Nyt on halpa tankata, litrahinta 1,30 euroa – Subaru muuttui etanoliautoksi
Kovempi kulutus voi syödä halvemman polttoaineen säästön, mutta jäljelle jäävät pienemmät hiilipäästöt.2000-luvun alkupuolen Subarun tankkaaminen alkoi olla hieman ahdistavaa viime aikoina. Bensan hinta on noussut ja vaikka ysivitonen ei vielä hätyyttele kahta euroa litralta, niin tuntui kymppejä menevän enemmän joka tankkauksella.
Subarut tunnetusti ovat kovajanoisia autoja ja turha bensankulutus ahdisti ympäristömielessäkin. Pidän autoista, mutta ei sitä hiilidioksidia turhaan kannata päästellä.
Pidän kuitenkin hopastani enkä oikein keksi itselleni tarkoituksenmukaisempaa autoa. Niinpä tein viimein ratkaisun asennuttaa autoon etanolilaitteisto.
Nyt voin ajaa asemalle ja tankata edullista etanolia. Litrahinta pyörii noin 1,3 eurossa. Tosin kulutus on kuulemma kovempi, joten hintahyöty pitkälti sulaa kuulemma. Jos bensa kallistuu, todennäköisesti etu lisääntyy.
Itse asentaminen oli tietysti helppoa, sillä sen teki ammattifirma. Kustannus oli vajaat 600 euroa ja muutoskatsastus päälle. Katsastus kannattaa tehdä, sillä se vaaditaan valtion tukeen. Saan joskus 200 euroa tukea Traficomilta. Ja ainakin tuon 400 euron verran pitäisi vuodessa parissa säästyä bensalaskussakin.
Kävi vähän tuuri, sillä tuki loppuu tämän kuun lopussa. Jos aiot siis tehdä saman tempun, 200 euron alennus on vielä hetken tarjolla.
Kuulemma talvella kannattaa sekaan tankata bensaa kylmäkäynnin parantamiseksi. Talvikelpoisuus jää nähtäväksi, mutta laite annostelee polttoainetta automaattisesti, oli tankissa etanolia tai bensaa.
Etanoli on korkeaoktaanisempaa, joten auton tehojen pitäisi nousta.
Oikeasti en tehnyt hankintaa kustannus- vaan ilmastosyistä. Etanolin luvataan olevan 80 prosenttia vähempipäästöistä ja se tehdään jätteistä.
Suora päästövähennys kiinnostaa, mutta vielä enemmän haluan ravistaa rakenteita. Suomessa on kova taistelu liikenteen standardeista ja sähköistäminen näyttää olevan vahvoilla. Olen jokusen sähköauton koeajanut lähiaikoina ja yleisarvio on, että ne ovat merkittävän hyviä autoja.
Mutta edelleen niin kalliita, että sellaisen hankinta ei ole mitenkään järkevää.
Sähköistymisen tärkein merkitys on siinä, että se syö tällä hetkellä vallassa olevan fossiilisen polttoaineen yritysrakenteiden asemaa. Vallankumous vaatii vanhojen aitojen kaatumisen ja siksi kannatan sähköautoilua lämpimästi.
Tähän pottiin etanoliautoilu sopii yksilön ratkaisuna hyvin. Sen voi tehdä halvalla halpaan vanhaan autoon. Jäte-etanoli on kotimaista ja uskoo mainosta 80 prosentin päästövähennyksestä tai ei, niin varmasti Subaru nyt vähemmän päästää kuin ennen.
Halvan auton voi muuttaa halvalla kulkemaan halvalla polttoaineella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

