
Augusta alkoi kyseenalaistaa ajan tapoja, kun sisko ei voinut osallistua vauvansa ristiäisiin
Säätyläisperheen arkea kuvataan rentouttavalla hitaudella Augusta Heurlinista kertovan romaanisarjan ensimmäisessä osassa.
Turku-opas ja sanataideohjaaja Thua Aalto on otti esikoisromaaninsa aiheeksi Turussa 1800-luvulla eläneen Augusta Heurlinin (1826–1888). Kuva: Jetro StavénTurku-opas ja sanataideohjaaja Thua Aalto on ottanut esikoisromaaninsa aiheeksi Augusta Heurlinin (1826–1888), joka aikansa ennakkoluuloja murtaen perusti Turkuun Suomen ensimmäisen edistyksellisen tyttökoulun.
Luvassa on romaanisarja, sillä ensimmäinen osa kertoo vasta Augustan kehittymisestä 14-vuotiaasta tytöstä 34-vuotiaaksi sivistystahtoiseksi naiseksi, joka hakee ja saa keisarilta luvan päämääränsä toteuttamiseen.
Kuusilapsisen säätyläisperheen isä tuki omapäistä tytärtään, mutta kuoli varhain. Äidin tavoite oli saada Augusta siskojensa tavoin näyttäytymään sievänä tanssiaisissa puolisotarjokkaille.
Olen lukenut teoksesta teilaavan kritiikin ja toisen, joissa kriitikko kertoo pitkästyneensä. Itse katson teosta eri näkökulmasta.
. Aiheesta kiinnostunutta ei pitkästytä.
Kaiken nopeutuessa ja tehostuessa on virkistävää lukea tällainen teos, joka viipyilee 1800-luvun säätyläisperheen arjessa, näyttää sisäisiä rooleja, pyrkimyksiä ja vastoinkäymisiä.
Augusta on hillityksi kasvatettu, kapinallisenakin hän hakee hyväksyttäviä keinoja. Naisten tuolloinen asema tulee luontevasti näytetyksi. Perheen pojat koulutetaan akateemiselle uralle, tyttärille riittää kotiopettajattaren opetus. Augusta ahmii luettavaa veljiltään ja tiedonjano kasvaa.
Hän alkaa kyseenalaistaa käytäntöjä. Miten ihmeessä sisko ei voi osallistua oman vauvansa kastetilaisuuteen, kun häntä ei ole vielä kirkotettu. Synnyttäneen naisen oli pysyttävä eristyksissä kotona, kunnes papin siunaus oli hänet puhdistanut.
Juoni ei todellakaan hoputa, mutta koin hitauden rentouttavana. Augustan matka Turusta Pietarsaareen vei useita päiviä, matkusti hän sitten laivalla satamissa poikkeillen tai hevoskyydillä. Lukemisessakin voi pitää taukoja ja palata kyytiin kuin muinaiseen rekeen vällyjen alle.
Myös romantiikka on hillittyä. Augusta rakastuu naimisissa olevaan R:ään. Teoksen muoto on miehelle suunnattu pitkä kirje. Loppusanat kertovat Augustan käyttäneen muistiinpanoissaan vain tuota kirjainta. Aalto on kunnioittanut yksityisyydestään tarkkaa kohdetta.
Ihailen Thua Aallon pitkäjänteisyyttä kirjoittaa tällaista teosta. Hän on perehtynyt huolella ajankuvaan. Kieli on kaunista ja sujuvaa. Luvut ovat lyhyitä. Aiheesta kiinnostunutta ei pitkästytä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


