Klassinen klubileipä valmistuu helposti kotona – tarjoile sipsien kanssa
Muhkeassa klubileivässä on kolmen leipäviipaleen välissä kaksi täytekerrosta. Leikkaa leipä kolmioiksi, niin syöminen on helpompaa.
Tuhti kerrosleipä saa amerikkalaisittain tarjottuna seurakseen perunalastuja, jolloin lähtee isompikin nälkä. Kuva: Sanne KatainenKlubileipä eroaa valmiiksi pakatuista kolmioleivistä ennen kaikkea täytteiltään. Tahnojen sijaan klubileivän väliin paistetaan broileri- tai kalkkunapihvi ja pekonia. Raikkaus tulee tomaatista, sipulirenkaista ja salaatinlehdistä, ja hyvin maustettu majoneesi viimeistelee makuelämyksen. Muhkea leipä leikataan kolmioiksi, joihin työnnetään tikut, jotta leipätorni pysyy koossa.
Club sandwich eli klubileipä
4 annosta
Ainekset
- 8 pekoniviipaletta
- 4 broilerin minuuttipihviä (kevyesti suolattu)
- 2–3 tomaattia
- ½ punasipulia
- ½ ruukkua jääsalaattia
Majoneesikastike
- 1 dl majoneesia
- 1 rkl sinappia
- 1 rkl ketsuppia
- ½ tl mustapippuria
- ripaus suolaa
Lisäksi
- 12 viipaletta paahtoleipää
- cocktailtikkuja
- 4 cocktailkurkkua
- perunalastuja
Valmistusohje
- Levitä pekoniviipaleet kylmälle paistinpannulle ja paista ne ruskeiksi ja rapeiksi. Nosta pekonit talouspaperin päälle lautaselle.
- Kypsennä broileripihvit pannuun kertyneessä pekonirasvassa. Lisää tarvittaessa tilkka öljyä.
- Viipaloi tomaatit ja sipuli. Sekoita majoneesiin sinappi, ketsuppi, mustapippuri ja suola.
- Paahda leivät. Sivele leipien pinnat majoneesikastikkeella.
- Kokoa leivät. Levitä leivälle salaatinlehti, tomaattiviipale ja punasipulirengas. Nosta päälle broileripihvi, pekoniviipale ja kanneksi paahtoleipä. Tee toinen samanlainen kerros ja nosta kolmas leipäviipale kanneksi. Kokoa loput leivät samoin.
- Leikkaa leivät sahalaitaveitsellä kulmasta kulmaan kolmioiksi. Pistä leipiin tikut, joihin olet työntänyt cocktailkurkut. Tarjoa lisänä perunalastuja.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
