Suden paluu elvytti Yellowstonen kansallispuiston ekosysteemin

Ilman susia Yellowstonen kansallispuiston ekosysteemi ei ollut tasapainossa. Kuva Ähtärin eläinpuistossa olevasta sudesta 2018. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Kivimäki

Yellowstonen susidynastia -dokumentti (2018) näyttää miten tärkeää on, että ekosysteemissä on huippupeto.

Ensimmäisessä jaksossa paneudutaan susien palauttamisen alkuvaiheisiin Yellowstonen kansallispuistossa sekä siihen, millaisia vaikutuksia niiden paluulla on ollut alueen ekosysteemiin.

”Me emme tienneet voisiko tämä toimia. Ensimmäiset vuodet olivat täynnä kysymysmerkkejä, hermostuneisuutta ja kiistoja”, kertoo Yellowstonen susiprojektin alkuperäinen johtaja ja biologi Douglas W. Smith dokumentin alussa.

Smithin kerrotaan olleen Yellowstonen susiprojektissa mukana sen alusta asti. Hän on viettänyt yli 20 vuotta elämästään siellä, jossa ”luonto määrää”.

Dokumentissa kerrotaan, että 1900-luvulla sudet pyrittiin hävittämään ympäri Pohjois-Amerikkaa, sillä ne olivat riski kotieläinten pidolle. Yellowstonen viimeisin susi tapettiin vuonna 1926. Susien puuttuminen kuitenkin muutti ekosysteemiä, horjuttaen luonnollista tasapainoa.

"Lihansyöjillä on voimakas ylhäältä alaspäin ulottuva vaikutus ekosysteemiin, ja me olimme poistaneet ravintoketjun ylimmän lenkin," Smith kuvailee dokumentissa.

Vapitien määrä kasvoi liian suureksi alueen kantokykyyn nähden. Dokumentissa kerrotaan satojen yksilöiden nähneen nälkää joka talvi. Tilanteeseen tuli kuitenkin muutos vuonna 1995 jolloin 14 sutta tuotiin Kanadasta Yellowstonen kansallispuistoon.

”Yllättävää on, että projekti on kestänyt yli 20 vuotta, ja se on yhä kiistanalainen. Luulin, että ihmiset olisivat tottuneet susien läsnäoloon”, Smith ihmettelee dokumentissa.

Sudet viettivät ensimmäiset kymmenen viikkoa aitauksissa, jotta ne tottuisivat uuteen ”kotiinsa”. Sudet varustettiin radiopannoilla, jotta niiden liikkumista kansallispuistossa voitiin seurata vapauttamisen jälkeen.

Susien päästäminen vapaaksi nosti vääjäämättä huolenaiheita. Etenkin karjankasvattajia askarrutti, liikkuvatko sudet kansallispuiston ulkopuolella oleville karjatiloille aiheuttaen kotieläinvahinkoja – samainen huolenaihe, jonka kanssa painitaan tällä hetkellä Suomessa.

Yellowstonen susille annettiin tarkoituksella vain numerot, sillä niitä ei haluttu inhimillistää nimillä. Numeroiden antaminen susille antoi mahdollisuuden seurata tietyn suden elämää tarkasti.

Jaksossa seurataan muun muassa suden numero 21 elämää. Kyseinen susi kuului ensimmäiseen pentueeseen, joka syntyi susien palauttamisen yhteydessä Yellowstoneen.

Kyseisen suden tarinaan kuuluu muun muassa liittyminen Druid Peak -laumaan, josta kasvoi Yellowstonen historian suurin susilauma – peräti 37 sutta. Dokumentissa kerrotaan myös muiden susien ja laumojen tarinaa. Jaksossa kaksi ”Taistelu susien laaksosta” pureudutaan tarkemmin laumojen väliseen kilpailuun Lamarin laaksosta.

Piditpä susista tai et, niiden vaikutusta Yellowstonen ympäristöön ei voi kiistää. Ennen susien paluuta puiston pohjoisosassa eli noin 20 000 vapitia, mutta palauttamisen myötä määrä laski noin 7 000 yksilöön.

Smithin mukaan tämä on ekosysteemin kannalta luonnollisempi taso. Vapitit olivat aiemmin ylilaiduntaneet kasvillisuuden, mutta nykyään kasvillisuus kukoistaa.

”Katson sutta ja ajattelen: Olet puhdas. Sinua ei ole turmeltu. Elät todellista elämää. Minunkin täytyy tehdä niin ja uskon, että muut ihmiset syvällä sisimmässään näkevät sen myös. Se on paras syy siihen, miksi sudet on palautettu Yellowstonen kansallispuistoon – koska ne ovat auttaneet meitä”, Smith viimeistelee dokumentin.