Aalto-yliopiston tutkija olisi pitänyt tiukat koronarajoitukset voimassa vielä kaksi kuukautta – "Laumasuojan hakeminen levittämällä tahallaan tappavaa virusta olisi eettisesti erittäin arveluttavaa" - Kotimaa - Maaseudun Tulevaisuus
Kotimaa

Aalto-yliopiston tutkija olisi pitänyt tiukat koronarajoitukset voimassa vielä kaksi kuukautta – "Laumasuojan hakeminen levittämällä tahallaan tappavaa virusta olisi eettisesti erittäin arveluttavaa"

Apulaisprofessori Pauliina Ilmosen mukaan rajoituksia voisi asettaa voimaan ja purkaa maakuntakohtaisesti, kun epidemia etenee eri tahtiin maan eri osissa.
Roni Lehti / Lehtikuva
Apulaisprofessori Pauliina Ilmonen arvioi, että viruksen tukahduttaminen olisi lopulta pienemmän tuskan tie niin kansanterveyden, ihmishenkien kuin taloudenkin kannalta.

Aalto-yliopiston apulaisprofessori Pauliina Ilmosen mielestä tiukat koronarajoitukset olisi kannattanut Suomessa säilyttää pidempään.

Marinin hallitus on aloittanut rajoitusten asteittaisen purkamisen.

"Uskon itse, että koronavirusepidemian tukahduttaminen Suomessa on mahdollista, vaikkakaan ei helppoa. Tarvittaisiin nykyistä vielä tiukempia rajoitustoimia tästä hetkestä noin kahden kuukauden ajan eteenpäin, jolloin virus olisi saatu käytännössä katoamaan", Ilmonen pohtii.

"Ehdoton edellytys tukahduttamiselle olisi, ettei suinkaan avattaisi rajoja työmatkaliikenteelle vaan huolella pitäisi rajat tilkitä Ruotsiin ja muuallekin."

Apulaisprofessori arvioi, että viruksen tukahduttaminen olisi lopulta pienemmän tuskan tie niin kansanterveyden, ihmishenkien kuin taloudenkin kannalta, vaikka se nyt vaatisi hermoja.

"Onhan tässä muitakin tapoja lähestyä koronavirusepidemiaa, kuten ajatus siitä, että se päästetään kulkemaan hitaasti ja hallitusti väestön läpi. Kaikissa vaihtoehdoissa on korkea hinta, mutta nähdäkseni tukahduttamisessa se on huomattavasti pienempi. Virus pitäisi saada kerralla hallintaan."

Pauliina Ilmonen pitää eettisesti erittäin ongelmallisina vaatimuksia siitä, että koronavirusta pitäisi tarkoituksella tartuttaa väestöön, jotta ajan saatossa syntyisi laumasuoja virusta vastaan.

"Jos haetaan sairastamisen kautta laumasuojaa, niin se tuntuu ihan epärealistiselta. Ensinnäkin laumasuojasta pitäisi puhua vain tilanteessa, jossa saatavilla on rokote."

Ilmonen korostaa, että nyt puhutaan viruksesta, jossa on rajuja oireita ja kuolleisuus on korkeaa.

"Me olemme nähneet, että oireet ja kuolleisuus eivät ole missään määrin influenssan tasoa. Keskieurooppalaiset terveydenhuoltojärjestelmät on rakennettu kestämään tavanomaiset influenssa-aallot, ja tähän ne eivät kyenneet vastaamaan. Olisi täysin vastuutonta lähteä levittämään tappavaa virusta tietoisesti."

Ilmonen huomauttaa, ettei vielä edes tiedetä, toimisiko viruksen levittämiseen tähtäävä strategia toivotusti edes pitkällä aikavälillä.

"Kuolleisuus kyllä nousisi hyvin korkeaksi."

Apulaisprofessorin mielestä tilanteessa, jossa viruksesta tiedetään vielä suhteellisen vähän, kannattaisi pitää epidemia mahdollisimman hyvin kontrollissa.

"Koko ajan saadaan uutta tutkimustietoa. Parasta olisi tukahduttaa epidemia ja odottaa rokotetta, joka toivottavasti saadaan kehitettyä koronavirukseen."

Ilmonen huomauttaa, että Suomen kaltaisessa maantieteellisesti laajassa maassa koronarajoituksia voisi asettaa voimaan ja purkaa maakuntakohtaisesti, kun epidemia etenee eri tahtiin maan eri osissa.

"Epidemiaa kannattaisi myös mallintaa erikseen alueittain. Tilanne Suomen eri osissa on hyvin erilainen."

Lue lisää

Epidemiatilanne on Suomessa ehkä kääntymässä huolestuttavampaan suuntaan, THL arvioi

Interpol varoittaa korona-aikana lisääntyneestä kyberrikollisuudesta – rokotteen tullessa saataville riski verkkohuijauksiin todennäköisesti kasvaa

Kuluttajille tarkoitetut kasvomaskit käyvät kaupaksi kuin vessapaperi keväällä – useissa Prismoissa ja Citymarketeissa tarjolla vain tyhjiä hyllyjä

Suomessa todettu 17 uutta koronatartuntaa