
Moni palkittu moottori osoittautui pommiksi norjalaisselvityksessä: Näitä kannattaa välttää
Käytetyn auton moottori saattaa yllättää esimerkiksi suurella öljynkulutuksella.
Ecoboost-moottorin suoraruiskutusjärjestelmä pistää yksilitraisen koneen rakenteen koville. Kuva: Jarmo PalokallioOsa uutena palkituista moottoreista ei ole kestänyt käytössä toivotulla tavalla. Norjan Autoliiton Motor-lehti on julkaissut listan konehuoneen puolella eniten ikäviä yllätyksiä aiheuttaneista myllyistä.
Listalle päätyneitä moottoreita on myyty vuosien varrella miljoonia kappaleita. Kuluttajien kannalta tilannetta vaikeuttaa, että samasta moottorista on tarjolla erilaisia kehitysversioita. Ne poikkeavat toisistaan kestävyydeltään.
Ihmetystä aiheuttaa, että osa listatuista moottoreista on niittänyt alan arvostetuimpia palkintoja.
Yksi niistä on Fordin yksilitrainen Ecoboost. Kyseessä on pieni, mutta tehokas kolmisylinterinen bensiinimoottori. Se valittiin vuoden moottoriksi kolme kertaa peräkkäin.
MT oli paikalla, kun tuo ihmemoottori esiteltiin vuonna 2012. Ihmetystä herätti tehomoottorin pieni koko. Se mahtui seisomaan noin A4-kokoisella alustalla.
Toinen ihmetyksen aihe ilmeni, kun moottoria kehittäneiltä insinööreiltä kyseltiin moottorin kestoa. Nämä kertoivat, että se on suunniteltu noin 150000 kilometrin käyttöön.
Tuo luku saattaa olla ihan kelvollinen suuressa osassa Eurooppaa. Suomessa moottoreiden odotetaan kestävän selvästi pidempään.
Norjan Autoliiton asiantuntijan mukaan kyseisen moottorin ostoa kannattaa harkita todella tarkasti.
Norjalaisten varoituslistalta löytyy Fordin Ecoboostin lisäksi pitkä lista esimerkiksi BMW:n moottoreita. Niiden joukossa on BMW:n ja PSA:n 1,6 litran yhteistyömoottori, jota on käytetty BMW:n lisäksi Citroënissä, Minissä ja Peugeotissa.
Myös tuo moottori keräsi aikoinaan palkintoja.
PSA:n ja eli nykyisen Stellantiksen moottoreista pahinta pommiainesta edustaa 1,2 litran Puretech. Se on yleinen Peugeotissa, Citroënissa ja Opelissa.
Norjan Autoliiton asiantuntijan mukaan kyseisen moottorin ostoa kannattaa harkita todella tarkasti. Näin on, vaikka tuokin moottori valittiin aikanaan useita kertoja peräkkäin vuoden moottoriksi.
Volkswagen-konsernin TSI- ja TDI-moottoreissa on myös heikkoja lenkkejä. Niitä ovat käyttäneet Audi, Seat, Skoda ja Volkswagen.
Noille moottoreille on tyypillistä suuri öljynkulutus.
Norjan Autoliiton listalla on etenkin pieniä moottoreita, joista on puristettu paljon tehoja. Kaikki niistä eivät kuitenkaan ole kelvottomia, vaan jokainen moottori on oma tapauksensa.
Vikoihin vaikuttaa esimerkiksi auton käyttöhistoria.
Ongelmia ei välttämättä esiinny, jos autosta on pidetty hyvää huolta ja huollot on tehty suunnitellusti. Hyvänkin moottorin saa pilattua öljynvaihdoista tinkimällä.
Siksi auton huoltokirja on syytä tutkia huolella ennen ostopäätöstä.
Kaiken lisäksi moottorien rakennetta on saatettu parantaa matkan varrella. Siksi moottorien kehitysversiot poikkeavat kestävyydeltään toisistaan.
Motor: Bruktbilekspert Benny: – Ikke kjøp bruktbiler med disse motorene
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




