Hävikistä hitiksi parissa vuodessa – kotimaista villaa himoitsevat nyt kaikki

Muutama vuosi sitten villa ei kiinnostanut. Moni sitä jalostanut laitos ehti jo lopettaa toimintansa ja osa alan ammattitaitoa uhkasi hävitä Suomesta. Nyt tilanne on eri. Idän kehräämön Anniina Nykänen vaihtoi opettajan työn kehräämöyrittäjyyteen. Kuva: Lari Lievonen

Virolainen Siim Sellis keritsee lampaan toisensa jälkeen tottunein ottein polvijärveläisellä Jolkkosen tilalla. Hän on yksi muutamasta kerintää keikkatyönä tekevästä ulkomaalaisesta Suomessa. Keritsijän palkkaaminen on nyt monella tilalla järkevää. Toisin oli vielä vähän aikaa sitten.

”Villa liikkuu hyvin ja siitä on jopa kilpailua, se motivoi”, sanoo lampuri Heli Jolkkonen.

Tilan villat on tosin aina toimitettu jatkojalostukseen, vaikkei Jolkkonen käsityöihmiseksi tunnustaudukaan. Hän keritsee osan noin 350 lampaasta itse, mutta suurimman osan urakasta hoitaa ulkopuolinen ammattilainen.

”En ole itse niin nopea kerimään, että se kannattaisi. Nykyisin villasta maksetaan sen verran, että se alkaa kattaa ainakin keritsijän palkkion. Minulle on villan laadun lisäksi tärkeää, että keritsijä käsittelee eläimiä hyvin ja rauhallisesti.”

Virolainen keritsijä Siim Sellis on kerinnyt viimeiset kolme viikkoa joka päivä noin sata lammasta. ”Vähän voi illalla väsyttää, mutta hyvin tätä jaksaa”, entinen kilpahiihtäjä vakuuttaa. Kuva: Lari Lievonen

Korona-aika villitsi käsitöitä karttaneetkin tarttumaan neulepuikkoihin. Yhä useampi halusi puikkoihinsa kotimaista villaa. Villabuumin iskiessä kehräämöjen kapasiteetti ei riittänyt vastaamaan kysyntää, ja lankapuotien hyllyille iski puute kotimaisesta.

Tunteet kuohuivat, kun uutisoitiin, että suomalaisesta villasta noin 70 prosenttia päätyi hävikkiin. Hävikin todellista määrää on vaikea laskea tarkasti, sillä tilastoja siitä ei ole olemassa.

Tilanne on parissa vuodessa parantunut selvästi, kertovat alan toimijat.

”Luvut ovat kääntyneet. Noin 70 prosenttia villasta otetaan talteen ja vain noin kolmannes päätyy hävikkiin. Isoista tiloista valtaosa hyödyntää nykyään villat”, arvioi Suomen Keritsijäyhdistyksen puheenjohtaja Lauri Tolonen.

”Suurelta määrältä se kuulostaa, mutta on mahdollinen. On todella hienoa, että näin huomattava muutos on tapahtunut parin kolmen vuoden aikana”, kommentoi villan hyötykäyttöä edistävää ProAgrian hanketta vetävä Anu Pentti.

Hävikin vähentymiseen on vaikuttanut villan arvostuksen ja tuottajahinnan nousu. Ne motivoivat lampureita panostamaan sekä kerintään että villan lajitteluun.

Iso merkitys on ollut myös Lapin Tervolaan avatulla Pirtin kehräämön villan keräilypisteellä, joka helpottaa pohjoisen tilojen villatoimituksia, sanoo Tolonen.

”Sieltä on tullut uusiksi toimittajiksi paljon isohkoja lammastiloja”, Pirtin kehräämön toimitusjohtaja Päivi Hämäläinen kertoo.

Osa villaa ostavista toimijoista järjestää myös keräilyä suoraan tiloilta.

”Lammas on monipuolinen eläin, ja minusta on tärkeää, että kaikki siitä menee hyötykäyttöön”, lampuri Heli Jolkkonen (oik.) sanoo. Henna Timoskainen auttaa villan lajittelussa. Kuva: Lari Lievonen

Vaikka kovin villabuumi on laantunut, alan kehitys näyttää Pentin mukaan lupaavalta. Kotimainen kiinnostaa yhä neulojia ja pöhinää riittää.

”Keväällä kysyntä laski, mutta syksyn mittaan se näyttää taas nousevan. Villavaatteita tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa myös urbaanissa ympäristössä”, arvioi lammastilaa ja omaa kehräämöä Sievissä johtava Satu Kumpulainen.

Tarvetta on myös ammattikeritsijöille. Fyysisesti raskaalle alalle mahtuisi lisää tekijöitä, kertoo Lauri Tolonen. Hänen kalenterinsa on aivan täynnä syyskuun alusta marraskuun loppuun.

”Töitä on niin paljon kuin vain haluaa tehdä”, entinen käsipalloilija sanoo.

Suomessa toimii hänen mukaansa noin 10–20 isoja lammastiloja hoitavaa rahtikeritsijää. Iso lammastila tarkoittaa Suomen mittakaavassa yleensä yli sataa, mutta alle tuhatta lammasta. Lisäksi on keritsijöitä, jotka ovat erikoistuneet pieniin tiloihin esimerkiksi omien lampaiden ohessa.

Kerintäurakoiden lisäksi Tolosen kalenterissa on koulutuspäiviä, joiden tavoitteena on lisätä alan osaamista. ”Kiinnostusta on, kaikki halukkaat eivät edes mahdu kursseille.”

Polvijärveläisellä Sata­lammasta-tilalla kasvatetaan sekä suomenlampaita että liharoturisteytyksiä.  Kuva: Lari Lievonen

Tarvittaessa keritsijä neuvoo myös työnsä ohessa tiloja lajittelussa ja siinä, minne villat kannattaa toimittaa. Eri rotujen villat sopivat erilaisiin käyttötarkoituksiin. Pehmeä ja kiiltävä suomenlammas päätyy useimmiten neulelangaksi, karkeammat liharodut taas sopivat esimerkiksi peittojen ja tyynyjen täytteeksi sekä mattolangaksi, mutta myös niistä kehrätään neulomiseen soveltuvaa lankaa.

Keritsijän seuraava työhuippu on keväällä, sillä pääosa lampaista keritään kahdesti vuodessa. Laki edellyttää vähintään kertaa vuodessa, mutta sekä lampaan hyvinvoinnin että villan hyötykäytön kannalta kaksi on selvästi parempi vaihtoehto.

Siisti ja hyvä villa on yhä useamman lampurin tavoite, vaikka liha on ensisijainen tuote suurimmalla osalla Suomen noin 800 lammastilasta.

Kerinnän yhteydessä villa lajitellaan kehruukelpoiseen ja jätevillaan. Jälkimmäistä voidaan hyödyntää esimerkiksi puutarhoilla katteena sekä taimikoiden suojelussa, sillä metsän sorkkaeläimet karttavat villan hajua. Joissakin maissa jätevillasta tehdään esimerkiksi eristeitä.

Ennen kehruuta villa karstataan koneellisesti pehmoiseksi lepereeksi kampalankaprosessissa. Kuva: Lari Lievonen

Lisää tapoja suomalaisen hävikkivillan hyödyntämiseen etsitään parhaillaan LUT-yliopiston Willatus-hankkeessa, jossa tutkitaan myös keinoja koota pesun yhteydessä talteen villan rasvaa eli lanoliinia sekä keratiinia, jota syntyy villan kuituja hajottamalla.

Villan pesuun kaivataan kipeästi uusia avauksia, sillä se on yksi suomalaisen villaketjun pahimmista pullonkauloista. Iso osa Suomessa kehrättävästä villasta käy pestävänä muualla Euroopassa, esimerkiksi Britanniassa.

Pirtin kehräämö lähettää kaiken omaan käyttöön ostamansa villan pestäväksi Britanniaan 20 000 kilon erissä. Lammastilojen teettämät niin sanotut rahtikehruuerät pestään Pirtin kehräämöllä Mikkelissä, missä ne myös kehrätään. Kehräämön toinen toimipiste Jämsässä on keskitetty isojen erien valmistamiseen sekä Pirtille että tilausasiakkaille.

”Kehruukapasiteettimme on kasvanut viime vuosina, ja olemme saaneet asiakkaiden jonoja purettua”, toimitusjohtaja Päivi Hämäläinen sanoo.

Vielä pari vuotta sitten Suomessa toimi Pirtin kehräämön lisäksi vain muutama muu kehräämö. Nyt vanhoja koneita on kaivettu jopa vuosikymmenien tauon jälkeen esiin ja kunnostettu käyttöön.

Tällaiseen elvytysoperaatioon ryhtyi kaksi vuotta sitten esimerkiksi polvijärveläinen musiikin ammattilainen Miia Ratilainen. ”Satuin kahvipöydässä harmittelemaan villan suurta hävikkiä, jolloin yksi seurueesta kertoi vanhasta kehruulinjastosta”, Ratilainen kertoo.

Nopeiden käänteiden jälkeen Polvijärvelle perustettiin kehräämö, jossa toistaiseksi karstataan vasta huovutusvillaa ja tähdätään langan kehräämiseen. Tärkeä tavoite on silti jo täyttynyt. ”Moni lähiseudun pieni lammastila on lopettanut villojen hävittämisen ja lisännyt vuosittaisia kerintäkertoja yhdestä kahteen”, Ratilainen kertoo.

Karstalla villasta saadaan joko tasaista levyä, joka sopii esimerkiksi huovutukseen ja käsinkehruuseen, tai leperettä, josta lanka kehrätään. Kuva: Lari Lievonen

Villa on runsas materiaali. Yhden lampaan hyvälaatuisista vuoden villoista saa raaka-aineet jopa kahteen villapaitaan tai viiteentoista aikuisten sukkapariin, kertoo Anu Pentti.

Hän muistuttaa, että raakavillan sijaan olisi tärkeää nähdä koko villan arvoketju lopputuotteisiin asti.

”Villaa parempaa saa hakea: se on täysin luonnollinen, mutta kestävä. Huolloksi riittää yleensä tuuletus. Käyttöikänsä jälkeen villavaate maatuu.”

Kotimaisen villan suosio ei ole vain suomalainen ilmiö. ”Monessa maassa tapahtuu nyt paljon oman villan ympärillä”, Pentti kertoo.

Kyse on osittain niin sanotusta ”farm to closet” -ilmiöstä, jossa kuluttaja haluaa yhä tarkemmin tuntea myös ostamansa vaatteen alkuperän raaka-aineeseen asti, toteaa Idän kehräämön yrittäjä Anniina Nykänen.

Ajatus kiehtoo vahvasti myös Nykästä, joka on aina rakastanut käsitöitä, ja villaa. ”Kaikki siinä on vain niin hyvää. Villassa on käsittämättömät ominaisuudet ja se tulee luonnosta. Kotimaisen villan takana voin seisoa ja nousta vaikka barrikadeille.”

Anniina Nykäsen mielestä kehräämö sopii mainiosti Nurmekseen, koska siellä eletään lähellä maata ja metsää, ja seudulla on vahvat käsityöperinteet. Myös kehräämöyrittäjän ideoimat villafestarit saivat viime kesänä hyvän vastaanoton.  Kuva: Lari Lievonen

Vajaat kaksi vuotta sitten tunne villaa ja käsin tekemistä kohtaan kasvoi niin vahvaksi, että opettajasta ja kahden pienen lapsen äidistä tuli kehräämöyrittäjä. ”Vaikka yrittäjäperheessä kasvaneena minusta ei ikinä pitänyt tulla yrittäjää.”

Nykänen investoi rohkeasti ja tilasi uuden kehruulinjaston Italiasta koti- ja synnyinkuntaansa Nurmekseen. Viime keväänä hän pääsi tekemään lankaa, jonka raaka-aine tulee sopimustiloilta noin 250 kilometrin säteeltä.

”Minulle on iso juttu, että voin tehdä jotain täysin itäsuomalaista. Täällä on vahvaa käsityö- ja tekstiiliperinnettä, mutta tilastolliset faktat esimerkiksi Itä-Suomen ostovoimasta ja ikärakenteesta ovat totta. Täällä pitää yrittää kaksi kertaa etelää tai länttä enemmän onnistuakseen.”

Ensimmäiset villalangat: suomenlampaan villasta tehty Helmiäinen sekä risteytyslampaiden villasta tehty Parhaat ystävät, ovat saaneet lämpimän vastaanoton.

”Hinta herättää jonkin verran ihmetystä, mutta mielestäni suomalaisen villan arvostus pitää näkyä hinnassa. Lanka ei ole maailmanlaajuisesti mikään pelkästään ihana asia, vaan sen tuotantoon liittyy paljon myös ongelmia. Harrastamisen pitää olla vastuullista”, Nykänen painottaa.

Hän hoitaa kehräämöä pääasiassa yksin ja pesee myös villat itse. ”Mutta olen jatkuvasti korvat auki sen suhteen, mitä tässä maassa teollisen pesun suhteen tapahtuu. Veden ja lämmön kierrättäminen pesulinjastossa sekä lanoliinin talteenotto olisivat ehdottoman tärkeitä.”

Anniina Nykänen myös pesee villat itse. Kuva: Lari Lievonen

Yhtälö ei ole yksinkertainen. ”Ennen kuin tämä komponentti toimii kunnolla, vaaditaan opettelua ja aikaa”, toteaa Puumalassa villan pesu- ja kehruutoimintaa parhaillaan aloittelevan Saima’s Spinneryn toimitusjohtaja Sanski Matikainen.

Käsityöharrastajien lisäksi suomalaisen villan erityislaatuun on herätty uudelleen myös muutamissa tekstiilialan yrityksissä.

Käyttö- ja sisustustekstiilejä valmistava Lapuan Kankurit rakentaa parhaillaan omaa kehräämöä, jossa erään entisen kehräämön koneet saavat uuden elämän. Koneiden asennus ja modernisointi on vielä kesken, mutta yritys on jo kehruuttanut koe-eriä kotimaisesta villasta alihankkijalla.

”Tavoitteena on kokonainen tuotantolinja kuidun keruusta valmiisiin tuotteisiin saakka. Kun aloimme vuonna 2021 rakentaa Lapualle viimeistelylaitosta ja kehräämöä, emme arvanneet millaiseen arvoon ne vielä nousisivat. Sodan varjo on korostanut huoltovarmuuden ja oman tuotannon merkitystä jopa koronapandemiaa enemmän”, kertoo Jaana Hjelt Lapuan kankureista.

Idän kehräämöön asennetaan isompi värjäyslaitteisto vielä tämän vuoden aikana. Anniina Nykänen kehittää kokonaan suomalaista luonnonvärikarttaa. Kuva: Lari Lievonen

Vuodevaatteita valmistava Porin Villa & Peite ryhtyi vajaat 10 vuotta sitten pitkän tauon jälkeen ostamaan kotimaista liharotuisten lampaiden villaa peittojen ja tyynyjen täyteaineeksi. Kotimaisen villan ajateltiin vetoavan ikäihmisiin, mutta kiinnostuneimpia siitä ovatkin olleet nuoret aikuiset.

Viime vuonna firma siirtyi lasten ja vauvojen tyynyissä, peitoissa ja patjansuojissa kokonaan kotimaisen villan käyttöön. Sitä kuluu täyteaineena kymmeniä tuhansia kiloja vuodessa.

”Tulevien viiden vuoden aikana tavoitteena on kasvattaa kotimaisen villan hyötykäyttöä 90 prosenttia”, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Ville Viinikka.

Tänä syksynä markkinoille tuli pitkän tauon jälkeen myös kotimainen villakangas, Saimaa Wool. Vaateteollisuuteen suunnatun tuotteen taustalta löytyy yrittäjä Hanna Niskanen, jolla on kokemusta sekä markkinoinnista että lampaiden kasvatuksesta.

”Halusimme tuoda uuden raaka-aineen vaateteollisuudelle ja brändeille, jotka arvostavat pohjoismaista villaa.”

Tuotannossa käytetään tarpeen mukaan myös ruotsalaista villaa, joka hankitaan suomalaisen kanssa samoilla kriteereillä niin, että tuotantotila on tiedossa.

”Hinta ylittää monella yrityksellä kipurajan, mutta brändit ovat valmiita tutkimaan omaa kulurakennettaan saadakseen käyttöön kankaan, josta voivat tietää oikeasti kaiken”, Niskanen kertoo.

Kangas on pehmeää ja kiiltävää, niin kuin sen raaka-aineena käytettävien lammasrotujen villakin on. Ensimmäisenä myyntiin tuli villakangas, joka sopii ulkotakkeihin. Tuotekehitys jatkuu Niskasen mukaan ohuempiin villakankaisiin, jotka soveltuvat myös sisävaatteisiin. Merinovillaisten kerrastojen kilpailijaa hän ei silti markkinoille lupaa.

”Minusta se ei ole se, mihin pitäisikään lähteä kilpailemaan. Suomenlampaan kuitu on erilainen.”

Kankaan kudonnan lisäksi Suomessa on elvytetty tänä vuonna myös villamattojen perinnettä, kun mattovalmistaja Tikau lanseerasi suomalaisesta villasta kudotut Ülle-matot.

Kotimaisesta villasta on markkinoilla niukkuutta. Suomen suurin lankavalmistaja Novita kertoo, että sataprosenttisesti suomalaisesta villasta valmistettuja lankakeriä on sen omassa verkkokaupassa enää muutama sata, eikä uusista ole tietoa.

Idän kehräämön Helmiäinen-lanka kehrätään pelkästään alkuperäisrotujen villasta. Lankoja värjätään kasvi­väreillä. Kuva: Lari Lievonen

”Suomessa kasvatettu villa olisi unelma ja haluaisimme käyttää sitä langoissamme sekä kotimaan markkinoilla että vientiin. Valitettavasti hyvänlaatuista suomalaista villaa on tällä hetkellä erittäin rajallisesti saatavana ja kysyntä ylittää reilusti tarjonnan”, Novitan toimitusjohtaja Daniela Yrjö-Koskinen sanoo.

Saman ongelman kanssa on painiskellut kotimaisesta villasta designtuotteita brändännyt Myssyfarmi, jonka tuotteita myydään jo 16 eri maassa. Emäntä Anna Rauhansuu kertoo villan saatavuuden nyt parantuneen jonkin verran.

”Suurin voitettava haaste on yhä hävikkiin päätyvän villan saaminen jatkojalostukseen, sen eteen on nähtävä vaivaa”, Rauhansuu sanoo.

Yrityksellä on muutamia kymmeniä sopimustuottajia, joiden villojen keräilyn Myssyfarmi hoitaa yhteistyökumppaniensa kanssa.

”Kotimaisen villan parissa on nyt valloillaan vahva positiivinen kierre. Silloin ei saa tiputtaa hanskoja, vaan jatkaa määrätietoisesti työtä eteenpäin”, Rauhansuu linjaa ja toivoo alalle lisää yhteistyötä.