Simossa lammastilaa pitävä Ville Eskola, 32, tekee työtään poikkeuksellisen ankarissa olosuhteissa. Hänen työpaikkanaan toimivat Meri-Lapin edustalla vellova Perämeri ja sen saaret.
Pääosan toimeentulostaan Eskola hankkii hoitamalla perinnebiotooppeja rannikon saarissa noin 500 lampaansa voimin. Kaukaisimmat saaret ovat Perämeren kansallispuiston alueella, jopa 25 kilometrin päässä rannasta avomerellä.
Eskola nauttii työstään luonnon parissa. Luonto voi kuitenkin olla ankara ja vihamielinen työpaikka. Hän kertoo kuulleensa, kuinka eräs isäntä oli aikoinaan hukkunut viedessään karjaa saareen.
Eskolan on ohjastettava lammaslastissa olevaa venettään rahtilaivojen kanssa osin samoilla väylillä avomerellä.
”Meri on valtavan vahva elementti täällä. Jos väärällä kelillä lähtee, tappaa itsensä ja lampaansa.”
Tuulen suuntaa ja voimakkuutta sekä veden korkeutta täytyy arvioida päivittäin. Vedenkorkeuden vaihteluväli on jopa kaksi metriä, ja olosuhteet vaihtelevat nopeasti.
Säät saattavat aiheuttaa säpinää Eskolan päiviin, sillä matalalla vedellä lampaat saattavat karata saaresta toiseen.
Syntynyt vuonna 1990.
Ei lapsia aiemmista suhteista, mutta haaveilee omasta perheestä.
Asuu Simon kunnassa Simonkylällä, jossa pitää lammastilaa.
Perinnebiotooppien hoidon lisäksi saa osan toimeentulostaan lampaanvillan ja karitsanlihan tuotannosta sekä matkailuyrityksestään.
Opiskelee ympäristötekniikan diplomi-insinööriohjelmassa Oulun yliopistossa.
On kiinnostunut kestävistä energiantuotannon ratkaisuista ja luonnon monimuotoisuudesta.
Harrastaa paikallisten perinteiden, esimerkiksi nahkiaisen pyynnin ja lapin puikulan viljelyn, työvaiheiden videokuvaamista droonin avulla.
Mukana MTV:llä ma 28.8. alkavan Maajussille morsian -ohjelman 16. tuotantokaudella.
Että lähteäkö Maajussille morsian -ohjelmaan?
Yllättävä pyyntö loppuvuodesta 2022 toi niin ikään yllättävää säpinää Eskolan elämään: että lähteäkö Maajussille morsian -ohjelmaan?
Siskon mies oli punonut juoniaan sinkkuna jo pari kolme vuotta viihtyneen Eskolan pään menoksi ja ilmoittanut tämän ohjelmaan.
”Kai ne vierestä olivat katsoneet, että nyt pitäisi Villen alkaa vähän vakavammin katsella morsianta”, Eskola nauraa.
Vaan eipä mies ensin lämmennyt ajatukselle ja kieltäytyi kohteliaasti.
Tekemistä riittäisi muutenkin yllin kyllin. Ympäristötekniikan opinnot olisi seuraavana keväänä viimeisteltävä – kevään karitsoinneista ja tilan muista kesäkiireistä nyt puhumattakaan.
Ohjelman tuottaja sai kuitenkin käännettyä rempseäluonteisen maajussin pään, ja esittelyjaksokin on jo kuvattu tilalla.
Eskolan tiluksilla kelpaa sulhaskokelasta esitelläkin. Keltaisena hohtava, 1800-luvun lopulta peräisin olevan tilan päärakennus on peruskorjattu komeaan loistoon perinteitä kunnioittaen.
Lampaidenpidon tilalla aloittivat Eskolan vanhemmat 1980-luvulla. Nykyinen isäntä ei kuitenkaan lapsena ajatellut jatkavansa vanhempiensa työtä jonain päivänä. Nuoren miehen veri veti pois Simosta, näkemään ja kokemaan maailmaa.
Varttumisen myötä arvostus omia juuria, perinteitä ja vanhempien elämäntyötä kohtaan voimistui. Tila loppuisi ilman häntä, sillä siskojenkin elämät olivat jo muualla. Lammastilan työt ja saarissa kulkeminen olivat sitä paitsi lapsuudessa käyneet isän kaverina tutuiksi.
Parikymppisen miehen sunnitelma oli kuitenkin selvä: opinnot Oulun yliopistossa loppuun, sitten töihin teollisuuden pariin. Simoon ehtisi kyllä palata myöhemminkin, jahka sukupolvenvaihdos joskus olisi ajankohtainen.
”Olen itse kokenut sen, että yksi puhelinsoitto voi viedä pohjan kaikelta.”
Vuonna 2012 kaikki meni kuitenkin uusiksi: isän keuhkoista oli löytynyt kasvain. Isä jaksoi taistella sairautta vastaan pari vuotta, mutta vuonna 2014 hän nukkui pois.
Eskola teki päätöksen palata kotitilalleen jatkamaan vanhempiensa elämäntyötä.
Opinnot saivat toistaiseksi jäädä. Alkoi uusi elämänvaihe tilallisena. Kaikki kävi lopulta niin nopeasti, ettei isä ehtinyt nähdä poikansa astumista tilan ohjaksiin.
Surutyön ohella tilan pyörittäminen vei kaiken energian. Pari vuotta meni pelkästään selviytyessä. Ympärillä olevat ihmiset olivat kaikki kaikessa.
Eskola kiittelee korvaamatonta tukiverkkoaan, joka auttoi käytännön arjessa.
”En olisi selvinnyt mitenkään ilman tätä väkeä”, Eskola viittaa pitkään tilalla töitä tehneisiin Timo Ervastiin ja Kari Sipolaan sekä kummisetäänsä Kaarlo Henttiseen.
Tärkeät henkilöt ovat edelleen läsnä, ja arki on löytänyt uomansa. Tällä kertaa paahteisen kesäpäivän ohjelmana on lampaiden vienti läheiselle tulvaniitylle. Sopivat lampaat valikoidaan ja merkataan kirjanpitoon, sorkat leikataan siisteiksi ja lauma lastataan traktorin kärryyn.
Työntouhun ohessa ehtii onneksi jutella hieman rakkaudesta ja siitä, mitä Eskola odottaa parisuhteelta. Sitähän tässä nyt ollaan toden teolla etsimässä.
Aiemmissa suhteissa haasteeksi on muodostunut tilallisen elämäntapa, jossa toisinaan on vaikea irrottaa yhteistä aikaa parisuhteelle.
Esimerkiksi karitsoinnin aikaan Eskola on yötä päivää kiinni eläinten hoidossa. Päivät kuluvat tilan normaaleissa töissä, kuten ruokinnassa, yöt täytyy päivystää ja valvoa synnytyksiä.
Eskola osaa katsoa peiliinkin: virheitä suhteissa on tullut tehtyä, ja mies on saanut kantapään kautta huomata, että kumppanillekin on varattava aikaa.
”En tiedä seurustelisinko itsekään itseni kanssa”, hän vitsailee.
Talvet lammastilalla ovat kuitenkin rauhallisempia. Silloin on vain itsestä kiinni, löytääkö yhteistä aikaa kumppanin kanssa.
Kesäkiireet loppuvat siihen, kun lampaat noudetaan saarista takaisin mantereelle lokakuun lopun tyrskyisten aaltojen halki.
Merellä työskenneltäessä luonnon kanssa ollaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Myös parisuhde vaatii kommunikointitaitoja. On kyettävä reagoimaan toisen tarpeisiin ja luettava toista.
Eskola kertoo arvostavansa kumppanissa avoimuutta ja kykyä kommunikointiin.
Jutustelun lomassa hän nostaa tottunein ottein lampaan istuma-asentoon ja napsii laitumelle lähtijän sorkat kuntoon talven jäljiltä.
Puheliaalle ja humoristiselle maajussille soisikin vastaavanlaisella luonteella varustetun morsiamen.
Unelmana hänellä on löytää ihminen, joka aidosti nauttii lammastilan luonnonkauniista ympäristöstä ja tilan arjesta. Vaikka kumppani kävisi muualla töissä, olisi hyvä, jos tämä hahmottaisi tilallisen elämäntavan vaatimukset.
”Ei saisi tuntua uhraukselta, kun muuttaa tilalle ja tähän elämäntapaan.”
Eskolan tilalla ei ole miesten tai naisten töitä. Odotuksissa on vastavuoroinen arki, jossa kotipuuhat tai tilan työt hoitaa se, kumpi kynnelle kykenee.
Haaveissa on oma perhe ja elämä, jossa arjen aherrus, aikataulut ja parisuhde toimivat yhteen.
Tilan arki on tasapainoilua ajankäytön, fyysisen rasituksen ja henkisen kuorman kanssa. Leipä on tiukassa ja tilat yhä ahtaammalla.
Tänä keväänä tuli yllättäen tieto, että osalta tilan hoidossa jo vuosikymmeniä olleilta saarilta lakkautetaan tukien maksaminen. Lampaita on vähennettävä, ja leipä kapenee.
Tilan tulevaisuutta ei voi ennustaa, ja meren armoton voima on alati läsnä työssä. Elämä on ehtinyt näyttää Eskolalle haurautensa kipeimmälläkin tavalla.
”Olen itse kokenut sen, että yksi puhelinsoitto voi viedä pohjan kaikelta.”
Eskola saa voimaa eläinten ja luonnon parissa työskentelystä. Eläimet ovat aitoja ja osaavat elää hetkessä.
”Niistä ihmisten pitäisi ottaa elämisen mallia.”
Arvaamattomalla Perämerellä varttunut Eskola näyttääkin omaksuneen positiivisen elämänasenteen. Työ käy hymyssä suin ja iloisin ottein.
Tätä hän haluaa tehdä.
