Tätä kysytään omaishoitajalta liian harvoin
Omaishoitajiin ja omaishoitajuuteen suhtaudutaan vaihtelevasti. Iso osa arvostaa, mutta joukosta löytyy myös niitä, jotka pelkäävät sitoutumista ja oman vapautensa menettämistä, kirjoittaa Suomalaisen Maaseudun avustaja.Olen omaishoitaja. Huolehdin ikääntyneistä vanhemmistani – en rahasta vaan syvästä rakkaudesta.
Sopimukseton omaishoitajuus on kestänyt jo vuosia. Oli selvää, että tulen pitämään vanhemmistani huolta ja hoitamaan heitä heidän omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollista. He ovat pitäneet aina minusta huolta ja nyt on minun vuoroni huolehtia heistä.
Matka vakavasti monisairaiden vanhempieni omaishoitajana ei ole helppo, mutta monilta osin kuitenkin hyvin palkitsevaa. Vaikka välillä väsymys tuntuu jokaisessa solussa, onnistumiset ja kiitollisuus antavat ihmeellistä voimaa.
Vaikka huolenpito ja hoitotyö lohkaisevat ison osan vuorokaudesta, niin omaishoitajuuden haastavin rasti on kuitenkin rautakankeakin kankeampi byrokratia. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on täysin epäonnistunut.
Jokainen asia vaatii valtavasti ponnisteluja ja lukemattoman määrän yhteydenottoja, odottelua ja soittopyyntöjen jättämisiä.
Ajan myötä asioiden hoito on kuitenkin helpottunut, kun ympärille on muodostunut asiansa osaavien ammattilaisten rinki.
Vaikka taustalla on hyvät tukijoukot, omaishoitajana olen kuitenkin päävastuussa vanhempieni hyvinvoinnista. Samalla vastaan myös päivittäisistä hoitotoimenpiteistä.
Tehtävälista on pitkä ja pitenee entisestään, sillä meille muutti pari vuotta sitten myös kutsumaton vieras, herra Altzheimer. Perheenä olemme jälleen uuden tuntemattoman edessä.
Mutta miten sinä itse jaksat?
Tätä ei tiedustella usein, sillä välittäminen jää usein kiireen jalkoihin.
Omaishoitajana en ole kuitenkaan mikään kummajainen. Meitä läheisistään huolta pitäviä on paljon ja määrän toivotaan jopa kasvavan.
Suhtautuminen omaishoitajaan sekä omaishoitajuuteen on kuitenkin vaihtelevaa.
Iso osa arvostaa, mutta joukosta löytyy myös niitä, jotka pelkäävät sitoutumista ja oman vapautensa menettämistä.
Omaishoitajuus on vaativa tehtävä. Tästä hommasta ei lähdetä hauskanpitoon eikä hetken mielijohteesta muuallekaan. Jokainen reissu on tehtävä suunnitelmallisesti ja tarkkaan harkiten.
Vaikka joku kokee, että omaishoitaja on "kiinni sidottu", rohkenen olla toista mieltä.
Omaishoitajuus on ainakin minulle suuri kunniatehtävä. Jokainen päivä vanhempieni seurassa on suuri siunaus.
He ansaitsevat arvokkaan, turvallisen ja rakkaudentäyteisen vanhuuden.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




