Poliisin vinkit juhannuksen liikenteeseen: maltti on valttia ja pidetään korkki kiinni
Juhannusliikenteessä rattijuoppojen määrä kolminkertaistuu ja onnettomuuksia sattuu huomattavasti keskimääräistä enemmän.Kesäkeli voi luoda petollisen turvallisuudentunteen juhannusliikenteessä. Neljän päivän aikana loukkaantuu ja menehtyy ennätysmäärä ihmisiä vuodesta toiseen.
"Suuri osa juhannuksen onnettomuuksista on seurausta ylinopeudesta tai liian suuresta tilannenopeudesta", toteaa ylikomisario Petri Pahkin Itä-Suomen liikennepoliisista
Juhannusliikenteen ennakoidaan olevan kiivaimmillaan torstaina iltapäivällä. Paluuliikenteen huippua ennakoidaan sunnuntai-iltapäivään.
"Poliisi valvoo meno- ja paluuliikenteessä erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä", Pahkin sanoo.
Myös vesiliikennettä valvotaan. Tavoitteena on vähentää ruorijuopumuksia ja lisätä pelastusliivien käyttöä.
"Veneilyonnettomuuksissa lähes kaikki hukkuneet olisivat pelastuneet, mikäli olisivat käyttäneet pelastusliivejä ja olleet selvin päin", Pahkin kertoo.
Pahkinin vinkit vesilläliikkujille ovat samat kuin aina vesille lähdettäessä: liivit päälle ja korkki kiinni.
"Ja lisätään luetteloon vielä huolellisuus, varovaisuus ja muiden vesilläliikkujien huomioiminen! Muistetaan myös vesikulkuneuvon päällikön velvollisuus huolehtia kulkuneuvossa mukana olevien varusteista ja turvallisuudesta", Pahkin listaa.
Juhannuksena teillä liikkuu myös normaalia enemmän rattijuoppoja. Jos alkoholia käytetään useana peräkkäisenä päivänä, ajamaan lähtevä kuljettaja ei välttämättä tiedosta omaa tilaansa ja promilleja voi olla vielä veressä.
"Epävarmoissa tapauksissa kannattaa siirtää matkalle lähtöä suosiolla niin, että välissä on kokonainen selvä päivä."
Juhannusaattona ja juhannuspäivinä poliisi keskittääkin rattijuopumusvalvontaa muun muassa mökkiliikenteeseen.
Poliisin neuvot turvalliseen juhannusliikenteeseen:
- Malttia! Ruuhkaliikenteessä ohittaminen on turhaa, koska ajallisesti säästöä syntyy vähän, mutta vaaratilanteita sitäkin enemmän. Malttia tarvitaan etenkin ohituskaistoilla, missä jonoa ohittamalla aiheutetaan kaistojen lopussa ruuhkaa ja jonojen pysähtelyä. Riittävä etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon antaa kuljettajalle aikaa tehdä oikeita ratkaisuja ja peräänajon riski pienenee. Ennakoiva ja muut tienkäyttäjät huomioiva ajotapa on turvallisen liikenteen lähtökohta. - Kuljettajaksi kokenein ja harkitsevin kuljettaja. - Auto lastataan oikein: Tavarat sijoitellaan niin, etteivät ne pääse ajon aikana lentämään äkkijarrutuksissa tai muustakaan syystä. Kaikki autossa olijat käyttävät turvavöitä ajon aikana. - Auton kunto on tarkistettu ennen liikkeelle lähtöä: Ilmanpaineet on tarkistettu renkaista ja nestesäiliöt on täytetty tuulilasinpesunesteellä ja jäähdytysnesteellä. - Sopiva lämpötilaAuton sisälämpötila säädetään sopivan viileäksi ajovireyden ja matkustusmukavuuden varmistamiseksi. - Vältä tiukkoja aikataulujaTiukkoja aikatauluja on turha laatia itselle, vaan aikaa varataan rauhalliseen etenemiseen ja taukojen pitämiseen. - Jokaisen tavoite on varma ja turvallinen perille pääsy.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

