Bensan hinnan kipuraja ei ole vielä lähelläkään – tulos yllätti tutkijat
Vasta yli 2,4 euron litrahinta alkaa vaikuttaa ajomääriin ja ajotapoihin.
Etenkin perheelliset autonomistajat ovat valmiita jatkamaan ajamista, vaikka bensan hinta nousee. Kuva: Jaana KankaanpääBensan hinta on jälkeen syksyn aikana karannut korkealle. Tuoreen kyselyn mukaan suomalaisten autoilijoiden kipurajana on yli 2,4 euron litrahinta bensalle. Vasta sitä korkeampi hinta alkaa purra ajomääriin ja ajotapoihin.
Bilendin kyselyssä autoilijat kertoivat olevansa valmiit maksamaan bensasta 2,46 euroa litralta, minkä jälkeen autoilussa tapahtuu muutoksia. Hieman yli neljäsosa 800 vastaajasta ei osannut ottaa kantaa siihen, missä vaiheessa polttoaineen hinta vaikuttaisi heidän ajomääräänsä.
Kipuraja vaihteli selkeästi iän ja asuinpaikan mukaan. Siinä missä alle 24-vuotiailla vastaajille oli kipurajana 2,12 euroa, olivat yli 65-vuotiaat valmiita maksamaan jopa 2,76 euroa litralta ennen kuin sillä olisi vaikutusta heidän ajamiseen.
Myös alueellisesti oli huomattavissa selkeitä eroja. Kun Itä-Suomessa raja vedettiin 2,17 euroon litralta, olivat eteläsuomalaiset valmiita maksamaan 2,68 euroa bensiinilitrasta.
Perheiden autontarve näkyi myös vastauksissa. Perheellisillä kipuraja oli korkeammalla kuin perheettömillä.
Dieselistä autoilijat ovat valmiita maksamaan 2,41 euroa litralta. Tässä kuitenkin sukupuolten välillä oli selkeä ero. Miehillä kipuraja meni jo 2,32 eurossa litralta, mutta dieselillä pääsääntöisesti ajavat naiset olivat valmiita maksamaan siitä jopa 2,55 euroa litralta.
Tutkimuksen tekijät olivat yllättyneitä kipurajan noususta. Yleensä kipurajana on pidetty kahden euron litrahintaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

