
Maatila on lapsille kiehtova mutta myös vaarallinen paikka: älytekniikka ja varovaisuus antavat suojaa, kun liikutaan isoilla koneilla
Lapset ovat kiinnostuneita maatilan töistä ja heitä on hyvä tutustuttaa niihin, mutta ruuhkahuippujen aikaan aikuisen huomio on monissa muissa asioissa. Valvonta voi olla vaikeaa.
Kiireisinä päivinä aikuisten huomio on monissa muissa asioissa ja lasten valvonta voi olla vaikeaa. Kuva: Vilja TamminenMaatila on lapsille kiehtova mutta samalla toisinaan myös vaarallinen paikka.
Maatilaympäristön turvallisuutta voidaan edistää monilla tavoilla. Jo se auttaa, että lasten kanssa kiertää tilalla ja katsoo vaaran paikkoja lapsen silmin sekä keskustelee niistä ja poistaa ne, toteaa työturvallisuuden asiantuntija Anna-Riikka Pukari Melasta.
Myös tekniikka tarjoaa turvallisuuden lisäämiseksi apuvälineitä.
Valtran emoyhtiö Agco on kehittänyt älykkään kamerajärjestelmän, joka varoittaa kuljettajaa esimerkiksi juuri lapsista, kertoo tiimipäällikkö Samuel Hardy-Linna Valtralta.
Järjestelmä esiteltiin vuosi sitten Pariisin Sima-messuilla ja lisävarusteena saatavan järjestelmän asennukset alkavat kesällä.
Maatiloilla on viime vuosina tapahtunut tapaturmia ja läheltä piti -tilanteita, kun työkoneen lähelle on tullut lapsi, jota ei ole huomattu.
Mela ei vakuuta lapsia, eikä maatiloilla lapsille sattuneita tapaturmia tilastoida keskitetysti, joten määrästä ei ole tarkkaa tietoa. Melakin saa tiedot mediasta, Pukari kertoo.
Vastuu lasten turvallisuudesta on vanhemmilla. Miten turvallisuudesta sitten käytännössä huolehditaan? Lapset tarvitsevat valvontaa, etenkin pienimmät. Onko heille mahdollista saada hoitaja siksi aikaa, kun molemmat vanhemmat tarvitaan tilan töissä?
Pihalla tie ja lasten leikkipaikka kannattaa erottaa. Onko työkoneille reittejä, jotka eivät risteä lasten kulkureittien ja leikkien kanssa? Lapsille voidaan tehdä aidattu leikkipaikka, jossa he viihtyvät. Pihan vaaranpaikat on syytä miettiä etukäteen ja pyrkiä poistamaan ne.
Melasta saatu palapeli kuvaa maatilan pihapiiriä, jossa lapsille on tehty turvallinen leikkipaikka. Kuva: Veikko NiittymaaLapset ovat kiinnostuneita maatilan töistä ja heitä on hyvä tutustuttaa niihin, mutta ruuhkahuippujen aikaan aikuisen huomio on monissa muissa asioissa ja valvonta voi olla silloin vaikeaa.
Ideoita voi hakea myös Melan verkkosivuilta. Sieltä voi ladata lapsille suunnatun Farmiralli-pelin, jossa kierretään maatilan pihapiirissä ja katsotaan turvallisuutta lapsin silmin.
”Työt tehdään entistä pienemmällä porukalla, eikä kiireapua tahdo saada. Työpäivät venyvät ja kiirettä on jatkuvasti.” Teppo Raininko
Maatilojen rakennekehitys lisää riskejä, kun työt tehdään entistä pienemmällä porukalla, eikä kiireapua tahdo saada. Työpäivät venyvät ja kiirettä on jatkuvasti, miettii kehityspäällikkö Teppo Raininko LähiTapiolasta.
Lapset ovat uteliaita ja kiinnostuvat kaikesta uudesta, eivätkä välttämättä osaa varoa koneita.
Sama koskee vanhuksia, joiden liikkuminen ei ole enää yhtä ketterää kuin nuorilla.
Raininko miettii peruutuskameraa, joka helpottaa peruuttamista ja samalla kuljettaja voisi nähdä työkoneen tai peräkärryn taakse. Samoin varoitusääni peruutettaessa kuorma-ajutojen ja puimureiden tapaan voisi auttaa.
Kamerasta on hyötyä vain, jos näyttöä seurataan.
Joka tapauksessa kuljettajan pitää olla hereillä ja tietää, onko koneen ympärillä ketään. Joka hetki pitää varmistua, että ajaminen on turvallista. Tarvittaessa lapset kannattaa laskea, että kaikki ovat näkyvissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







