Romutuspalkkio kiihdytti autokauppaa
Romutuspalkkio kiihdytti uusien henkilöautojen kauppaa marraskuussa. Rekisteröinnit nousivat neljänneksellä.
Marraskuun myydyin automerkki oli Toyota. Koko vuoden ykkönen on edelleen Volkswagen. Kumpikin kärkimerkki on jäänyt aavistuksen viimevuotisesta vauhdista.
Kymppikärjen kovin kirijä on Opel, joka on uusinut mallistoaan. Sen lisäksi Opel on onnistunut siirtämään Chevroletin asiakaskunnan itselleen.
Myös Ford, Nissan ja Kia ovat myyneet aiempaa paremmin.
Haastajista hyvään vauhtiin ovat päässeet Hyundai, Renault ja Subaru. Niistä Renaultin rynnistys on suhteellisesti kovin.
Automalleista myydyin on Škoda Octavia. Kärkimerkkien kovimmat nousijat ovat Opel Corsa ja Škoda Fabia, jotka ovat pystyneet moninkertaistamaan myyntinsä.
Pakettiautokauppa kiihtyi marraskuussa vajaan viidenneksen. Mercedes-Benz, Opel, Citroën ja Mitsubishi kasvattivat myyntiään noin puolella tai vielä enemmän.
Autoala odottaa, että autokaupan lievä ylävire jatkuu ensi vuonna. Piristysruiskeena toimii autoveron alennus. Keskimäärin alennus on 200–300 euroa. Suhteellisesti eniten halpenevat vähäpäästöiset autot.
Tällä hetkellä Suomessa myytävien uusien autojen autovero on noin 20 prosenttia arvonlisäverollisesta hinnasta.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
