Anja ja Johannes Larikka Seinäjoen Ylistarossa siirtyivät Suomessa ensimmäisten joukossa robottilypsyyn: "Alku oli hankalaa, kun yksikään lehmä ei ensin osannut mennä robotille"

Anja ja Johannes Larikka ovat tuottaneet tilallaan maitoa peräti 48 vuotta, josta lähes 20 vuotta robotilla. Sen he hankkivat ensimmäisten joukossa Suomessa ja ensimmäisenä Etelä-Pohjanmaalla. Tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos vuodenvaihteessa, kun poika Antti ryhtyi isännäksi. Kuva: Arto Takalampi

Uuden pihattonavetan rakentaminen yhdellä tai useammalla lypsyrobotilla on arkipäivää ja huoletonta nykyisessä maidontuotannossa: vertaistukea saa muilta robottitilallisilta, huolto pelaa 24/7 ja tietoa löytyy maailmalta. 20 vuotta sitten robottilypsyn aloittaneiden tilanne oli toinen.

"Alussa robotti oli vain muutamilla tiloilla, joten neuvoja ei ongelmatilanteissa voinut kysellä muilta. Lähin huoltomies oli Keski-Suomessa ja käytännön oppia käytiin hakemassa Helsingin yliopiston Suitian koetilan navetasta", muistelee ylistarolainen Anja Larikka.

Ensimmäiset robotit tulivat Suomeen vuoden 2000 syksyllä. Anja ja Johannes Larikka alkoivat lypsää robotilla seuraavan vuoden heinäkuussa. Näin he olivat robottilypsyssä aivan ensimmäisten joukossa koko maassa ja ensimmäisenä Etelä-Pohjanmaalla.

Lypsyrobotti oli tuolloin jopa niin uutta, ettei se mahtunut rahoituspäätösten pohjana oleviin navetoiden ohjekustannuksiin, ja robotti sai vain lypsyaseman tuen. Kun muutkin ohjeistus oli vasta tekeillä, tilan robotille piti hakea poikkeuslupa aina ministeri Kalevi Hemilältä asti.

Larikat aloittivat maidontuotannon reiluina parikymppisinä vuonna 1972, joten he ehtivät tuottaa maitoa 48 vuotta, josta lähes puolet robotilla. He rakensivat tuona aikana kaksi navettaa, joista ensimmäisen tehtiin 25-paikkaisena parsinavettana vuonna 1979.

"1990-luvun lopulla aloimme suunnitella uutta navettaa, sillä halusimme keventää työtä ja nostaa karjan tuottavuutta", Johannes Larikka perustelee toisen navetan rakentamista.

Uusi rakennettiin pihattona vuosina 2000–2001. Siihen suunniteltiin alun perin lypsyasemaa, mutta kun ensimmäisiä robotteja oli jo alkanut tulla, se sai Larikatkin vielä miettimään valintaa.

"Kävimme Ruotsissa tutustumassa AlfaLavalilla tehtaaseen ja robottitilaan sekä Suomessa ensimmäisiin robottitiloihin. Ajattelimme, että jos se toimi Suitiassa, eivät lehmät täällä sen kummempia ole. Niin lypsyasema vaihtui viime metreillä robotiksi", Anja kertaa.

"Olimme niin nuoria ja aika ennakkoluulottomiakin", Johannes naurahtaa.

Robottilypsy käynnistyi 30 lehmällä, mutta karjaa lisättiin vähitellen hiehoja kasvattamalla ja ostamalla. Pian lehmämäärä vakiintui nykyiseen 60–70 lehmään.

Larikoilla ei ole pahaa sanottavaa lähes 20 robottilypsyvuodesta. Alkuperäinen ja vuonna 2011 vaihdettu uusi DeLaval-robotti ovat pelanneet moitteetta, kumpikin heistä on saanut olla terveenä pitkälle robotin helpottamien töiden ansiosta ja navettatöihin tuli kaivattua vapautta.

"Vaikka kyllä alku oli hankalaa, kun yksikään lehmä ei ensin osannut mennä robotille. Silloin kävi mielessä ajatus, oliko valinta epäonnistunut ja olisiko lypsyasema ollut sittenkin parempi."

"Parin viikon kuluttua suurin osa lehmistä kuitenkin oppi", Anja sanoo.

Lastentautejakaan robotissa ei ollut, vaikka tekniikka oli vielä uutta. Johannes huomauttaa, että aluksi moni ongelma olikin vain pienestä kiinni, kun koneesta ei ymmärtänyt vielä kaikkea.

"Kyse oli pitkälle lähinnä kokemattomuudesta. Sen jälkeen olemme oppineet jo itse katsomaan monta asiaa."

Anja ja Johannes Larikan lähes 50 vuoteen maidontuottajana mahtuu paljon tapahtumia ja ennen kaikkea huikea alan tekninen ja rakeneellinen kehitys. Anja kuvaakin, kuinka lehmien lypsämisessä ja hoidossa uusi kehitysaskel on aina tuntunut parhaalta, mutta silti jokainen niistä on aikanaan taas vaihtunut uuteen.

Maidontuotanto on jatkunut pihatossa ennallaan nämä 20 vuotta. Lehmät on ruokittu koko ajan pääasiassa säilörehulla ja ruokintakioskeista saatavalla väkirehulla. Suurin muutos oli hiehojen kasvatuksen siirtäminen toisella tilalla olevaan hiehokasvattamoon.

"Hiehokasvatuksen ulkoistamisella saatiin navettaa hieman väljemmäksi. Ilman sitä olisimme ehkä joutuneet laajentamaan", Anja arvelee.

Tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos vuodenvaihteessa, kun tila siirtyi perheen 22-vuotiaalle pojalle Antille. Vaikka Anja ja Johannes muuttivat tilalta Ylistaron keskustaan, he osallistuvat yhä tilan töihin, mutta eivät enää päivittäin.

"Aivan kerralla ei 50-vuotista työtä halua katkaista vaan vähitellen, ja olemmekin tässä aluksi Antin apuna ja tukena. Meistä on edelleen mukavaa mennä navettaan, mutta kyllä vapaat pyhänajatkin ovat mukavia", Anja naurahtaa.

Antille maidontuottajaksi ryhtyminen varmistui vähitellen, vaikka muukin työ kävi välillä mielessä.

"Olen kuitenkin pienestä pitäen tykännyt olla navetassa ja pitänyt eläinten hoitamisesta, hän perustelee."

Tuoreen isännän suunnitelmissa on ottaa aluksi rauhassa ja jatkaa nykyiseen malliin. 20 vuotta käytössä ollut navetta vaatii tiettyjä päivityksiä esimerkiksi ruokintakioskeihin eikä laajentaminen ole vielä harkinnassa.