Koneet & autot

Opel herättää legendaarisen Mantan henkiin täyssähköisenä versiona – MT koeajoi ensimmäisenä mediana Suomessa

Vanhaan Mantan koriin rakennettu keltainen konseptiauto kerää ansaittua huomiota.
Jarmo Palokallio
Täyssähköinen Manta GSe -konseptiauto ennakoi Mantan paluuta.

Opelin muotoilun kultakausi huipentui 1970-luvun taitteeseen. Yksi aikakauden helmistä oli urheilullinen Opel Manta, jonka korin linjat puhuttelevat edelleen.

Alkuperäistä Mantaa valmistettiin vuosina 1970-75. Urheilullinen ulkonäkö ja rallimenestys siivittivät Mantan myyntiä. Poikkeuksellisesti se kelpasi ostajille myös Yhdysvalloissa.

Mantan moottoreista suosituin oli 1,9 litrainen nelisylinterinen bensakone. Vuonna 1974 siitä tuli tarjolle ruiskumoottorilla varustettu tehoversio. Mantasta tehtiin kokeiluluonteisesti myös jokunen turboversio ja 79 Mantaa varustettiin Opelin kuutoskoneella.

Mantaa valmistettiin 488 606 kappaletta, joista 1.9S -moottorilla 300 002 kappaletta. Vuonna 1976 sen korvasi täysin uusi B Manta, jonka valmistus jatkui vuoteen 1988 asti.

Nyt Opel on herättämässä Mantaa henkiin. Toistaiseksi näytillä on vanhan Mantan korista rakennettu sähköinen konseptiauto. Sen tarkoitus on lähinnä kerätä huomiota. Samalla se raottaa ovea tulevaan.

MT pääsi koeajamaan tuota Manta GSe:tä ensimmäisenä suomalaisena mediana. Kyseessä on varsin hauska tapaus, sillä uusi sähkötekniikka on yhdistetty vanhaan luovalla tavalla.

Opelin omin sanoin Manta GSe on vanhaan verrattuna kaukaa tulevaisuudesta. Se on kestävä, sähköinen, päästötön ja silti täynnä tunnetta.

Ulkoa Manta GSe eroaa vanhasta maskin ja valojen osalta. Sähköversion keulalla valot on uusinta led-tekniikkaa. Myös takavalot on pistetty onnistuneesti uusiksi.

Koska kyseessä on konseptiauto, akuston kapasiteetti on vain 31 kWh, jolla auton toimintasäde jää pariin sataan kilometriin.

Tehoja paketista irtoaa 147 hevosvoimaa ja auton huippunopeus on rajattu järkevästi 150 kilometriin tunnissa.

Sähköautoista poiketen Mantassa on vaihdekeppi ja kytkin. Opelin vanha risulaatikko toimii vaihteistona nelospykälään asti. Sillä auto toimii tavallisen sähköauton tavoin, eli automaattina.

Akusto on lyöty takaistuimen selkänojan taakse takakonttiin. Moottoritilasta löytyy sähkömoottorin sivuilta joitakin alkuperäisen Mantan elementtejä, kuten käytetty pissapojan säiliö.

Manta on miellyttävä ajettava, sillä konsepti on rakennettu oikean auton pohjalle. Kojelauta on tietenkin pistetty uusiksi eli digitaaliseksi, mutta avain on vanhaa.

Opelin varastoista on selvästi löytynyt pintapeltejä, puslia ja uusia tiivisteitä, joten niiden osalta auto on kuin uusi. Myös istuimet ovat uusinta tekniikkaa eli hienot ja hyvät.

Sen sijaan lattiamattoja varastossa ei ole enää ollut, joten ne on kasattu tarvikepalasista.

Kiirettä Manta GSe:n kasaajilla on pitänyt sen verran, että siististi paneloiduista ovista on unohtunut sisäkahvat.

Opel valmistautuu tuomaan Mantan uudelleen tuotantoon vuosikymmenen puolivälin tienoilla. Silloin lanseerattava Mantan kolmas ja täyssähköinen sukupolvi on jotain muuta.

Se lainaa vanhasta Mantasta nimen ja joitain piirteitä, mutta on muuten ihan oma juttunsa.

Lue lisää

Opelin Mokka-e:n ostaja saa täyssähköisen auton kohtuuhinnalla

Yhdellä polkimella melkein perille asti – Joissain sähköautoissa jarrupoljinta tarvitsee vain hätätilanteessa

Yle uutiset: Sähköautojen osuus tuplaantui yhdessä vuodessa, joka kymmenes uusi auto Keski-Suomessa oli viime vuonna täyssähkömalli

Sähköautojen osuus nousi joulukuussa 44 prosenttiin