Alle puolet omaishoitajista pystyy pitämään lakisääteiset vapaapäivänsä – se on kallista eikä tilapäishoitopaikkoja ole
Moni kokee ongelmaksi asiakasmaksun ja pidentyneistä matkoista koituvat kustannukset.
Hoivavastuu omista vanhemmista jää tyypillisimmin aikuisille tyttärille. Monelle hoidettavalle koti on ainoa paikka, jossa hoito käytännössä onnistuu. Kuva: ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVAValtaosa suomalaisista omaishoitajista jättää yhä lakisääteiset vapaansa käyttämättä, kerrotaan Omaishoitajaliitosta.
Vähintään 350 000 suomalaista kantaa omaishoitajan tapaan päivittäin vastuuta läheisestään, mutta heistä vain noin 51 000 on sopimusomaishoidon piirissä. Sopimusomaishoitajilla on aina oikeus vähintään kahteen vapaavuorokauteen kuukaudessa. Jos sitovaa hoitotyötä on päivittäin, vapaavuorokausia voi olla vähintään kolme kuukaudessa.
Omaishoitajaliiton vuoden 2024 omaishoitajakyselyn mukaan vain 38 prosenttia sopimusomaishoitajista sai tuolloin pidettyä kaikki tai lähes kaikki lakisääteiset vapaapäivänsä, eli käytännössä valtaosa vapaista jäi käyttämättä. Asiasta kertoo Omaishoitajaliiton Etelä-Suomen aluevastaava Matti Mäkelä.
”Tilanne on pysynyt pitkään samankaltaisena, eli näyttää siltä, että jokainen omaishoitajasukupolvi vuorollaan törmää tähän samaan ongelmaan: vapaita on vaikea pitää, vaikka laki takaa ne. Omaishoitosopimusten määrä on kasvanut merkittävästi 20 vuodessa, mutta vapaajärjestelyt eivät ole kehittyneet samassa tahdissa.”
Mäkelän mukaan vapaavuorokausien pitämisen suurimpana esteenä on se, että tilapäishoitopaikkoja on liian vähän tai ne eivät sovi hoidettavien tarpeisiin.
Moni kokee ongelmaksi myös asiakasmaksun, jota hyvinvointialue voi periä vapaavuorokausien ajalta. Tänä vuonna maksu on enintään 13,70 euroa vuorokautta kohti.
”Palvelujen karsiminen on pidentänyt matkoja tilapäishoitopaikkoihin, mikä kasvattaa kustannuksia entisestään.”
Moni omaishoitaja ei tiedä, millaisia tapoja vapaavuorokausien pitämiseen olisi olemassa.
Mäkelän mukaan moni omaishoitaja ei myöskään tiedä, millaisia tapoja vapaavuorokausien pitämiseen olisi olemassa. Hänen mielestään omaishoitajat tarvitsisivatkin selkeämpää ja yksilöllisempää ohjausta hyvinvointialueilta.
”Esimerkiksi palvelusetelien käyttö on yleistynyt vapaiden järjestelyissä, ja varsinkin ikäihmiselle voi olla hankalaa hahmottaa, mitä hänen pitäisi tehdä ja miten voisi lähteä vertailemaan eri palveluntuottajia.”
Mäkelän mukaan Suomessa tarvittaisiin tilapäishoitopaikkojen lisäksi paljon enemmän kotiin tuotavia vapaajärjestelyjä. Monelle hoidettavalle koti on ainoa paikka, jossa hoito käytännössä onnistuu. Myös tuttavat ja muut läheiset voisivat useammin toimia sijaisomaishoitajina, jos vain järjestelyjä kehitettäisiin enemmän siihen suuntaan.
Merkittävä syy vapaavuorokausien pitämättä jättämiseen on kokemus vuorohoitopaikan riittämättömästä laadusta.
Tampereen yliopiston yliopistonlehtori ja sosiaaligerontologian dosentti Lina Van Aerschot kertoo, että merkittävä syy vapaavuorokausien pitämättä jättämiseen on kokemus vuorohoitopaikan riittämättömästä laadusta.
”Moni kokee, että omainen joutuu siellä vain makaamaan sängyssä tai hoito ei ole muuten riittävän hyvää. Omaishoitajat usein ajattelevat, että heillä on kunniatehtävä, ja he antavat hirveästi aikaa ja vaivaa siihen, että läheisellä on kaikki hyvin ja joka päivä vaikka jotain aktiviteettia.”
Van Aerschot huomauttaa, että omaishoitajilla on herkästi taipumusta hieman tarpeettomaankin venymiseen ja epäitsekkyyteen: vaikka vuorohoitopaikka ei täyttäisi kaikkia kriteerejä, se voisi ainakin joskus olla silti hyvä ratkaisu.
Van Aerschotin mukaan varsinkin muistisairaille muutaman päivän ajaksi hoitopaikkaan siirtyminen saattaa kuitenkin aiheuttaa niin suurta sekavuutta, että palautuminen kotona voi viedä useita päiviä.
”Koko ruljanssi voi olla niin työläs, että vapaat jäävät siksi pitämättä.”
Jos taukoja ei saa pidettyä, uupumuksen riski kasvaa, jolloin omaishoitaja saattaa sairastua itsekin.
Taukojen saaminen omaishoitotyöstä olisi todella tärkeää omaishoitajan jaksamisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Jos taukoja ei saa pidettyä, uupumuksen riski kasvaa, jolloin omaishoitaja saattaa sairastua itsekin, huomauttaa Matti Mäkelä.
Hän huomauttaa, että omaishoitotilanteet ovat muuttuneet entistä vaativammiksi ja moni hoitaa omaistaan ympärivuorokautisesti.
Mäkelän mukaan noin 60 prosenttia Suomen sopimusomaishoitotilanteista on sellaisia, joissa omaishoitajana toimii puoliso. Noin 15 prosenttia hoitaa omaa vanhempaansa ja noin 20 prosenttia lastaan.
Suurin yksittäinen syy sopimusomaishoidolle on hoidettavan muistisairaudesta johtuva toimintakyvyn heikentyminen, ja tämä syy on yleistynyt entisestään. Myös lapsiperheiden osuus on kasvanut merkittävästi viime vuosina.
”Lapsiperheet ovat tulleet tietoisemmiksi oikeuksistaan, ja ehkä heillä on myös matalampi kynnys hakeutua tuen piiriin kuin ikäihmisillä. Lisäksi vammaisille henkilöille tarkoitetuista laitospaikoista on jo pitkään pyritty eroon, ja nykyinen vammaispalvelulakikin edellyttää, ettei lapsia enää sijoiteta laitoksiin.”
Vanhimmassa 90–99-vuotiaiden ikäluokassa miehiä on jo enemmistö omaishoitajista.
Suurin osa omaishoitajista on yli 65-vuotiaita eläkeläisiä, joille omaishoidosta on muodostunut ikään kuin uusi työ. Työikäisistä sopimusomaishoitajista ylivoimaisesti suurin osa toimii omaishoitajana työnsä rinnalla.
Noin 70 prosenttia sopimusomaishoitajista on naisia.
”Mitä vanhempia ikäluokkia katsotaan, sitä enemmän tasoittuu tämä nais-miesnäkökulma, ja vanhimmassa 90–99-vuotiaiden ikäluokassa miehiä on jo enemmistö omaishoitajista, Mäkelä toteaa.
Lina Van Aerschot kertoo, että hoivavastuu omista vanhemmista jää tyypillisimmin aikuisille tyttärille. Naiset myös kantavat useammin vastuun henkilökohtaisesta hoivasta, kuten peseytymisestä ja pukeutumisesta, kun taas miehet huolehtivat useammin esimerkiksi kuljetuksista ja asioinnista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
