Saunominen parantaa vastustuskykyä
Innokkaat saunojat saattavat elää muita pidempään.
Tuore tutkimus pyrki selvittämään, voisiko saunominen aiheuttaa elimistössä immunologisia eli vastustuskykyyn vaikuttavia muutoksia. Kuva: Jarkko SirkiäSuomalaisille rakkaan saunomisen vaikutukset ovat kiinnostaneet tutkijoita vuosien mittaan. Yleisesti voisi todeta, että muualla maailmassa on oltu kiinnostuneita löylyn epäterveellisyydestä ja meillä taas saunomisen positiivisista seurauksista terveydelle.
Onkin tutkimusnäyttöä siitä, että saunominen alentaa riskiä sairastua verenpainetautiin, sydänkuolemiin, aivohalvauksiin, dementiaan ja joihinkin hengitysteiden sairauksiin. Jopa kuoleman on todettu viivästyvän. Fyysinen kuntokin paranee saunassa.
Tuorein Turun ja Itä-Suomen yliopistojen sekä Keski-Suomen hyvinvointialueen yhteistyönä toteutettu tutkimus pyrki selvittämään, voisiko saunominen aiheuttaa elimistössä immunologisia eli vastustuskykyyn vaikuttavia muutoksia. Ne voisivat osaltaan selittää edellä mainittuja saunan terveysetuja.
Tutkimukseen rekrytoitiin aikuisia oireettomia jyväskyläläisiä, joilla oli jokin sydän- ja verisuonitaudeille altistava riskitekijä, kuten tupakointi, verenpainetauti, lihavuus, sokeritauti tai korkea veren kolesteroli. Kaikki osallistujat saunoivat arjessaankin säännöllisesti.
Lämpötila saunassa oli 80 astetta. Saunassa oltiin puoli tuntia. Sen katkaisi vain kahden minuutin suihku puolessa välissä. Vettä juotiin puoli litraa kuivumisen ehkäisemiseksi. Löylyä ei heitetty. Saunan jälkeen oli vielä puolen tunnin toipumis- tai seuranta-aika.
Muualla maailmassa on oltu kiinnostuneita löylyn epäterveellisyydestä ja meillä taas saunomisen positiivisista seurauksista terveydelle.
Saunojien lämpötilaa mitattiin korvasta. Elimistön tapahtumia seurattiin verinäyttein, joita otettiin 2 tuntia ennen saunaa, heti saunomisen jälkeen ja puolen tunnin toipumisen jälkeen. Niistä tutkittiin immuunisolujen määrät ja suuri joukko erilaisia sytokiineja eli välittäjäaineita.
Ruumiinlämpö nousi saunomisen aikana kaksi astetta. Infektioissa ja stressitiloissa ensitorjunnasta vastaavat valkosolut lähtivät liikenteeseen eli lisääntyivät veressä saunomisen aikana.
Ne olivat lievästi koholla vielä puoli tuntia saunan jälkeen. Muutokset välittäjäaineissa olivat vähäisempiä, mutta kytkeytyivät selkeämmin lämpöstressiin.
Tutkijoiden mielestä saunan lämpöstressin kytkös sytokiineihin ja immuunisolujen hälytys saattaa osaltaan selittää saunomisen positiivisia terveysvaikutuksia. Siinäpä lisäsyy tyytyväisyyteen kesän rantasaunoilla nautiskeleville vilvoittelijoille.
Lähde: TemperatureArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





