Alkuperäisten ikkunoiden läpi tuleva valo on epätasaista ja väreilevää. Hanna Aarnion ystävä on kuvaillut Aarnion kotia museoksi, mitä se Aarnion itsensäkin mielestä on. Kuva: Sanne Katainen
Hanna Aarnio palasi jatkamaan kotitilaa, joka on kulkenut suvulla 1500-luvulta asti – ”Toki tämä paratiisi vaatii myös työtä”
Hanna Aarnion sukutilalla lipastonlaatikosta löytyy yhä isoisotädin kirjeitä ja piharakennuksesta ratsumiehen varusteita, joilla varustettiin sotaväkeä Ruotsin vallan aikana.
Talon pihalla on valtava tammi, joka todettiin vuonna 2021 Loimaan lehden kilpailussa paikkakunnan suurimmaksi. Kuva: Sanne KatainenJos Hanna Aarnion pitäisi kuvailla luonnettaan yhdellä sanalla, se voisi olla ”utelias”. Sanavalinta kuulostaa oikealta henkilölle, joka on luovinut kulttuurialalta myynnin, markkinoinnin ja johtamisen pariin ja maanviljelijäksi.
”Minusta on kiinnostavaa ajatella uudella tavalla ja luoda uutta. Sellainen punainen lanka yhdistää asioita, joihin olen ryhtynyt”, Aarnio pohtii.
Hän näki jo teinivuosinaan 1990-luvulla, mihin kaikkeen yksi maatila venyy. Hänen äitinsä Tuula Launonen pyöritti kotona Kärjen tilalla Alastarolla maatilamatkailua ja teki taidetta oljista. Pitkin kesää pihaan ajoi bussilasteittain väkeä ihailemaan taiteen lisäksi kaunista maaseutua.
Aarnion äiti ei suinkaan ollut suvun ainoa käsistään kätevä nainen. Toinen isoäiti kutoi kangaspuilla, toinen opetti taidetta kansanopistossa, täti nypläsi pitsiä ja kaikkien käsissä helisivät neulepuikot.
Myös Aarnion ensimmäinen uravalinta liittyi nimenomaan kädentaitoihin, sillä lukion jälkeen hän opiskeli Hämeen ammattikorkeakoulussa muotoilijaksi.
Oppimisen halu oli hyödyksi jo Aarnion ensimmäisissä käsityö- ja kulttuurialan työpaikoissa vuosituhannen alussa Tampereella. Jos häntä pyydettiin vaikka luomaan verkkosivu tyhjästä ja ilman aiempaa osaamista, hän suhtautui tehtävään mahdollisuutena oppia.
Samanlaisella innolla hän oli aiemmin opetellut itsekseen muun muassa graafista suunnittelua, josta olikin apua paitsi verkkosivujen tekemisessä ja erilaisten esitteiden taittamisessa.
Hanna Aarnio
Syntynyt 1977 Alastarolla, nykyisellä Loimaalla.
Perheeseen kuuluu puoliso Mikko Aarnio, teini-ikäiset lapset Elsa, Hilda ja Frida Aarnio sekä koirat Victoria ja Donatella.
Viljelee sukunsa tilaa Loimaan Alastarolla Mälläisten kylässä yhdessä miehensä kanssa. Omassa yrityksessään sparraa pk-yrityksiä. Työskennellyt aiemmin kulttuurialalla.
Valmistunut Hämeen ammattikorkeakoulusta muotoilijaksi. Opiskellut avoimessa yliopistossa markkinointia ja johtamista.
Työ ja vapaa-aika nivoutuvat yhteen, sillä esimerkiksi organisaatioiden johtamiseen liittyvää kirjallisuutta lukemalla saattaa saada ideoita omaankin liiketoimintaan: ”Minua kiinnostaa se, miten yrityksessä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Eivät ihmiset ole palikoita.”
Hanna Aarnio oli jo lukiossa tavannut tulevan miehensä Mikko Aarnion.
Kun perhe oli kasvanut kaksilapsiseksi ja Nokialla sijainnutta omakotitaloa piti laajentaa, Hanna Aarnio alkoi kaivata aivoilleen muutakin virikettä kuin rullamittaa ja maaliämpäreitä. Hän keksi alkaa opiskella Tampereen kesäyliopistossa Vaasan yliopiston markkinoinnin ja johtamisen kursseja.
Nälkä kasvoi syödessä, ja lopulta Aarnio opiskeli kauppatieteitä niin paljon kuin avoimessa yliopistossa oli mahdollista eli kandidaatintutkinnon pääaineen verran.
Opinnot antoivat samalla suunnan Aarnion tulevalle uramuutokselle.
Hän alkoi kahden ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen pohtia, mikä olisi sellaista työtä, jota hän voisi tehdä paikasta riippumatta.
2010-luvun alussa etätyöt eivät olleet vielä kovin yleisiä, mutta yrittäjänä oma tontti olisi mahdollista luoda niin, ettei joka päivä tarvitsisi ajaa tiettyyn paikkaan töihin.
Pienen ammatti-identiteetillisen kipuilun jälkeen hän päätti perustaa toiminimen. Vähitellen oman yrityksen suunta muuttui graafisesta suunnittelusta ensin myynnin ja markkinoinnin ja nykyään yhä enemmän johtamisen konsultoinnin suuntaan.
Aarnion asiakkaat ovat pääosin valmistavan teollisuuden yrityksiä.
Tällaisissa niin sanotuissa miesten maailman yrityksissä havahdutaan Aarnion mukaan ulkopuolisen konsultoinnin tarpeeseen yleensä siinä vaiheessa, kun yritys on kasvanut siihen pisteeseen, että ihmisiä pitäisi ruveta johtamaan ja yritykseen tarvittaisiin henkilöstöhallinnon osaajia.
”Nykyään ei voi vain käskyttää, vaan täytyy miettiä koko yritys uudelleen ihmisten kautta. Minusta on hienoa, miten paljon ihmisillä on tässä oppimisen ja kehittämisen halua.”
Hanna Aarnion kotitalo henkii historiaa ja muistoja. Seinällä näkyvä olkiteos on Aarnion äidin käsialaa. Kuva: Sanne KatainenSeuraavan ammatillisen suunnanmuutoksen aika koitti 2010-luvun puolivälissä, kun Hanna Aarnion vanhemmat alkoivat kysellä sukupolvenvaihdoksen mahdollisuudesta.
Päätös oli lopulta yllättävänkin helppo.
Mikko Aarnio on hänkin kotoisin maatilalta, ja Hanna Aarnion sanoin erittäin kiinnostunut koneista. Lopulta Mikko muutti appivanhempiensa taloon vuonna 2015 saatuaan kotiseudultaan töitä, ja Hanna ja kolme tytärtä seurasivat perässä vuotta myöhemmin.
Aarnion pariskunta totesi ensi töikseen, että sikojen pitämiseen heidän aikansa ei riittäisi, sillä kumpikin tekee viljelyn lisäksi muitakin töitä. Nykyään luomuviljelyyn siirtyneen tilan pellot puskevat useimmiten kauraa ja hernettä.
Luomu helpottaa useita töitä tekevän viljelijäpariskunnan syyskiireitä siinä mielessä, että sato mahtuu omaan kuivuriin ja varastotiloihin.
Kuten kaikki viljelijät tietävät, viime vuodet ovat olleet poikkeuksellista poikkeuksellisen perään. Hanna Aarniokin on seitsemän vuoden viljelijäuransa aikana ehtinyt todistaa kaikenlaista, jota hänen lapsuudessaan ei olisi voinut kuvitellakaan. Esimerkiksi läheinen Loimijoki tulvi ennen pelkästään syksyisin ja keväisin, mutta nykyään tulvat eivät katso kalenteria.
”Jos avaa lipastonlaatikon, voi löytää isoisotädin kirjoittamia kirjeitä.”
Kotiseudulle palaaminen on tuntunut Aarnioista oikealta valinnalta. Hanna Aarnio kokee olevansa kotitilallaan osa sukupolvien ketjua, jonka seuraavan lenkin muodostavat tyttäret Elsa, 18, Hilda, 16, ja Frida, 13.
Tila on kulkenut suvussa 1500-luvulta asti.
Ruotsin vallan aikana tila oli rustholli eli maatila, joka varusti ratsumiehen kruunun palvelukseen. Tuon ajan peruilta piharakennuksiin on jäänyt jos jonkinlaista hevostarviketta.
Tilan pitkää historiaa kuvaa sekin, että ystävä on sanonut Hanna Aarniolle, että tämän koti muistuttaa museota. Väite ei ole aivan tuulesta temmattu.
”Jos täällä avaa lipastonlaatikon, voi löytää isoisotädin kirjoittamia kirjeitä. Oma aikaikkuna maailmassa tuntuu loppujen lopuksi aika lyhyeltä”, Aarnio kuvailee.
Usein Aarnio itsekin pysähtyy ihailemaan, miten kauniissa paikassa hän saa asua. Kaunis jokilaaksomaisema, viljavat maat ja eri sukupolvien paikalleen pystyttämät rakennukset luovat omanlaisensa tunnelman ja hänen sielunmaisemansa.
”Toki tämä paratiisi vaatii myös työtä. Jos haluaa ylläpitää kulttuuriympäristöä, aina riittää kattoja korjattavaksi, sillä muutenhan kaikki lahoaa pystyyn.”
Maailma on maaseudulla nykyään yhtä saavutettavissa kuin missä tahansa muuallakin, muistuttaa Hanna Aarnio. Oman yrityksen pyörittäminen hoituu hyvin Alastarolta käsin. Kuva: Sanne KatainenSukupolvenvaihdos on monella maatilalla pohdinnassa tälläkin hetkellä. Hanna Aarnio tahtoo antaa neuvon henkilölle, joka empii viljelijäksi ryhtymistä nykyisessä maailmantilanteessa: ”Kuuntele sydäntäsi.”
Muutos pelottaa, mutta tärkeintä olisi löytää siihen syy. Pelkäänkö aiheuttaa jollekin toiselle pettymyksen vai pelottaako esimerkiksi säännöllisestä kuukausipalkasta luopuminen?
Ratkaisu on oltava oma ja mieluinen.
”Meillä kaikilla on vain yksi elämä. Sitä ei kannata elää niin, että elää toisten odotuksia.”
Maaseudulla kasvaneetkin ihmiset altistuvat sille, miten maaseudusta puhutaan, Aarnio huomauttaa. Maaseutu nähdään kaupungin vastakohtana ja menneisyyden paikkana, mutta todellisuus on toinen.
”Maailma on nykyään todella pieni, ja sieltä pirtinpöydän ääreltä voi opiskella ja tehdä töitä etänä ihan siinä missä kaupungissakin”, Aarnio huomauttaa.
Sukupolvenvaihdosta pohtiville Hanna Aarnio haluaisi sanoa, että omaa sydäntään kannattaa kuunnella. Kaikilla on vain yksi elämä. Kuva: Sanne KatainenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
