Suomi-konepistoolin lisäksi Aimo Lahti keksi vähemmälle huomiolle jääneen aseen, joka olisi voinut muuttaa talvisodan kulkua

Lahden suunnittelema ”norsupyssy” asemissa Valkeasaaren seudulla syksyllä 1941. Kuva: SA-kuva

Talvisota on jäänyt muistoihin sankarillisena taisteluna, jolloin Suomi kävi sitkeää sotaa puutteellisin asein.

Lähes unohduksiin on jäänyt se, että elintärkeä ja lisäksi täysin kotimainen tuote oli edessä aivan tarjottimella.

Asesuunnittelija Aimo Lahti ratkaisi ennen talvisotaa keksinnöillään suurimmat puutteet sekä lähitaistelun tulivoimassa että panssarintorjunnassa. Valitettavasti armeijan johto kiinnostui niistä liian myöhään.

Hänen Suomi-konepistooliaan väheksyttiin pitkään, joten talvisodan alkaessa niitä ehdittiin valmistaa ainoastaan 4 000 kappaletta.

Vielä heikommin kävi asevelhon suunnittelemalle panssaritorjuntakiväärille. Kenraalit kinastelivat koko 1930-luvun, millä aseella ja kaliiberilla panssarivaunuja piti torjua ja olisiko se edes tarpeen. Torjunta-aseistuksen hankinta viivästyi, kunnes oli liian myöhäistä.

Lopulta noin puoli vuotta ennen talvisodan syttymistä Lahti sai tehtäväkseen suunnitella 20 mm:n panssarintorjuntakiväärin. Muutamassa viikossa hän suunnitteli Lahti L-39:n, jota alettiin kutsua norsupyssyksi.

Se olisi talvisodassa tehonnut Neuvostoliiton kaikkiin silloisiin panssarivaunuihin ja oli parempi kuin ulkomaiset verrokkinsa.

Panssarintorjuntakiväärin kaliiberi oli 20, joten se potkaisi olkaa vasten erittäin voimakkaasti. Kuva: SA-kuva

Sarjatuotanto oli määrä aloittaa juhannuksena 1939. Jos näin olisi toimittu, talvisotaan mennessä niitä olisi ehditty valmistaa satoja. Kenraali Erik Heinrichs vitkutteli kuitenkin asian kanssa, joten päätös tuotannosta syntyi vasta syyskuun 6. päivänä 1939.

Asetehdas oli silloin jo ehtinyt käynnistää muut hankkeet, joten talvisotaan ehti vain pari koekappaleena valmistettua norsupyssyä. Se osoittautui heti erinomaiseksi panssarintorjunta-aseeksi.

Suomalaiset sotilaat ja heidän perheensä maksoivat kenraalien virheistä kalliisti, kun Neuvostoliiton tankit möyhensivät juoksuhautoja ja miehet yrittivät pysäyttää niitä paremman puutteessa jopa iskemällä halkoja telaketjujen väliin.

Noina vaikeina aikoina Lahden norsupyssystä olisi tullut vähintään yhtä legendaarinen ase kuin Suomi-konepistoolista.

Lahti L-39:n valmistusta jatkettiin välirauhan ja jatkosodan aikana, ja sotien viimein päättyessä niitä oli jäljellä noin 1 650.

”Jatkosodan alussa 1941 se oli yhä käypä peli rintamalla, sillä Neuvostoliiton vahvimmat panssarivaunumallit KV-1 ja T-34 oli siirretty Saksan rintamalle tai Lappiin. Suomalaisia vastassa Karjalassa oli lähinnä talvisodan aikaisia vaunuja, joihin norsupyssy puri”, sanoo panssareihin perehtynyt sotahistorioitsija Simo Liikanen.

Panssarintorjuntakivääri Lahti L-39 ampui tuhoisia kertalaukauksiaan 10 patruunan lippaastaan myös loppusodan ajan mutta harvoin enää panssareihin. Sitä käytettiin bunkkereita, kevyitä ajoneuvoja, tarkka-ampujia ja jopa lentokoneita vastaan.

Virolaiset vapaaehtoiset ovat saaneet vastuulleen junan ilmatorjunta-aseeksi sijoitetun norsupyssyn 1944. Kuva: SA-kuva

Norsupyssyjä ei romutettu sotien jälkeenkään. Vuosina 1960–1961 Puolustusvoimat myi varastoistaan niitä keräilijöille tuhatkunta kappaletta. Muutama sata jätettiin, ja niiden käyttöä helikoptereita vastaan harkittiin.

Lopulta vuonna 1986 loputkin norsupyssyt myytiin tai tuhottiin varastoista.

Kenraalit eivät joutuneet koskaan tilille panssarintorjunnan huonosta hoidosta, vaan jopa päinvastoin. Norsupyssyjen tuotantoa ansiokkaasti hidastanut Heinrichs loi loistokkaan sotilasuran ja nimitettiin 1945 puolustusvoimain komentajaksi.