaa Auvinen.

Kanninen toteaa, että epävarmassa tilanteessa näkyy, kuinka ihmiset reagoivat yksilöinä, eivät ryhmänä.

”Joukossa voi olla todellisia teatterin rakastajia, mutta kaikki eivät silti lähde liikkeelle.”

Täyden koronasulun aikaan keväällä 2020 teattereissa jouduttiin turvautumaan lomautuksiin. Sen jälkeen niitä ei ole tarvittu. Uusia tuotantoja valmistettiin vain maltilla ja sopeutettiin esitys- ja yleisömääriä koronarajoitteiden mukaisesti.

Helppoa se ei ole ollut, mutta teatteriväki on luovuuden ammattilaisia. Teatterit esimerkiksi jalkautuivat vanhusten hoitolaitoksiin pienesityksin, alkuun jopa ikkunan takaa, kuten Teatterikone teki.

”Maltilla toimien saimme iltanäytösten menot ja uusien tuotantojen perustamiskulut kuriin. Merkillepantavaa on, että kun on pystytty esittämään, on aina saatu kerättyä puskuria. Tappiolla ei ole jouduttu esittämään”, kuvaa Kuopion Auvinen.

Tampereen täyttöaste oli rajoitetuin esityksinkin viime vuonna keskimäärin noin 87 prosenttia. ”Vaikka se ei ole koronaa edeltävän ajan 96 prosenttiin nähden tietenkään mitään, meillä on aika uskollinen yleisö”, Kanninen summaa tyytyväisenä.

Osuuskuntamuotoinen 19-vuotias Teatterikone on pieni ryhmä. ”Olemme aina pystyneet reagoimaan hyvin ja tekemään muutoksia nopeasti. Se resilienssi on ollut etuna”, Sankilampi kertoo.

Nyt alkuvuodesta, koronarajoitusten ollessa yhä päällä, aloitettiin koululaisille yksityistilaisuuksina pidetyt taidetestaajien esitykset.

Striimauksia kokeiltiin niin Tampereella kuin Kuopiossa. Auvinen uskoo striimien kuolevan koronan mukana, sillä ne eivät mitenkään korvaa live-esitystä.

Kanninenkin arvioi niiden jäävän ehkä jonkinlaiseksi lisäpalveluksi.

Virtuaalinen tuotekehitys ja etätyö tulivat kuitenkin osaksi arkea. Digiloikka oli Kannisen sanoin ”järkyttävän iso”, mutta alalle tärkeä tulevaisuutta ajatellen.

Kokonaisuutena teatterit ovat uuden normaalin äärellä kuten yhteiskunta muutenkin. Vanhat säännönmukaisuudet eivät päde.

Se tarkoittaa, että esimerkiksi musikaali- ja muita korkeamman riskin suurproduktioita joudutaan pohtimaan erittäin tarkasti.

Taiteilijat toimivat silti, kuten he ovat aina toimineet.

”Seuraamme, millaiseksi yhteiskunnallinen todellisuus ja tunnelma muuttuvat ja yritämme reagoida sen mukaan. Muutos on samaan aikaan kriittinen paikka ja hedelmällistä”, Mikko Kanninen pohtii.

”Teatterin tehtävä on ottaa kantaa. Sitä mahdollisuutta ei tässä tilanteessa jätetä käyttämättä”, painottaa Tommi Auvinen.

Teatterin rooli virikkeiden antajana ja mahdollisuus oivaltamiseen tulee esiin kaikkien puheissa.

”Yleisö ei aina itsekään tiedä, mitä se haluaa. Voi olla, että ihmiset välttävät ikäviä aiheita kriisien aikana mutta haluavat silti tulla katsomaan esityksiä, jotka voimaannuttavat. Tyhjä viihde ei sitä tee”, Kanninen toteaa.

”Yleisön kohtaaminen on se, missä olemme hyviä. Sitä ei mikään muu korvaa”, Annu Sankilampi sanoo.

Jo syksyllä alkoi tuntua, että ihmisillä on suuri tarve palata yhteisölliseen kokemiseen, jota teatteri edustaa parhaimmillaan. ”Oma ammatti tuntuu sen vuoksi vielä tärkeämmältä kuin aiemmin.”

Lue myös:

Teatterissa käynti todisti: Yhdessä nauraminen antaa voimaa

Lue koronan vaikutuksesta esiintyviin taiteisiin:

Kun käteen jäi vain tyhjä kalenteri ja epäreiluuden tunne (toukokuu 2021)

Kesäteatterien lavoilla on taas eloa, mutta yleisömäärät vaihtelevat – yhden asian suhteen kesä on ollut hyvin poikkeuksellinen, kerrotaan Kiuruvedeltä (heinäkuu 2021)

Aitiopaikka blogi: Hitaasti koronteenikuplaan hiipivä toivo laukaisi itkettävän ikävän