Kotimaa

THL:n Tervahauta: Koronaviruksen testauksia lisätään voimakkaasti – määrä kaksinkertaistunut viikon takaa

THL-pomo vastaa emeritusprofessorin kritiikkiin: "Mallinnukset tehdään aina parhaan ja tuoreimman saatavilla olevan tiedon pohjalta."
Miska Puumala
Euroopan koronavirustartuntojen tilanne näytti tältä kaksi viikkoa sitten. Nyt Suomessa on varmistettuja tartuntoja lähes tuhat ja kuolonuhreja viisi.

THL:n pääjohtajan Markku Tervahaudan mukaan Suomessa lisätään tällä hetkellä voimakkaasti koronavirustestausta.

"Testaamismäärät Suomessa ovat lisääntyneet kovasti viime päivinä. Testauksia tehdään tällä hetkellä noin 2 300 päivässä, joka on noin kaksinkertainen määrä viikon takaiseen", Tervahauta toteaa.

"Se vie aikansa, että rakennetaan testit ja pystytetään järjestelmä, jolla testejä otetaan."

Testien määrää kasvatetaan THL:n pääjohtajan mukaan jatkuvasti.

"Nyt muun muassa selvitämme, saisimmeko lisää testauskapasiteettia käyttöömme Jyväskylän yliopistosta."

Emeritusprofessori Matti Jantunen on viime päivinä kritisoinut voimakkaasti THL:n linjaa koronaviruksen torjumisessa.

Tervahauta vastaa Jantuselle, että THL:n mallinnukset tehdään aina parhaan ja tuoreimman saatavilla olevan tiedon pohjalta.

"Tällaisessa tilanteessa, joka on kaikella tavalla kaikille uusi, ei taustalla olevaa tutkimus- ja epidemologista tietoa ole käytettävissä kauhean paljon. Muualta Euroopasta ja muista maista koko ajan kertyy lisää tietoa esimerkiksi siitä, millaisia sairaustapaukset, taudin kesto ja tehohoidon ongelmat ovat", Tervahauta sanoo.

Mikä on Suomen strategia koronaviruksen torjumisessa?

"Meidän strategianamme on vähentää ihmisten välisiä kontakteja niin, ettei virus voisi levitä."

Miten kovilla Suomen terveydenhuolto lähiviikkoina on?

"Kyllä varmasti on kovilla. Sehän on jo nyt ollut kovilla. Sairaaloissa on jouduttu ajamaan alas normaalitoimintoja", Tervahauta vastaa.

Lue myös:

Emeritusprofessori Jantunen: "Tilannekuva väärä, tehohoito vaarassa ylikuormittua kymmenkertaisesti"

"THL on johtamassa hallitusta hirvittävän pahasti harhaan, jos WHO:n arviot ovat oikeita" – emeritusprofessorin mukaan Suomen koronan riskinarvio on rajusti alakantissa

Uutta tietoa koronaviruksen leviämistavoista: Tutkimukset antavat viitteitä siitä, että virus leviäisi myös ilmateitse aerosoleina

Professori Huovinen: Koronaviruksen leviämisen nopeus ja viruksen tappavuus ovat yllättäneet maailman – "kaikki viruksen leviämismuodot eivät edes ole vielä tiedossa"

Lue lisää