Pohjanmaallakolaroidaan
Vakuutusyhtiöillä riittää korvattavaa Pohjanmaalla. Siellä ajetaan paljon kolareita ja niissä myös vammautuu keskimääräistä enemmän ihmisiä.
Vakuutusyhtiöt korvasivat viime vuonna 108 000 liikennevahinkoa. Niistä suurin osa oli lieviä pysäköintialueilla sattuneita peltikolareita.
Henkilövahinkoja sattui 19 000.
Kunnista eniten liikennevahinkoja asukaslukuun suhteutettuna tapahtui Maarianhaminassa, mutta niissä lähes puolet kolareista oli muualta tulleiden aiheuttamia.
Ulkopaikkakuntalaisten tohelointi nosti Pietarsaaren kolaritilaston kakkoseksi ja vammautumistilaston ykköseksi.
Kuntatilaston seuraavat sijat osuivat Etelä-Pohjanmaalle, Seinäjoelle, Kauhajoelle ja Lapualle.
Liikennevahinkojen keskimääräinen korvaus oli 4 800 euroa. Yhteensä liikennevakuutuksista maksettiin korvauksia 525 miljoonalla eurolla.
Yli puolet korvauksista kului henkilövahinkojen korvaamiseen.
Keskimäärin tieliikenneonnettomuuksissa vammautui 4,5 henkeä tuhatta asukasta kohden. Vähiten henkilövahinkoja väkimäärään suhteutettuna sattui suurissa kaupungeissa. Sillä mitaten turvallisinta liikenne oli Helsingissä.
Vuoden pahimmat kolaripäivät osuivat helmi-maaliskuulle, kun säät vaihtelivat nopeasti.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
