Vaelluksellaan Pohjois-Lapissa Minna Jakosuo ei kaivannut kaveria. ”Kun kukaan ei keskeyttänyt ajatuksia, pystyi prosessoimaan asioita, joita ei arkiaskareiden takia ehdi miettiä.” Kuva: Minna Jakosuo
”Erämaassa opin pitämään itseäni ystävänä”
Tuletko itsesi kanssa toimeen? Sen selvitti Minna Jakosuolle matka Pohjois-Lapin erämaihin.
Kuva: Minna Jakosuo
Tenkara-onki lähtee Jakosuon mukaan seuraavalle reissulle. Se on tavallista virveliä kevyempi ja sopii hyvin kalastukseen virtaavassa vedessä. Kuva: Minna JakosuoKuukausi yksin erämaassa. Miksi ihmeessä, ihmeteltiin reissusta haaveilevalle Minna Jakosuolle. Retkeilyammattilainen ja kolmen lapsen äiti ei ollut koskaan asunut yksin.
”Kun 40 tuli mittariin, ajattelin että olisi hyvä vaihe selvittää, tulenko itseni kanssa toimeen.”
Hän toteutti vaelluksensa viime syksynä Pohjois-Lapissa. Matka oli niin hieno kokemus, että Jakosuo aikoo nyt uusintakierrokselle.
Edelliseen vaellukseen mahtui itkua ja naurua, mutta yksinäiseksi Jakosuo ei oloaan tuntenut.
”Opin pitämään itseäni ystävänä”, hän summaa.
Jakosuo oli ajatellut, että aika menee hukkaan, jos pysähtyy eikä tee mitään hyödyllistä. Matkalla hän huomasi, ettei armollisuudesta ole haittaa.
Kerran iski pelkokin: Jakosuo oli pystyttänyt telttansa kivisen poroaidan viereen Erttetvarriin.
Iso suopöllö nousi kaartelemaan teltan yläpuolelle.
”Mielikuvitukseni laukkasi, pöllö ei millään jättää rauhaan. Syödessäni se teki hyökkäyksen telttaa kohti.”
Katsahtaessaan vastapäiselle rinteelle hän näki ahman tai karhun juoksevan kohti. Sitten eläin katosi näkyvistä.
”Mietin, että tämä paikka on kirottu. Jännitti, enkä olisi halunnut olla yksin. Järjellä ajatellen pöllö oli varmaan aidalla myyrien perässä. Yksin ei aina pää toimi.”
Seuraava vaellus alkaa maanantaina. Ensimmäisen viikon Jakosuo vaeltaa tuttujen seurassa Kaldoaivissa. Siitä hän jatkaa matkaansa yksin.
Tunturissa vaeltaminen pistää lujille metsään verrattuna. Etäisyyksien arviointi on haastavaa, tuuli menee ytimiin ja nuotiopuita saa harvemmin tarpeeksi. Ruuan kypsentämistä varten Jakosuo kantoi mukanaan raskasta kaasupulloa. Toisaalta maisemat palkitsevat.
”Jotkut sanovat, että tunturissa on tylsä kulkea kun näkee aina mihin on menossa. Itse koen sen eri tavalla. On mahtavaa nähdä pitkälle koko ajan.”
Jakosuo pitää mielellään päivämatkat lyhyenä.
”Olemme mieheni kanssa erilaisia. Mies meni juuri pitkiä päivämatkoja Kekkosen reitin Kolilta Kiilopäälle, yhteensä 1 100 kilometriä.”
Vaelluksella ruuan täytyy olla kevyttä ja sisältää paljon kaloreita. Täydennykseen on mahdollisuus vain kerran. Evääksi Jakosuo on esimerkiksi kuivannut jogurttia. Luottovarusteina ovat tunneliteltta, untuvatakki, kevyt tenkara-onki sekä aurinkokenno. Tunneliteltta kestää kovat tuulet. Aurinkokennon taas voi kiinnittää rinkan selkämykseen, jossa se latautuu vaelluksen aikana.
Jakosuo vaeltaa mielellään käymättömillä taipaleilla.
”On hienoa, että ihmiset käyvät Karhunkierroksilla, mutta se ei niinkään kiehdo minua. On ihana tunne mennä paikassa, jossa ei ole polkuja. Voi laittaa jalkansa maahan ja miettiä, onkohan kukaan ikinä kävellyt tästä.”
Erämaaelämyksiä haluaville hän suosittelee Suomen suurinta erämaata, Kaldoaivia.
”Erämaa on iso, mutta sieltä pystyy valitsemaan myös alueita, joissa ei voi joutua kovin hukkaan.”
Minna Jakosuon blogi täällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
