Yrttinen mansikkahillo yllättää
Perinteinen mansikkahillo muuntuu mausteisempaan makuun muutamalla ainesosalla.Perinteinen mansikkahillo saa uutta makua, kun maustat sen yrtillä. Kokeilemisen arvoisia ovat esimerkiksi basilika, timjami tai minttu. Ne nostavat tutun hillon uudelle tasolle, ja tekevät siitä myös upean ruokalahjan. Yrttien lisäksi mansikkahilloa voi maustaa myös vaniljatangolla, kanelilla tai tähtianiksella. Jos jätät ohjeestamme sitruunamehun ja yrtit kokonaan pois, valmistuu perinteistä mansikkahilloa.
Yrttinen mansikkahillo
noin 4 pientä purkkia
Ainekset
- 2 l mansikoita
- ½ dl tuoreita yrttejä esim. basilikaa, timjamia tai minttua
- ½ dl sitruunamehua
- 500 g hillosokeria
Valmistusohje
Perkaa mansikat ja paloittele halutessasi. Hienonna yrtit.
Laita mansikat kattilaan ja lisää sitruunamehu. Kumoa päälle hillosokeri.
Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua kevyesti poreillen 5–7 minuuttia välillä sekoitellen. Lisää lopuksi joukkoon hienonnetut yrtit ja keitä vielä pari minuuttia.
Kuori pinnalle muodostuva vaahto pois. Purkita hillo puhtaisiin, kuumennettuihin purkkeihin. Sulje purkit ja anna jäähtyä ennen siirtämistä kylmään.
Vinkki: Voit kokeilla myös muita yrttejä kuten thaibasilikaa tai sitruunamelissaa. Yrttien sijaan voit maustaa hillon myös vanilja- tai kanelitangolla tai tähtianiksella. Jos jätät sitruunamehun ja yrtit pois, valmistuu perinteinen mansikkahillo.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

