Auton esilämmitys ei vähennä kulutusta, mutta parantaa mukavuutta
Tuore tutkimus ei ottanut kantaa kylmäkäynnistyksen moottoria kuluttavaan vaikutukseen.
Auton esilämmitys parantaa lähinnä matkustusmukavuutta, ilmenee Itä-Suomen ja Tampereen yliopistojen tutkimuksesta. Kuva: Kari SalonenTuoreen tutkimuksen mukaan ajoneuvojen esilämmittämisen hyödyt jäävät mukavuuden paranemiseen. Polttoaineen kulutusta ja päästöjä se ei vähennä merkittävästi.
Rankoissa talviolosuhteissa tehty tutkimus sisälsi työmatka-ajoa kylmänä käynnistetyllä, esilämmitetyllä ja valmiiksi kuumaksi ajetulla moottorilla. Esilämmityksessä käytössä oli sekä sähköisiä että polttoaineella toimivia lämmittimiä.
Kovimmillaan pakkanen painui miinus 28 asteeseen Itä-Suomen ja Tampereen yliopistojen tekemän tutkimuksen mittausjaksolla.
Tutkimuksen perusteella kulutusero kylmän ja kuumaksi ajetun moottorin välillä oli selvä. Kuumaksi ajettu auto kulutti 10–20 prosenttia vähemmän polttoainetta kuin kylmäkäynnistetty.
Sen sijaan perinteinen lohkolämmitin ei tuonut merkittäviä eroja kulutukseen. Polttoainekäyttöisellä esilämmitykselläkin säästö ajossa jäi vähäiseksi.
Kun mukaan laskettiin esilämmityksen aikana palanut polttoaine, polttoainekäyttöinen esilämmitys nosti kulutusta.
Esilämmityksen selkeimmäksi eduksi jäi, että se tarjosi lämpimän matkustamon ja esti ikkunoiden jäätymisen.
Yhtenä esilämmityksen eduista on pidetty, että se säästää moottoria kulumiselta. Tutkimus ei ottanut siihen kantaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




