KANSAN SUUSTA Jahka minä, sano hämäläinen
Hämäläiset ovat suomalaisten perikuvia: hitaita, luotettavia, sitkeitä ja vaiteliaita.
Oulun lohi, Kokemäen siika ja Hämeen piika ovat parhaita maailmassa, kehuttiin Pirkanmaalla.
Hämäläisten hitaus on useiden sutkausten aiheena. Tupakkia piippuun ja perään, sanoi hämäläinen, kun susi lampaan vei, veisteli satakuntalainen.
Hämäläiset pitävät hitautta osoituksena harkinnasta ja laskevat muiden hätäilystä leikkiä.
Harvoin meillä hätäillään eikä tarpeen tählen silloinkaan, sanoi hauholainen. Kun valkoiset valtasivat Hämettä keväällä 1918, hämäläinen totesi sen käyneen niin nopeasti, ettei meinannut keretä mielipilettään muuttaa.
Topelius sijoitti Hölmölän Hämeeseen. Siksi sanontojen hämäläiset saavat toisinaan olla hölmöläisen osassa.
Varsinaissuomalaisen sutkauksen mukaan hämäläinen taivasteli laivan nähtyään, että onpa siinä koveli käynyt, mutta iso on honkakin ollut! Hämäläinen luuli, että laiva oli koverrettu yhdestä puusta kovelilla eli koverrusveitsellä.
Hei hevosta, sanoin hämäläinen härkää. Hämeen härkätietä ajettiin hevosilla, mutta hevoset vähenivät maakunnasta 1600-luvulla, jolloin Kustaa II Adolf tarvitsi niitä 30-vuotisella Euroopan-kiertueellaan.
Hämeessä oli siirryttävä härkiin. Ja savolainen heti naljailemaan: Makkoo ku Hämmee härät.
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
