Öljytikkua on syytä nostaa ennen käynnistämistä. Vanha Scania D11 oli hörpännyt öljyä sen verran, ettei tikku kastunut. Kuva: Esko Keski-Vähälä
Video: Näiden veljesten rälläämisen jäljiltä ei soratiehen uria jää – ”Kun ei ole ikinä tiekarhua aiemmin ollut, niin kai se siksi piti hankkia”
Kannuslaisilla veljeksillä, Marko ja Teemu Peltoniemellä, on hieman harvinaisempi harrastusväline.kannus
Teemu (vas.) ja Marko Peltoniemi Lokomo AH145 -tiekarhunsa kanssa. Pihatie pysyy veljeksillä hyvässä kunnossa. Kuva: Esko Keski-Vähälä6-sylinterinen Scania D11 -moottori ärähtää kerrasta käyntiin. Lokomo AH145 -tiekarhu, vuosimallia 1968, murisee kannuslaisen omakotitalon pihassa.
Veljekset Marko ja Teemu Peltoniemi ovat juuri saaneet ajoonlähtötarkastuksen valmiiksi. Öljytikun nostaminen kannatti, sillä tikku ei tällä kertaa kastunut, ja öljyä piti lisätä pari litraa ennen käynnistämistä.
Nyt karskin näköisen karhun kynnet ovat valmiina upotettavaksi sorakujan kuoppaiseen pintaan.
Veljekset hankkivat tiekarhun vuoden 2009 tienoilla päähänpistosta, jota he eivät oikein itsekään osaa selittää.
”Kun ei ole ikinä tiekarhua aiemmin ollut, niin kai se siksi piti hankkia”, Marko nauraa.
Tiekarhu sattui Teemun silmään Nettikoneessa, ja siitä ajatus lähti.
”Tuommoinenhan olisi hupainen kampe”, hän muistelee miettineensä.
Neuvottelupuhelussa veljeä ei juuri tarvinnut houkutella karhun ostoon, ja niin konetta sitten lähdettiin hakemaan Alahärmästä.
Taipumusta vanhojen koneiden parissa puuhailuun veljeksillä on. Heillä on esimerkiksi 1980-luvun moottorikelkkoja, ja Marko on entisöinyt vanhan moottoriveneen.
Markolla on ollut myös vanha Caterpillar-pyöräkuormaaja, joten tiekarhun hankinta on melko luontainen jatkumo harrastukselle.
”Oli niin jäykät nuo kumit, että renkaanvaihtoon tarvittiin kolme miestä ja iso trukki.”
Veljekset kertovat, että kone tuli hankittua puhtaasti huvin ja harrastuksen vuoksi.
”Jotain piti saada värkätä”, he toteavat.
Puuhaa Lokomon parissa on riittänyt, vaikka kone olikin toimiva jo ostettaessa.
Alkuperäisessä kunnossa olleen tiekarhun teränkäyttölaite oli mekaaninen. Suorahampainen vaihdelaatikko saattaa Markon mukaan antaa melkoisen potkun käsille, jos kivi sattuu terän kohdalle juuri kun vivusta vääntää terää eri asentoon.
Niinpä näppäräsormiset veljekset päättivät muuttaa teränkäyttölaitteen hydrauliseksi.
”Hydraulinen on vähän inhimillisempi käyttää”, Marko toteaa.
Marko ja Teemu ovat itse tehneet rungon tiekarhun tappiterälle. Terässä on vieri vieressä 90 kovametallista tappia, jotka pureutuvat tien pintaan.
Lisäksi veljekset ovat vaihtaneet karhuun tuoreet renkaat. Rengastyö vaatii osaamista, sillä lukkovanteen metalliosat voivat täyttövaiheessa räjähtää kovalla voimalla irti, ellei vanteen lukitus asetu juuri kohdalleen.
Isot renkaat eivät ylipäätään muljahda vanteelle kuten polkupyörässä.
”Oli niin jäykät nuo kumit, että renkaanvaihtoon tarvittiin kolme miestä ja iso trukki.”
Suunnitelmissa on myös ollut, että tiekarhun karheahko maalipinta hiekkapuhallettaisiin ja maalattisiin.
Veljekset ovat lananneet karhullaan harrastusmielessä omia kujiaan ja tuttujen yksityisteitä, varsinkin alkuvuosina.
He toteavat, että tuttavien mailla ja kujilla on ollut hyvä opetella koneen käyttämistä. Opettelu on ollut varovaista tunnustelua ja työn jäljen seuraamista – mitään nykyaikaisia mittalaitteita varustelusta ei löydy.
”Vähän kerrallaan kokeilemalla. Ei ole oikein koskaan nähty vierestä, miten ne ammattilaiset ajaa”, Marko pohtii.
Veljeksiä kiehtovat karhulla ajossa haastavuus, työn jälki ja se, että laitteella voi tehdä hyödyllistä hommaa.
Onpa karhuvanhus vuosien varrella päässyt maistamaan oikeita töitäkin, sillä veljekset höyläsivät Kannuksen kaupungin talviurakassa polannetta useampana vuotena.
Veljesten mukaan työpäivä vanhan tiekarhun ratissa on niin raskas, että se tuntuu viikon kropassa. Kuva: Esko Keski-VähäläTämänkertaisen työnäytöksen veljekset antavat kotikujallaan.
Kone ottaa kierroksia pirteästi. Sinertävän savun pölähdyksen voi tämän ikäiselle karhulle antaa jo anteeksi.
Mekaaninen synkronoimaton vaihdelaatikko rusahtaa, kun Marko laittaa koneen liikkumaan. Tässä kamppeessa ei hydraulisesta momentinmuuntimesta ole tietoakaan.
Ei laitteessa juuri muitakaan mukavuustekijöitä ole. Se vaatii ronskeja otteita kuljettajaltaan. Teemu kehuu ammattilaisia, jotka ovat aikoinaan tälläkin karhulla työnsä tehneet.
”On kyllä raskas työpäivä, kun tällaisella ajaa. Tuntuu viikon kropassa sen jälkeen”, hän nauraa.
Soratien pinta antautuu, kun tappiterä uppoaa siihen 15-tonnisen koneen alla.
On hypnoottista katseltavaa, kun terä rikkoo tien pinnan ja levittää murskeen jälleen siistiksi matoksi perässään.
54-vuotiaassa karhussa ei nykyaikaista teknologiaa ole. Terän asennon säätämiseen avuksi ei ole automatiikkaa tai mittareita. Kaikki tapahtuu näppituntuman ja silmän avulla. Kuva: Esko Keski-VähäläArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
