Pelkäätkö, ettet löydä kesätöitä? Perusta oma yritys! Näillä neuvoilla onnistut
4H-yrittäjäksi voi ryhtyä jo 13-vuotiaana ja yritys voi myydä tuotteita tai palveluita.
Tuusulan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Julia Mali auttaa pian 13-vuotiasta Annaa yrityksen perustamisessa. 4H tarjoaa myös dogsitter- eli koiranhoitajakoulutusta, Mali vinkkaa. Kuva: Eija MansikkamäkiJos nuori uhkaa jäädä ilman kesätyötä, ei hätää! Hän voi perustaa oman yrityksen. Nuorten yrityksiä perustetaankin eniten juuri keväisin.
4H-yrittäjäksi voi ryhtyä jo 13-vuotiaana eli siinä iässä, kun muualle ei vielä usein pääse. Yritys voi myydä tuotteita tai palveluita, kuten muffineja tai ruohonleikkuuta.
Paperityötä ei vaadita kovin paljon, tarvitaan vain liikeidea sekä A4-kokoiset perustamis- ja ohjaajasopimukset. Nimetty ohjaaja on usein oma vanhempi.
Perehdytykseen sopii 4H-yrityskurssi tai käynti 4H-työntekijän luona.
”Kannustamme mukaan kaikkia, joita vähänkään kiinnostaa yrittäminen ja joilla on liikeidea. 4H-yritys on harrastus, jonka kautta voi kokeilla yrittämistä”, Tuusulan 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Julia Mali selittää.
"Jos kyseessä on tavaroiden myynti, tämä voi toimia verkkokaupan kautta yhtä hyvin maalla kuin kaupungissa."
Harrastuksesta voi tulla myöhemmin myös ammatti. Yrittämisestä voi saada opintopisteitä ja valmiuksia työelämään.
"Työhaastatteluissa kannattaa kertoa, että on yrittäjä, sillä yrittäjyys opettaa ongelmanratkaisua ja vastuuta." Nuori tekee kirjanpitonsa itse, ja siihen riittää aluksi ruutupaperi.
4H-yrittäjä voi tienata 50–7 000 euroa, ja jos summa uhkaa ylittyä, kannattaa alkaa miettiä vähennyksiä eli hankintoja.
Näin pienistä summista ei nuorelta mene veroja eikä yrittäjä ole alv-velvollinen, mutta 4H-yrittäjä ilmoittaa kuitenkin tulonsa veroilmoituksessa.
"Liian halvalla ei kannata myydä, etenkään, jos nuorella on jonkin alan erityisosaamista. Ja mitä enemmän markkinoit, sitä enemmän myyt. Nuorilla some-kanavat ovat yleensä hyvin hallussa.”
Y-tunnusta tarvitaan, jos palveluita myydään yrityksille tai yhdistyksille tai niistä halutaan kotitalousvähennys.
4H-järjestö on nuorten yritysasioissa ykkönen, mutta tukea tarjoavat myös Suomen Yrittäjien paikalliset yhdistykset. 4H-liitto nostaa tuoreessa strategiassaan nuorten yrittäjyyttä, Mali muistuttaa.
4H-yrityksiä on Suomessa nyt 1 412, kasvua 11 prosenttia vuodesta 2018. Vuositulot ovat keskimäärin 1 224 euroa ja kaikkien 4H-yritysten yhteensä 1,73 miljoonaa euroa.
Lue lisää: Kesätyötä vaille jäänyt nuori ryhtyi metsäyrittäjäksi: "Päätin näyttää, että osaan tienata"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
