
Autokauppa viriämässä – moni vanha suosikki ottanut osumaa
Valtaosa kiinalaisista automerkeistä kyyristelee vielä lähtötelineissä.
Neljä parhaiten myyvää automerkkiä on kaapannut yli puolet uusien autojen kaupoista. Kuva: Jaana KankaanpääUusien autojen kauppa on piristynyt kesän aikana. Koko vuoden osalta autokauppa rypee silti edelleen lamavuosien synkimmissä lukemissa.
”Uusien autojen tilaukset ovat kasvussa. Yksi syy siihen on varmaan korkojen lasku. Siltä osin autokauppojen esteet ovat poistuneet”, vahvistaa toimitusjohtaja Maija Koskela Helkama-Autosta.
Uusien henkilöautojen kaupat ovat viime vuosina pudonneet sille tasolle, millä ne olivat 1960-luvulla. Se on hidastanut autokannan uusiutumista.
”Autokaupan laskuun ovat vaikuttaneet korona, heikko taloustilanne, käytettyjen autojen tuonnin kasvu, komponenttipula ja auton käyttövoimaan kohdistuva epävarmuus”, luettelee Autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala tiedotteessa.
Autokaupan alho on puraissut automerkkejä ja malleja epätasaisesti. Moni vanha valtamerkki ja suosikkimalli on rysähtänyt alas. Tilalle on tullut uusia merkkejä ja malleja.
Epävarmoina aikoina kuluttajien valinnat ovat kohdistuneet entistä selvemmin parhaiten myyviin ja arvonsa säilyttäviin malleihin.
Heinäkuussa neljä myydyintä automerkkiä, Toyota, Volkswagen, Škoda ja Volvo nappasivat yli puolet kaikista autokaupoista. Kymmenen kärkimerkin osuus nousi puolestaan neljään autoon viidestä, joten muille ei juuri jaettavaa jäänyt.
Koko alkuvuoden osalta Toyota hallitsee suvereenisti myydyimpien mallien tilastoa. Suomalaisten ykkössuosikkina keikkuu edelleen Corolla, mutta se kuuluu samalla autokaupan suurimpiin putoajiin.
Corollan myynti on pudonnut alle puoleen aiemmasta. Se saattaa liittyä autoilijoiden maun muutokseen. Katumaasturit ovat jyränneet perinteisten farmareiden ja konttiperien ohitse.
Siihen liittyen Kia on luopunut Ceedistä ja Ford on lopettamassa Focuksen tuotantoa. Myös Opelin vanhan suosikkimallin eli Astran myynti on hyytynyt pahasti. Edes vuoden sähköautoksi valinta ei ole sen myyntiä edistänyt.
Niin on käynyt myös Škoda Octavialle. Sekään ei myy enää entiseen malliin.
Teslan ja Opelin lisäksi esimerkiksi Suzuki on menettänyt tänä vuonna asemiaan ja Honda on tipahtanut lähes unholaan.
Surkeudesta huolimatta autokauppa on lähdössä syksyyn aiempaa toiveikkaammalla mielellä. Kesä- ja heinäkuun ensirekisteröintien perusteella tunnelin päässä häämöttää jo valoa.
Lisää vauhtia on luvassa, jos hallitus toteuttaa romutuspalkkion.
Lausalan mukaan romutuspalkkio piristäisi maan taloutta laajemminkin. Se olisi tärkeä myös liikenneturvallisuuden ja päästöjen vähentämisen kannalta.
Muissa Pohjoismaissa uusien henkilöautojen kauppa kasvoi jo alkuvuonna. Niissä autojen keski-ikä on jo valmiiksi huomattavasti alhaisempi, kuin Suomessa.
Taloudellisen epävarmuuden lisäksi auton ostajia ovat kismittäneet autoilun sähköistymiseen liittyvät kysymykset. Pelkona on ollut väärä voimalinjavalinta.
Myös sähköautojen hinnat ovat nousseet monelle liian korkeiksi. Viime vuonna täyssähköautojen keskihinta pysyi noin 55 000 eurossa, mikä on useimmille liikaa.
Tänä vuonna siihen on tullut helpotusta. Sähköautoja saa nyt myös tavallisten bensa-autojen hinnalla, mutta silloin pitää hyväksyä pienempi akku ja lyhyempi kantama.
Ladattavien autojen yleistyminen on kaikkineen ollut nopeaa. Vielä viisi vuotta sitten täyssähköiset henkilöautot olivat melkoisia harvinaisuuksia.
Tammi–heinäkuussa täyssähköiset henkilöautot nappasivat yli kolmanneksen osuuden ensirekisteröinneistä. Niiden lisäksi liikennettä sähköistivät ladattavat hybridit, joihin päätyi useampi kuin joka viides ostaja.
Kansainvälisessä vertailussa Suomen liikenne sähköistyy samaa vauhtia Ruotsin kanssa. Norja ja Tanska painivat niiden edellä omassa sarjassaan.
Sähköautojen ykkösmerkit ovat Volkswagen, Škoda ja Volvo. Myös Audi, Kia ja Tesla saivat tammi–heinäkuussa kilpiin yli 1 000 uutta sähköautoa.
Tesla oli alkuvuonna otsikoissa toimitusjohtaja Elon Muskin edesottamusten takia. Niiden on arveltu jarruttaneen merkin myyntiä. Suomessa Teslan myynti tippui tammi–heinäkuussa yli 40 prosenttia.
Jo jonkin aikaa puhetta on riittänyt myös uusista kiinalaismerkeistä. Ne ovat ottaneet pikkuhiljaa jalansijaa Euroopassa, mutta Suomessa niiden myynti on jäänyt vähäiseksi.
”Kiinalaismerkkien osuus autokaupasta on pysynyt pienenä. Se kertoo, että uuden merkin lanseeraus on aina vaikeaa. Jälleenmyynti-, huolto- ja varaosa-organisaatioiden rakentaminen ei ole ihan halpaa hommaa”, toteaa toimitusjohtaja Rami Kittilä Auto-Bon oy:stä.
Tilanne voi muuttua, kun Veho liitti kesällä BYDin valikoimiinsa.
Uusien autojen kaupan heikkoutta on korvannut käytettyjen autojen kauppa. Ne ovat entistä tärkeämpiä kaikille autokauppiaille ja siksi niitä tuodaan paljon myyntiin myös ulkomailta.
Autoliikkeistä käytettynä myytyjen henkilöautojen määrä pysyi tammi–heinäkuussa suunnilleen viimevuotisella tasolla.
Kuluttajien kiinnostus ladattaviin autoihin näkyi myös käytettyjen autojen kaupassa. Autoliikkeiden kautta myydyistä käytetyistä henkilöautoissa ladattavien osuus on noin viidennes.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








