Syöpää sairastavia voi hieroa sairauden kaikissa vaiheissa – moni ei uskalla
Suomessa on koulutettu ensi kertaa hierojia syöpää sairastavien hieromiseen.
Hieroja Mia Salokannel Paraisilta on käynyt monia lisäkoulutuksia. Hän haluaa löytää ratkaisuja asiakkaidensa erilaisiin ongelmiin. Kuva: Vesa-Matti VääräSyöpä ja sen hoidot ovat rankkoja sairastuneen keholle.
Syöpäpotilaiden hieronta voi rentouttaa ja helpottaa kipuja.
Kesäkuussa Suomessa koulutettiin ensimmäistä kertaa hierojia syöpää sairastavien hieromiseen. Tampereella pidetyssä koulutuksessa oli mukana kahdeksan koulutettua hierojaa ja yksi fysioterapeutti.
"Lihakset ovat jumissa, kun makaa paljon sängyssä", sanoo koulutuksen käynyt Mia Salokannel Paraisilta.
Hän on koulutuksen jälkeen hieronut syöpäpotilaita sairaalassa, saattohoitokodissa ja omalla Muskelipajallaan. Ei ole harvinaista, että hierottava itkee ilosta.
"Palaute potilailta ja läheisiltä on ollut pelkästään positiivista. Tuntuu, että tekee tosi tärkeää työtä."
Syöpää sairastavia voi hieroa sairauden kaikissa vaiheissa.
"Hieronta ei aiheuta syöpää. Syöpäpotilaan hierominen ei edesauta syövän leviämistä tai vaikuta ennusteeseen. Hierojan täytyy kuitenkin olla tietoinen sairastetusta tai aktiivisesta syövästä, ja sen hoidoista", sanoo johtava ylilääkäri Tom Wiklund yksityisestä syöpäsairaala Docrateksesta.
Wiklundin mukaan on ongelma, että monet fysioterapeutit eivät uskalla hieroa syöpäpotilaita.
Syöpäpotilaan turvallinen hieronta vaatii osaamista. Hierontaa annetaan aina lääkärin luvalla.
Leikkauksen tai sädehoidon aiheuttamien sivuvaikutusten takia hieronnan täytyy olla hellää ja aikaisemmat hoidot tai vauriot huomioivaa.
Juuri syövän kohdalta hieromista ei suositella. "Syöpäkudos on rakenteeltaan erilaista. Siihen syntyy helposti verenvuotoa", kertoo Wiklund.
Myös sairastetusta syövästä pitää kertoa hierojalle, Salokannel muistuttaa. Jos esimerkiksi imusolmukkeita on poistettu, se pitää ottaa hieronnassa huomioon, ettei tule häirinneeksi nestekiertoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
