Katso videolta, miten onnistuu ensikertalaiselta lasinpuhallus – Tällä kertaa pingviini ei näyttänyt vasarahailta

Pingviini valmistuu venyttämällä kuumaa lasia nokaksi, siiviksi ja pyrstöksi. Irene Mustonen valitsi väreiksi mustan, valkoisen ja keltaisen kuningaspingviinin innoittamana. Kuva: Kimmo Haimi

Jännittää. Sydän hakkaa jo valmiiksi, kun tartun puhallusputkeen. Sitten pitäisi vielä puhaltaa kaikin voimin, voimakkaasti ja tasaisesti, saadakseen ilman siirtymään keuhkoista lasin sisälle.

Ensimmäinen puhallus on vaikein ja pinnistys saa melkein tähdet vilkkumaan silmissä. Kun ilma siirtyy lasimassan sisälle, kuplaa on helppo laajentaa. Jopa niin helppo, että lasinpuhalluskurssin mestari Tarmo Maaronen joutuu toppuuttelemaan.

Ensiksi kurssilla puhalletaan kaunis lasipallo, sitten pullo tai karahvi. Seuraavaksi kurssilaiset saavat valita, valmistavatko pingviinin vai pikkulinnun. Kaikki päätyvät pingviiniin.

Pingviiniin ei puhalleta, vaan sula lasimassa pyöritellään ensin halutuissa väreissä ja kuumennetaan sitten uudestaan uunissa.

Sen jälkeen värillisen lasin päälle otetaan kerros kirkasta lasia, josta muotoillaan nokka, siivet, pyrstö ja silmät.

Aki Strömberg puhaltaa lasin sisällä olevaa kuplaa suuremmaksi. Kun ilmaa on ensin saanut lasin sisälle, puhaltaminen muuttuu helpommaksi. Kuva: Kimmo Haimi

Pingviini on töistä ehdottomasti haastavin. Sula lasimassa taipuu kohti maata ja hommassa pitäisi olla nopea, ettei lasi ehdi jäähtyä liikaa.

Paniikissa innostun hieman riuhtomaan ja pingviinin naama suurine nokkineen muistuttaa pienipiirteisen esikuvansa sijaan muikeaa pelikaania tai jopa mureenaa.

Lasiesineen lahjaksi saava tytär pitää siitä kuitenkin kovasti. Onnistuin kuitenkin ehkä paremmin kuin eräs kurssille osallistunut ruotsalainen liikemies.

"Katsoin hetkeksi toisaalle enkä tiedä mitä hän teki, mutta pingviinistä tuli aivan vasarahain näköinen. Vakuuttelin sitten että ihan hyvin se onnistui", Maaronen naurattaa oppilaitaan.

Muutenkin lasikurssilla on turha stressata. Maaronen esineet oikeasti valmistaa ja kaikki onnistuvat. Vaikka sirpaleet ehkä tuovat onnea, tällä kurssilla niitä ei saada aikaiseksi.

Moni palaa lasikurssille ja haluaa oppia lisää. Kun oppilaan taidot kehittyvät, saattaa esineistä tulla kömpelömpiä, sillä silloin ne ovat aidosti oppilaan eivätkä Maarosen käsialaa.

Lasipulloon on saatu säröilevä pinta kastamalla sitä vedessä. Liekki kuumentaa pullon suun niin että se saadaan leikattua. Kuva: Kimmo Haimi

Sula lasi napataan työstettäväksi uunista, jossa valitsee noin 1 300 asteen lämpötila. Näin kuumana lasi on valkohehkuista, jäähtyessään siitä tulee oranssinsävyistä. Siksi työstettävien esineiden väriä ei voi arvioida ennen niiden jäähtymistä.

Kun puhalletaan esimerkiksi maljakkoa, kuplaa voidaan muotoilla erilaisilla työkaluilla tai muoteilla. Veteen upottamalla pintaan saadaan säröjä.

Lasiesineiden työstämiseen kuluu aikaa noin viisi minuuttia. Sitten ne laitetaan kahdeksi päiväksi "viilenemään" noin 500 asteiseen uuniin. Uuni poistaa niistä jännitteitä, jotka voisivat saada esineet yllättäen pirstaloitumaan.

Suuhun jää teräksisestä puhallusputkesta metallinen maku. Alun perin lasia puhallettiin savesta valmistetuilla putkilla. Tekniikka kehitettiin vuosituhannen alussa Syyrian ja Iranin alueella ja se alkoi levitä Rooman keisarikunnan aikana laajalle. Upeat lasiesineet olivat pitkään rikkaiden yksinoikeus.

Lasia muodostuu luonnossa hiekan sulaessa lämmön vaikutuksesta. Ensimmäiset lasiesineet on todennäköisesti saatu aikaiseksi vahingossa tulen kuumentaessa hiekkaa. Lasia voi syntyä myös laavasta tulivuorenpurkauksen yhteydessä.

Kvartsihiekan lisäksi lasimassaan tarvitaan kalkkikivijauhetta, joka vahvistaa lasia ja soodaa, joka helpottaa kvartsin sulamista. Lasi värjätään erilaisilla metalliyhdistelmillä.

Koska lasiuunit ovat niin kuumia, niiden lämmittämiseen kuluu paljon energiaa. Sen vuoksi lasiesineet eivät ole halpoja vaikka syntyvätkin nopeasti.

Suomalaisille monet lasiesineet ovat rakkaita tuttuja: Iittalan Kivi-tuikut, Oiva Toikan lasilinnut ja Alvar Aallon suunnittelemat Aalto-maljakot.

Maaronen edustaa kuitenkin uhanalaista ammattikuntaa: lasinpuhaltajien määrä vähenee kaiken aikaa Euroopassa. Yle kertoo, että ilmiö on näkynyt Suomessa jo pitkään.

Esimerkiksi Iittalan lasitehdas työllistää tänä päivänä noin 60 lasinpuhaltajaa, kun vielä kaksikymmentä vuotta sitten heitä oli tuplasti enemmän.

Muuttunut tilanne johtuu pääasiassa siitä, että lasiteollisuus on siirtynyt paljolti Euroopan ulkopuolelle ja lasin puhaltaminen on kallista. Lisäksi automaatio on vienyt puhaltajilta töitä.

Suomen lasimuseo yrittää ajaa lasinpuhallusta Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon yhteistyössä Saksan kanssa.

Mailla on lasinpuhalluksessa pitkä yhteinen historia, sillä ensimmäiset puhaltajat tulivat aikoinaan Suomeen juuri Saksasta.

Kuuluisimmat lasinvalmistajat työskentelevät Venetsian Muranossa. Myös Maaronen on opettanut pohjoismaista lasinpuhallusta Italiassa. Lasistudion nimikin on Bianco Blu eli italiaksi valkosininen.

Lasiesineiden värivalintojen onnistuminen nähdään vasta esineiden jäähdyttyä. Kuva: Kimmo Haimi

Viimeiseksi saamme kurssilla tehdä aivan omavalintaiset lasiesineet. Päädyn kahteen maljakkoon. Toisessa on valkoisia pilkkuja violetilla pohjalla ja toisessa monivärisiä pilkkuja vihreällä pohjalla. Isoja ja näyttäviä esineitä on hauska tehdä.

Jäähdyttämisen jälkeen Maaronen työstää esineet valmiiksi: esimerkiksi pingviinin pohja ja maljakon suuaukko on hiottava sileäksi.

Käymme hakemassa valmiit työmme kotiin muutaman päivän kuluttua. Huolellisesti pakattuja kääröjä avatessamme tunnelma on kuin jouluna. Nyt näemme, millaisia värit oikeasti ovat ja kuinka vesi kaatuu karahvista.

Kurssin jälkeen kauniita lasiesineitä arvostaa entistäkin enemmän. Pilkullinen lasipallo pääsee heti ikkunaan kunniapaikalle.