Rakensitko lupavapaan piharakennuksen? Ilman tätä ilmoitusta napsahtaa sanktio
Rakennusluvista vapautetut rakennukset pitää ilmoittaa verottajalle kiinteistöverotuspäätöksen yhteydessä.
Toistaiseksi kellään ei ole laajasti tietoa rakennusluvasta vapautettujen rakennusten määrästä. Yhtä viranomaista ne kuitenkin kiinnostavat. Kuva: Carolina HusuVuoden 2025 alusta voimaan tullut uusi rakentamislaki salli alle 30 neliön rakennusten rakentamisen ilman rakennuslupaa, kunhan tietyt reunaehdot täyttyvät.
Tontilla pitää esimerkiksi olla jäljellä riittävästi rakennusoikeutta. Lisäksi rakennuksessa tulee noudattaa asemakaavan tai yleiskaavan sekä rakennusjärjestyksen määräyksiä.
Tällä hetkellä kukaan ei tiedä, kuinka paljon tällaisia rakennuksia Suomeen on rakennettu. Esimerkiksi Tilastokeskus saa rakennuksista kertoviin tilastoihinsa tiedot rakennusluvista, joten uudet pienrakennukset jäävät niistä pois.
Pian tietoa saadaan kuitenkin enemmän, sillä yhtä viranomaista lupavapaatkin rakennukset kuitenkin kiinnostavat.
”Lupavapaudesta huolimatta alle 30 neliön rakennukset ovat edelleen kiinteistöveron alaisia”, kertoo prosessivastaava Juho Pöllänen verohallinnosta.
Verokarhukaan ei vielä tiedä, paljonko uusia piharakennuksia Suomeen on lakimuutoksen jälkeen tehty, mutta pian se odottaa suomalaisilta asiasta ilmoituksia.
”Tässä kohtaa tosiaan sellaista tilastoa ei voi vielä ollakaan olemassa”, Pöllänen selittää.
”Viime vuonna aloitettuja rakennuksia verotetaan tänä vuonna ensi kertaa. Odotamme niistä nyt ilmoituksia huhtikuussa”
Verovelvolliset saavat tämän vuoden kiinteistöverotuksen päätökset maaliskuussa, jonka jälkeen ne ilmestyvät Omaveroon tai postilaatikkoon. Verovelvollisen kuuluu tarkastaa päätökset, ja ilmoittaa siinä olevista puutteista ja virheistä verottajalle määräaikaan mennessä.
Määräpäivä on henkilöasiakkailla 14. ja yhteisöasiakkailla 30. huhtikuuta. Määräpäivä lukee myös verotuspäätöksessä.
”Lupavapaudesta huolimatta alle 30 neliön rakennukset ovat edelleen kiinteistöveron alaisia.”
Samassa yhteydessä verottajalle tulee ilmoittaa myös niistä alle 30 neliön rakennuksista, jotka on rakennettu ilman rakennuslupaa.
Ilmoittamista ei kannata laiminlyödä, sillä ilmoittamatta jättämistä kiinteistöstä voi napsahtaa takautuvan veron lisäksi sanktiona veronkorotus.
Yleensä korotus on kaavamaisesti 10 prosenttia lisääntyneestä verosta, mutta laiminlyönnistä riippuen se voi olla jotain 2 ja 50 prosentin välillä.
Jotain pienten piharakennusten suosiosta kertoo se, että Tilastokeskuksen laskelmien mukaan vuosina 2020–2024 jopa noin 30 prosenttia kaikista rakentamistoimenpiteistä oli sellaisia, joihin lupaa ei uuden lain mukaan enää tarvita.
Tarkkaa arviota tämänkään pohjalta on kuitenkaan mahdotonta tehdä, sillä rakennusten määrät vaihtelevat vuosittain muutenkin paljon.
Lupakäytäntöjen helpottuminen on voinut myös lisätä erilaisten rakennustenrakentamisten suosiota. Etukäteen uudistuksen ennustettiin johtavan suorastaan saunojen ja muiden piharakennusten buumiin.
Esimerkiksi pihasaunan hankkiminen on nyt tehty helpoksi. Sen lisäksi, että rakentamiseen ei tarvitse lupaa, ovat monet toimijat alkaneet tarjoamaan valmiita paketteja säännökset täyttävistä rakennuksista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






