Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

Prässin hydraulisen pullotunkin tankoa on kevyt pumpata, Toivo ja Paula Kaurala kertovat. He asuvat Rantsilassa Savalojan kylässä. Kuva: Kai Tirkkonen

Samo-omenat on lohkottu ja pyöritetty murskaimen läpi. Mehun puristaminen voi alkaa.

"Tämä on hirviän keviä, pikkulapsikin pystyy käyttämään. Riittää, kun pikkuisen liputtelee tunkin tangosta”, esittelee Toivo Kaurala hydraulista omenamehun puristintaan.

Aiemmin hän ja Paula Kaurala väänsivät käsikäyttöisen ruuvipuristimen kahvaa.

”Ei sitä jaksanut. Tehot rupeavat loppumaan, minä menen pitkästi yhdeksättäkymmenettä”, Toivo Kaurala sanoo.

Apuväline oli kehitettävä, sillä pihan kolme omenapuuta ovat satoisia. Runsaimpina kesinä oksat retkahtelevat hedelmien painosta.

Paula Kaurala kaataa koriin lisää omenia, jotka on ensin lohkottu ja sitten murskattu. Seuraavaksi koriin asetetaan kansi, ja mehun puristaminen voi jatkua. Kuva: Kai Tirkkonen

Rautakaupassa asioidessaan Toivo Kaurala äkkäsi pöytämallisen hydrauliprässin – tuossapa aihio mehukoneeksi! Prässin pullotunkin kapasiteetti on 6 000 kiloa.

”Kuuden tonnin voima riittää hyvin omenien puristamiseen. Auto nousee parilla tonnilla."

Ihan sellaisenaan prässiä ei kelpuutettu uuteen tehtäväänsä. Se oli ensinnäkin liian matala. Kaurala hitsasi jalkoihin jatkokappaleet. Niiden alapäähän hän pulttasi prässin alkuperäisen jalustan.

Jatkeiden väliin Kaurala asensi tukiraudat. Ne ovat hyvä alusta lankun pätkille, joiden päälle kori ja mehun keräilyalusta voidaan asettaa tukevasti.

Vihreä osa on vetoakselin laippa. Se painaa korin kannelle ladottuja lankun kappaleita. Niiden alla kansi litistää suodatinpussiin pakattua omenamassaa. Kuva: Kai Tirkkonen

Työskentelykorkeudesta saatiin täydellinen, kun kotipajassa paranneltu prässi nostettiin jumppa-askelmalle. Se ei ole talon ainoa steppilauta, joten Paula Kauralan ei tarvinnut lopettaa kuntoilua.

Prässin puristustappi osoittautui heiveröiseksi. Kaurala hitsasi alkuperäisen paikalle järeämmän mötikän.

”Vanha ohjaustehostajan akseli", hän kertoo esimerkin kiertotaloudesta.

Uusiokäyttö on voimaa myös tapin alapäässä, jonne Kaurala kiinnitti vetoakselin laipan. Kun tunkin kahvaa pumpataan ylös ja alas, tunkista laskeutuva tappi painaa laipan vasten korin kannelle ladottuja lankun kappaleita. Niiden alla kansi litistää suodatinpussiin pakattua omenamassaa, josta mehu alkaa liristä keräilyastioihin.

”Siellä rupeaa omenilla olemaan tukalat paikat”, Toivo Kaurala sanoo käsi tunkin kahvalla.

”Se on kuule kuiva kakku, mikä hedelmästä jää jäljelle kuuden tonnin puristuksessa."

Hydraulinen puristin näyttää voimansa: mehu tirisee omenamurskeesta, joka muuttuu kuivaksi kakuksi. Kuva: Kai Tirkkonen

Hydraulinen omenamehun puristin ei ole ainoa Toivo Kauralan kehittämä laite.

”Olen kai minä rustannut vehkeitä iät kaiket.”

Sähköpaimenia Kaurala teki ”jo poikasena”. Siihen aikaan ne eivät olleet aivan yleisiä. Sähköistetty aitalanka mallia Toivo oli käytössä kotitilan lisäksi monen naapurin laitumilla.

Hirviporukkavuosinaan Kaurala rakensi uuniin etupesän, jonka avulla hirvenliha pystyttiin palvaamaan.

Keksinnöille on kysyntää koko ajan.

”Pieni sähkömoottori voisi helpottaa tätä hommaa”, vihjaa Paula Kaurala omenamurskaimen kampea vääntäessään.