Mahti-isäntien hyväksikäyttämien piikojen kohtalo oli usein karu

Johanna Annola työskentelee historian tutkijana Tampereen yliopistossa. Langenneiden naisten talo on hänen esikoisromaaninsa. Kuva: Siltala, Laura Malmivaara

Kiitelty esikoisromaani virittää odotukset korkealle, niin lukijan kuin tekijänkin mielessä. Toinen kirja on monelle kirjailijalle iso kynnys; pakonomainen yrittäminen näkyy.

Dosentti Johanna Annola teki väitöskirjan suomalaisten 1800- ja 1900-lukujen vaihteen vaivaistalojen johtajattarista. Esikoisromaanissa Valkenee kaukainen ranta (Siltala, 2024) hän hyödynsi tutkimuksiaan taitavasti. Syntyi nautittava, ajankuvaltaan uskottava teos.

Langenneiden naisten talo sijoittuu samaan aikaan, mutta uutuus ei kasva samalle tasolle. Annola ei saa henkilöihin samaistuttavaa henkeä ja tunnetilaa. Mutta aihe ja puitteet ovat mehukkaat.

Uskonnollisen herätyksen kokenut aviopari Mathilda ja Eelis pitävät Helsingissä turvakotia katunaisille ja isäntiensä hyväksikäyttämille piioille. Jos naiset ovat valmiit muutokseen, he saavat opastusta ahkeraan työntekoon ja hengellisyyteen.

Esikoisesta tuttu opettajatar, Mathildan opiskelutoveri, tuo taloon palasilmäisen, vastentahtoisen Teklan. Hänet mahti-isäntä haki vaivaistalosta palvelukseensa lupaillen emäntäpiian paikkaa, mutta kun sai mitä halusi, lupaukset unohtuivat. Omapäinen Tekla janoaa vapauteen.

Kielitaitoinen Eelis toimittaa uskonveljiensä kanssa lehteä, mutta se ei riitä hänelle. Hän haluaa näyttävän uran. Niinpä hän innoittuu saksalaisesta teoksesta, jossa pohditaan mahdollisuutta paikantaa löyhä moraali tiettyyn ruumiinosaan.

Eelis näkee siinä tilaisuutensa: talohan on tutkimusmateriaalia – syntisiä naisia – täynnä. Loppusanoista selviää, että kyseinen teos on oikeasti olemassa.

Vaikutelmani on, että Annola on arastellut aihettaan. Rimaani nosti, kun juuri edellä luin ruotsalaisen Katarina Wennstamin 1800-luvun lopun Tukholmaan sijoittuvan Kuolleet naiset eivät anna anteeksi (Gummerus, 2026). Ajankuva välittyi ihailtavan vahvasti.

Ajankuvan välittäminen onkin historiallisten romaanien kiintoisaa ydintä. Annolan romaanissa viehätyin työn kuvauksista. Tytöt pyykkäsivät herrasväen kauluksia ja kalvosimia. Niitten silittämisessä ja jo irtopohjaisten rautojen huoltamisessa oli monta opettelua vaativaa vaihetta.

Johanna Annola: Langenneiden naisten talo. 336 sivua. Siltala.