
Kuvanveistäjä Kauko Kortelainen lahjoittaa Juukaan 12 veistosta ‒ taiteilijan veistospuistosta kunnan uusi matkailukohde
Juuan kivenveistokilpailun areenana tuttu puisto omistetaan kuvanveistotaiteelle.
Veistosten jalustojen korkeuden ja sijoittelun apuna toimivat Kauko Kortelaisen vanhat näyttelyjalustat. Kuvassa puistotöissä vasemmalta Pauliina Kaasalainen, Matti Tuominen, taiteilija Kortelainen ja Tapio Vartiainen Kuva: Pentti KallinenEnsi vuonna 90 vuotta täyttävä Kauko Kortelainen on maamme eturiviin kuuluva kuvanveistäjä ja kuvataiteilija. Yli kuusikymmentävuotisen taiteilijanuransa Juuassa tehnyt Kortelainen lahjoittaa kotikunnalleen 12 veistosta.
Teokset sijoitetaan Juuan keskustaan uuteen veistospuistoon, joka nimetään taiteilija Kortelaisen mukaan. Hankkeen päävastuu on Juuan kunnan teknisellä toimella. Lisäksi siihen osallistuu luonnollisesti taiteilija itse vaimonsa Liisa Kortelaisen kanssa sekä Ellin Taitajat ry.
Ellin Taitajat ry pyysi veistospuiston suunnitteluun avuksi myös Joensuun Taidemuseon intendentti Pauliina Kaasalaisen.
Kaikki 12 veistosta ovat kooltaan helposti lähestyttävän kokoisia ja materiaaleissa on vuolukiven ohella muun muassa diabaasia.
Elokuiset Kivenveiston SM-kisat ja kansainvälinen kilpailu järjestetään tulevassa Kauko Kortelaisen nimikkopuistossa. Samalla Kortelaisen taidokkaat veistokset tarjoavat inspiraatiota veistokilpailun osanottajille ja ilahduttavat kaikkia kävijöitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



