Suomalaiset piirakat saivat ansaitsemansa juhlapäivän: Vietetään nyt ensimmäistä kertaa
Ensimmäistä Piirakkapäivää vietetään maanantaina 20. lokakuuta.Erilaiset piirakat kuuluvat oleellisena osana suomalaiseen ruokakulttuuriin. Nyt piirakkaat ovat saaneet oman juhlapäivänsä, jota vietetään ensimmäistä kertaa 20. lokakuuta.
”Piirakat ansaitsevat oman juhlapäivänsä, sillä ne kuuluvat suomalaiseen ruokakulttuuriin, jossa niillä on pitkä historia”, kertoo Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen yhdistyksen lanseeraaman juhlapäivän taustasta.
Piirakoista tunnetuimpia ovat erilaiset riisitäytteiset piiraat, kuten karjalanpiirakat ja riisipiirakat.
Karjalan- ja riisipiirakoiden lisäksi muita suomalaiseen ruokakulttuuriin kuuluvia piirakoita ovat marja- ja sienipiirakat sekä paikalliset piirakat, kuten sultsinat, rönttöset ja vatruskat.
”Vuosisatojen saatossa ruokailutottumuksemme ja ruokaketju on muuttunut, mutta piirakat ovat säilyttäneet asemansa”, Mensonen sanoo.
Aiemmin piirakoita leivottiin tarjolle etenkin juhliin, mutta nyt ne maistuvat niin arjessa kuin juhlassa. Arjessa piirakka voi olla erilaisilla täytteillä viimeistelty ateria tai pikaisesti mukaan napattuna välipala ihan vaikka sellaisenaan, Mensonen vinkkaa.
Piirakka on erinomainen välipala.
Myös nurmeslaisen Pielispakarin toimitusjohtaja Erkki Timonen näkee piirakat erinomaisena välipalana. Pielispakari on yksi Suomen suurimmista piirakanvalmistajista.
Mensosen mukaan suomalainen ruokakulttuuri on vahvasti välipalaistunut ja etenkin nuoret saavat välipaloista suuren osan päivän energiastaan. Verrattuna moniin muihin nuorten suosimiin välipalavaihtoehtoihin, kuten energiajuomiin ja suklaapatukoihin, on piirakka paljon terveellisempi vaihtoehto.
Timonen kertoo, että kauppojen paistopisteillä on ollut suuri merkitys piirakoiden suosiolle.
”Kun paistopisteet tulivat ja kaupat lähtivät kehittämään paistopisteitä ja myymäläleipomoita, oli sillä suuri merkitys karjalanpiirakan ja riisipiirakan menestykselle”, Timonen sanoo.
Timonen muistuttaa, että tarjolla on myös muita kuin riisitäytteisiä piirakoita. Esimerkiksi perunatäytteisiä piirakoita ei tule unohtaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







