Valokuituverkkoja asennetaan suurimmassa osassa Keski-Suomea
Karstulalainen Eeva Punkanen toivoo, että etätyöskentely mahdollistuu kiinteiden verkkoyhteyksien myötä ensi vuonna. Sami Karppinen Kuva: Viestilehtien arkistoValokuituverkkoja rakennetaan vauhdilla eri puolilla Keski-Suomea.
Rakentamisesta vastaavan Keski-Suomen valokuituverkot Oy:n piiriin siirtyivät ensimmäisinä kesäkuuhun 2014 mennessä Kannonkoski, Konnevesi, Kyyjärvi, Multia, Pihtipudas ja Toivakka.
"Näissä kunnissa valokuituverkkojen rakentaminen on nyt pääsääntöisesti hyvällä tolalla. Multia valmistui kokonaan jo viime vuonna", toimitusjohtaja Janne Paunonen kertoo.
Valokuituverkkohankkeita Keski-Suomessa aiemmin vetänyt Kuuskaista ajautui vuonna 2013 rahoitusvaikeuksiin ja kaikki rakentaminen pysähtyi.
Uusi yhtiö aloitti toimintansa toukokuussa 2014.
Eniten rakentamista riittää vielä Kannonkoskella, jossa sielläkin urakka edistyy Paunosen mukaan hyvin.
Karstulan kunta solmi liiketoimintakaupan Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n kanssa juhannuksena ja Kivijärvi sekä Luhanka heinäkuun alussa.
"Karstulassa tehdään tällä hetkellä runkoverkkoa, joka saadaan valmiiksi kolmen viikon sisällä. Liitäntäverkko valmistuu vuonna 2016", Paunonen kertoo.
Kivijärvellä ei ole vielä rakennettu, sillä kunnassa sorvataan paraikaa suunnitelmaa runko- ja liitäntäverkon rakentamiseen.
Luhangassa on rakennettua verkkoa Kuuskaistan jäljiltä, mutta suunnitelmia päivitetään.
Kivijärvellä ja Luhangassa pyritään siihen, että verkko kaikkineen olisi valmis 2016 loppuun mennessä.
Viitasaaren valtuusto päätti solmia liiketoimintakaupan, mutta prosessi tyssäsi nopeasti, kun päätöksestä valitettiin.
Kunnalle oli myönnetty verkon rakentamiseen 2,1 miljoonan euron suuruiset tuet.
"EU:n tukipäätöksessä rakennusajaksi oli annettu elokuun loppu. Verkko ei ehdi nyt valmistua valituksen takia, joten kunta on menettämässä miljoonaluokan tuet", Paunonen taustoittaa.
Saarijärvi on päättänyt jäädä kokonaan sivuun laajakaistahankkeesta.
Paunonen katsoo, että jatkossa nopeiden tietoliikenneyhteyksien merkitys kasvaa entisestään.
"Tietoliikenteen määrän kasvu on iso asia tässä. Tässä kohdin kiinteä yhteys on ylivertaisesti varmin tapa datan siirtoon."
Keski-Suomen Valokuituverkot on edelleen avoin käymään liittymisneuvotteluja Saarijärven sekä myös Uuraisten ja Jyväskylän kanssa.
"Valokuituverkko voidaan mieltää investointina kalliiksi, mutta se on kuitenkin käyttöiältään hyvin pitkä."
Jukka Koivula
Janne Paunonen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
