
Stubb kertoo kolme pointtia, joilla hän pysyy energisenä
Presidentti Alexander Stubb tunnetaan periaatteesta, jonka mukaan ”tunti kuntoilua päivässä antaa kaksi tuntia lisää energiaa”.
Presidentti Alexander Stubb tapasi Sotkamon Jymyn pesäpallojoukkueen helmikuussa 2025. Kuva: Emmi Syrjäniemi/Tasavallan presidentin kansliaTasavallan presidentti Alexander Stubb lanseerasi kuluvan vuoden huhtikuussa ylipäällikön kunto-ohjelman, jonka tarkoituksena on auttaa nuoria valmistautumaan nimenomaan varusmiespalveluksen fyysiseen puoleen.
Harjoitusohjelmaan kuuluu pääosin kävelyä, hölkkää ja lihaskuntoa sisältäviä harjoitteita, joita jokainen voi soveltaa omaan kuntotasoonsa sopiviksi.
Stubbin mukaan hänen keskeisin filosofiansa liikuntaan liittyen on se, että ”tunti kuntoilua päivässä antaa kaksi tuntia lisää energiaa”. Tätä periaatetta innokkaana triathlonistina tunnettu Stubb toisteli ahkerasti jo presidentinvaalikampanjansa aikana.
Mutta millaista kuntoa todella vaaditaan, että pystyy hoitamaan tasavallan presidentin tehtäviä? Pelkästään ensimmäisen virkavuotensa aikana Stubb teki esimerkiksi yli 30 ulkomaanmatkaa.
”Sitä on vaikea määritellä. Olen itse huomannut, että tunti liikuntaa päivässä, suhteellisen terveellinen suomalainen ruokavalio ja sopivat yöunet auttavat jaksamaan”, Stubb vastaa MT:lle.
”En ole koskaan moralisoinut kenenkään ihmisen kunnolla. Jokainen tekee sen mikä hyvältä tuntuu.”
Tasavallan presidentti on äärettömän iloinen ylipäällikön kunto-ohjelman myönteisestä vastaanotosta.
”Nuorten lisäksi olen saanut paljon viestejä myös varttuneemmalta väeltä, tyyliin minäpä aloitin kuntoilun uudestaan,”, Alexander Stubb kertoo.
Tasavallan presidentin mukaan kuntokoulu ei liity mitenkään nykyiseen kriisiaikaan, vaan varusmiespalveluksen suorittamiseen.
”En ole koskaan moralisoinut kenenkään ihmisen kunnolla. Jokainen tekee sen mikä hyvältä tuntuu ja löytää oman polun liikkumiseen”, Stubb sanoo.
Ylipäällikön kunto-ohjelmaan voit tutustua tästä.
Helmikuussa 2025 tasavallan presidentti Alexander Stubb teki tarkastuskäynnin Kainuun prikaatiin Kajaanissa. Kuva: Emmi Syrjäniemi/Tasavallan presidentin kansliaArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







