Sinnikäs joulutähti jatkoi elämäänsä – nyt elän sen vankina

Tämä ei todellakaan ollut tavoite. Pari vuotta sitten jouluksi tuotu kasvi varjostaa nyt työhuonettani. 

En oikeastaan pidä joulutähdistä, mutten hennonnut sanoa sitä puolisolleni, joka toi joulun alla 2023 kotiin perinteisen joulutähden. Hänhän halusi ilahduttaa. Ja olihan se kasvi kuitenkin jouluinen. Niinpä punalatvainen joulukukka sai kunniapaikan olohuoneen pöydällä.

Joskus vuodenvaihteen jälkeen joulutähti sai siirtyä työhuoneeseen. Sille kävi, kuten joulutähdille helposti näillä leveysasteilla tähän aikaan vuodesta: se alkoi tiputella lehtiään.

Jouluaattona 2023 perinteinen joulutähti loi tunnelmaa olohuoneessa. Kuva: Mia Palokallio

Jossain vaiheessa siirsin sen työhuoneen takanurkkaan, jotta mieluisammat viherkasvit saivat tilaa lähempänä ikkunaa. Jostain syystä en kuitenkaan missään vaiheessa heittänyt sitä pois, ehkä siksi, että sinnikkäässä kasvissa roikkui yhä lehti tai pari. Annoin sille vettäkin silloin tällöin muistaessani.

Keväällä puoliso asensi työhuoneen nurkkaan kasvivalon vauhdittamaan taimikasvatustaan.

Eräänä päivänä huhtikuussa 2024 sitten huomasin punaista hehkua huoneen nurkassa: joulutähti oli herännyt uuteen kevääseen. Tuossa vaiheessa kasvissa oli ehkä pari kolme vihreää lehteä, mutta punaista alkoi pukata vauhdilla.

Sama joulutähti huhtikuun lopulla 2024. Kuva: Mia Palokallio

Keväinen joulutähti herätti sen verran hilpeyttä ja iloa, että se alkoi saada valon lisäksi huomiota ja hoitoa osakseen. Olihan se aika hassu ja muotopuoli, mutta ei sitä enää voinut tietenkään hävittää.

Kun ilmat alkoivat lämmetä, siirsin joulukukan huvimajaan, jossa valokatteen alla viihtyvät kesäisin myös myös muut huonekasvit tomaattien rinnalla.

Juhannuksena 2024 joulutähti oli hiukan epämääräisessä tilassa. Se juhli punaisin lehdin, mutta samaan aikaan pukkasi jo uutta vihreää lehteä. Kuva: Mia Palokallio

Joulutähti viihtyi kesällä 2024 huvimajassa värinokkosen ja tomaattien seurassa. Kuva: Mia Palokallio

Joulutähtihän viihtyi. Sitä ei hirveästi haitannut, vaikka heinäkuulla kastelu oli satunnaista meidän viettäessä kesälomaa mökillä. Joulutähtihän oli tottunut sinnittelemään.

Kesän lopulla se ei oikeastaan edes näyttänyt sinnittelijältä, päin vastoin: siitä oli kasvanut jo melkoinen puska. Niinpä se tarvitsi reippaasti isomman ruukun, vaikkei mikään huonekasvien virallinen mullanvaihtoaika ollutkaan.

Säiden viiletessä puska oli pakko ottaa sisään. Kokoa sillä oli jo sen verran, että ainut sopiva tila löytyi työhuoneesta.

Lokakuun alussa 2024 joulutähti näytti näin vehreältä. Kuva: Mia Palokallio

En edelleenkään rakastanut tuota joulutähteä, mutta olin jotenkin kummallisesti kiintynyt siihen. Olin alistunut elämään sen kanssa.

Syksyllä 2024 luin netistä kukitusohjeita. Kasvin latvat pitäisi leikata ja sitten sen pitäisi saada pimeä jakso. Latvoja oli aika paljon ja voi olla että leikkelin sitä joulua ajatellen liian myöhään. Ehkä epäonnistuin monin tavoin. Hiukan punaista siihen kuitenkin talvella 24–25 ilmaantui, satunnaisia punaisia lehtiä.

Keväällä 2025 joulutähti voi aika huonosti. Työhuoneen kasvilampun alle sillä ei ollut mitään mahdollisuutta mahtua. Siinä taisi olla tuolloin myös kirvoja, joita ehkä hiukan pyyhin pois. En silti jaksanut juuri kantaa siitä huolta. Se kitui hiljalleen.

Maaliskuussa 2025 joulutähti voi aika huonosti. Siinä taisi olla tuolloin myös kirvoja. Kuva: Mia Palokallio

Kevään valo kuitenkin virkisti joulutähden siinä määrin, että ilmojen lämmettyä se pääsi jälleen huvimajaan huvittelemaan muiden huonekasvien seuraan.

Kesän lämpö ja valo tekivät jälleen tehtävänsä, vaikka kastelu oli taas satunnaista. Kuvaavaa on, ettei kesältä 2025 ole ainuttakaan kuvaa huvimajasta. Siellä ei oltu.

Kaikesta huolimatta kesän lopulla huvimajassa nökötti melkeinen puska. Ilmojen viiletessä kannoin joulupuskan takaisin omalle paikalleen työpöydän viereen.

Olin valmis luopumaan siitä, joten laitoin kylän someen viestin kuvien kera.

Ensin ei kuulunut mitään, sitten joku ilmaisi kiinnostuksensa.

Ennen lahjoitusta päätin vaihtaa kasvin vielä uuteen ruukkuun. Ai niin, siinä on kirvoja, hoksasin taas. Tietenkin kerroin kirvoista myös kasvista kiinnostuneelle. Kiinnostus ymmärrettävästi lopahti siihen.

Vein puskan suihkuun antaakseni kirvoille kyytiä. Eihän ne kaikki lähteneet, joten täytyy toistaa toimenpide ja ottaa kenties järeämmät torjunta-aineet käyttöön. Sillä eihän tuota kasvia nyt pidä yhtään enempää kiusata. Vaikka voisin minä siitä luopua.

Siinä se nyt on. Korkeutta sillä on ruukkuineen noin metrin verran. Eihän se kaunis ole, mutta taas mennään valoa kohti. Kuva: Mia Palokallio